Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
Metsästäjäliitto suorittaa neljättä vuotta maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella hanketta, jossa tarkoituksena on aktivoida mökkiläisiä pyytämään pienpetoja joko itse tai kysymään apua alueen metsästäjiltä. Haitallisiksi vieraspedoiksi luokitellut supikoira ja minkki uhkaavat Suomen luonnon monimuotoisuutta.
Hankkeen tavoitteena on saada mökkiläiset ymmärtämään vieraspetojen haitallinen vaikutus alkuperäiselle kotimaiselle linnustolle ja näkemään oma tärkeä rooli vieraspetokantojen kurissa pitämisessä sekä erityisesti vesilintukantojen parantamisessa. Ymmärrys ja oikea tieto on tärkeää, jotta pienpetoja saadaan vähennettyä.
Metsästyslainsäädäntö muuttui ja vieraslajilaki sekä -asetus säädettiin vuonna 2019 niin, että minkin ja supikoiran pyynti ei enää edellytä suoritettua metsästäjätutkintoa eikä maksettua riistanhoitomaksua. Pyyntiin tulee kuitenkin olla maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupa, ja pyynti tulee tapahtua eettisesti. Päivittyneen lainsäädännön myötä minkin ja supikoiran poistossa voidaan siksi hyödyntää mökkiläisten apua.
”Hankkeessa on tarkoitus saada mökkiläiset pyytämään minkkejä itse. Tämä edellyttää, että mökkiläisellä on tiedot ja taidot minkin elintavoista ja hetitappavien suojattujen rautojen käytöstä. Hankkeessa valmistellaan sähköistä ja painettua koulutus- ja neuvonta-aineistoa”, kertoo hankkeen koordinaattori Petri Passila.
Tarkoituksena on toisaalta saada mökkiläiset myös hakemaan apua paikallisilta metsästysseuroilta erityisesti supikoiran pyynnissä. Supikoiran pyyntiloukut pyytävät supikoiran elävänä.
”Juuri mökkiläisten rannat ovat osoittautuneet otollisiksi paikoiksi pyytää etenkin poikueet pois, sillä supikoiran ja minkin poikaset tuntuvat viihtyvän ranta-alueilla. Ei ole realistista odottaa, että kaikilla mökkiläisillä on mahdollisuudet supikoiran eettiseen lopettamiseen, vaan avuksi tarvitaan metsästäjiä. Hankkeessa on luotu maakunnalliset ja paikalliset verkostot avun löytämiseen loukkujen sijoittamiseksi ja pyynnin järjestämiseksi. Hankkeessa luodaan myös paikallisille metsästysseuroille ja alueen metsästäjille valmiudet tarjota apua mökkiläisille minkkien ja supikoirien pyytämiseen”, Petri Passila sanoo.
Vieraspetojen pyynti on tehokas tapa parantaa lintujen pesinnän onnistumista. Vuosittain Suomessa pyydetään 40-50 000 minkkiä ja 140-150 000 supikoiraa. Hankkeen toteuttajana toimii Suomen Metsästäjäliitto ja sen piirijärjestöt. Kesämökkejä on Suomessa yli 500 000.
Minkki ja supikoira tuhoavat tehokkaasti vesilintukatoja
Minkki ja supikoira pesärosvoina tuhoavat Suomessa muutenkin jo taantumassa olevien vesilintujen munia, poikasia ja hautovia emoja. Vieraspedoista supikoiran on todettu olevan pesäsaalistaja ja minkki tuhoaa myös lintujen poikasia sekä hautovia emolintuja. Vieraspedot saattavat tuhota alueen lintujen poikastuoton jopa totaalisesti, tai ainakin vahingot ovat hyvin merkittäviä. Minkki ja supikoira pelottavat myös hautovat emolinnut pois pesistä ja tällöin munat jäävät suojatta varis- ja lokkilintujen syötäväksi.
Ranta-alueet ja saaret ovat vesilintujen pesintäalueita eli tuottavia elinalueita, mutta myös vieraspedoille mieleisiä saalistusalueita. Rannoilla on suuri merkitys luonnon monimuotoisuudelle. Monella voi olla väärä kuva haitallisista vieraspedoista, niiden ei uskota tekevän mitään vahinkoa Suomen luonnolle. Yksi pariskunta poikueineen jompaakumpaa vieraspetoa yhdellä lintulahdella tekee kesän aikana totaalisen tuhon alueen maassapesivälle linnustolle.
Rantavyöhykkeillä ja niiden vaihettumisvyöhykkeillä elää ja pesii monia vesilintu- ja kahlaajalajeja sekä metsäkanalinnuista varsinkin pyy ja teeri. On myös mahdollista, että supikoira levittää lintujen elinvoimaa heikentävää sarkokystoosi-loista. Supikoira levittää myös muita tauteja kuten rabiesta ja trikiiniä.
Yhteyshenkilöt
Petri PassilaHankevastaava
Mökkiläiset vieraspetopyyntiin -hanke
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luotoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Onko lihansyönti väärin ja metsästys syntiä?18.4.2025 14:29:16 EEST | Artikkeli
Vaikuttaako lihansyönti ja siitä luopuminen ihmisen hyvyyteen? Onko metsästys jotenkin moraalisesti väärin? Jahtimedia kysyi asiaa pääsiäisenä 2025 Turun ja Suomen arkkipiispa Tapio Luomalta ja Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkoselta.
Onko lihansyönti väärin ja metsästys syntiä?18.4.2025 14:27:42 EEST | Artikkeli
Vaikuttaako lihansyönti ja siitä luopuminen ihmisen hyvyyteen? Onko metsästys jotenkin moraalisesti väärin? Jahtimedia kysyi asiaa pääsiäisenä 2025 Turun ja Suomen arkkipiispa Tapio Luomalta ja Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkoselta.
Suden suojelutason alentaminen ei yksin riitä kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamiseen2.4.2025 15:44:08 EEST | Uutinen
Suden ja muiden suurpetojen kannanhoito edellyttää kansallisella tasolla tehtävää lajinmäärittämistä suotuisalle suojelutasolle. Tämä on välttämätöntä, jotta suurpetojen, myös suden, kestävä ja hallittu kannanhoito voidaan toteuttaa tulevaisuudessa.
Metsästäjäliitto muistuttaa pesimärauhasta – kevät on luonnon herkintä aikaa21.3.2025 15:46:41 EET | Uutinen
YK:n maailman metsäpäivää vietetään 21.3.2025 teemalla Metsä ja ruoka. Metsät tarjoavat ravintoa niin ihmiselle kuin eläimille. Kevät on riistan lisääntymisen ja uusiutumisen aikaa. Metsästäjäliitto muistuttaa, että pesimärauhan kunnioittaminen on jokaisen luonnossa liikkujan vastuulla – myös koiranulkoiluttajien.
EU esittää suden suojelun lieventämistä8.3.2025 09:09:36 EET | Uutinen
EU:n komissio ehdotti perjantaina 7.3.2025, että susien suojeluasemaa lievennetään. Läpi mennessään esitys hyödyntää Suomea vain, mikäli maassa katsotaan, että susikanta on suotuisalla suojelun tasolla. Metsästäjäliitto kannustaa toimijoita lausumaan suurpetolain esityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme