Keskimaan Ilo auttaa 2024 -lahjoituksella järjestetään ikäihmisille digitaitojen koulutusta
25.3.2024 09:35:48 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on valinnut kumppanit vuoden 2024 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoituksen toteuttamiseen, mikä kohdistuu ikäihmisten digitaitojen kartuttamiseen. Ikäihmisille järjestetään tulevan kevään ja syksyn aikana maksuttomia digitaitojen valmennuksia sekä koulutetaan digitaitojen vertaisopastajia eri puolille Keski-Suomea. Yhteistyökumppanina koulutuksia järjestävät Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry.

Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2024 Ilo auttaa -lahjoituskohteen teema valittiin syksyllä toteutettuun asiakaskyselyyn pohjautuen, missä ikäihmisten arjen digitaitojen kartuttaminen sai selvästi eniten kannatusta, jonne tämän vuoden pääpainotus lahjoituksesta kohdentuu. Toiseksi eniten kannatusta sai mielentervetyön tukeminen digitaalisten ratkaisujen avulla, joten myös mielenterveystyölle ohjataan osa lahjoituksesta. Edellisten vuosien tapaan vuoden 2024 lahjoituksen kokonaissumma on euron per Keskimaan asiakasomistaja, eli lähes 139 974 euroa (asiakasomistajien määrä 31.12.2023).
Ikäihmisille suunnattujen digikoulutuksien toteuttajaksi on valittu kaksi toimijaa: Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry.
− Tämän vuoden hankkeen tavoitteena on laaja-alainen vaikuttavuus Keski-Suomessa, ja valitsimme kumppanit, joilla oli jo aiempaa kokemusta ja toimintaa digitaitojen koulutuksessa, perustelee Osuuskauppa Keskimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma.
− Tavoitteena meillä on auttaa mahdollisimman suuri joukko keskisuomalaisia ikääntyneitä lisääntyvien digipalveluiden osaajiksi. Tarvetta on opastaa digityökalujen ja mobiilisovellusten käyttöä liittyen esimerkiksi pankkiasioihin, terveyspalveluihin, sosiaalisiin kanaviin ja vaikkapa veroasioihin. Toteutamme Ilo auttaa -lahjoituksen nyt seitsemännen kerran ja jo aiempina vuosina olemme pohtineet, olisiko ikääntyneiden digitaidoissa meillä paikkaa auttaa. Nyt asiakkaidemme vahvalla äänestystuloksella ja mandaatilla on oikea aika tarttua tähän, eikä vähiten siksi että yhteiskunnan sotealuekehitys edellyttää kaikilta aiempaa enemmän kykyä käyttää digikanavia arjen terveysasioiden hoitoon, Noora Luoma taustoittaa.
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on toteuttanut vuosia Verkosta virtaa -toimintaa, joka auttaa ikäihmisiä parantamaan digitaitoja ja edesauttaa ikääntyneiden selviytymistä digitalisoituvassa yhteiskunnassa.
− Vuoden 2024 aikana lahjoitusvaroilla koulutetaan uusia tietotekniikan vertaisopastajia Keski-Suomeen sekä järjestetään kaikille avoimia ja maksuttomia Digikahviloita, joissa opastajat auttavat ikääntyneitä digipulmissa. Uudet opastajat jatkavat Verkosta virtaa -toiminnan opastajina vuonna 2025 ja saavat Verkosta virtaa -toiminnalta tukea vapaaehtoistyöhönsä. Näin taataan toiminnan jatkuvuus myös tulevina vuosina, toteaa Eläkkeensaajien Keskusliiton järjestösuunnittelija Juha Viitanen.
Eläkeliiton Keski-Suomen piiri käynnistää "Digiä enemmän elämään 60+" -projektin Keski-Suomen alueella. Projektin keskeisenä tavoitteena on vahvistaa ikäihmisten digitaitoja, jotta he voivat hoitaa jokapäiväisiä asioitaan entistä sujuvammin verkossa. Valmennuksessa keskitytään opettamaan tietokoneen, älypuhelimen ja digipalvelujen käyttöä sekä tutustuttamaan hyödyllisiin verkkopalveluihin, kuten omakanta, hyvinvointialueen digipalvelut ja vero.fi.
Koulutusten toteuttamisessa Eläkeliitto tekee tiivistä yhteistyötä Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) hyvinvointiyksikön ammattilaisten kanssa. Projektin käytännön toteutuksessa JAMK ja piirin digivastaavat tarjoavat valmennusta alueellisille digineuvojille, paikallisyhdistysten vastuuhenkilöille sekä kaikille yli 60-vuotiaille keskisuomalaisille.
− Yhä useammat julkiset ja yksityiset palvelut on mahdollista hoitaa nykyään digisovellusten avulla. Samaan aikaan ”kivijalkapalvelut” siirtyvät entistä kauemmas. Eläkeliiton Keski-Suomen piiri haluaa 50-vuotisjuhlavuotensa merkeissä olla mukana varmentamassa, että mahdollisimman monella keskisuomalaisella ikäihmisellä on riittävät taidot käyttää nykyisiä ja uusia digipalvelukanavia. Keskimaan avustuksella koulutamme samanaikaisesti eri puolille maakuntaamme sekä alueellisia että paikallisia digineuvojia. Näin ollen projektin tulokset kertautuvat moninkertaisesti tulevien vuosien aikana, kun digineuvojat tarjoavat neuvontatukea ikäihmisille, toteaa Eläkeliiton Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Jukka Hiltunen.
− Odotamme jo innolla, että koulutukset pääsevät alkamaan ja pääsemme konkreettisesti näkemään millaisen vastaanoton avoimet koulutukset saavat. Syksylle olemme suunnitelleet muutamaa isompaa koulutustapahtumaa Jyväskylään, iloitsee Noora Luoma.
Tämän vuoden Ilo auttaa -lahjoituksen avustuksella järjestetään yhteensä yli 70 ikäihmisille suunnattua digikoulutustilaisuutta eri puolilla Keski-Suomea. Laskelmien mukaan digikoulutuksen piiriin on mahdollista saada noin 2000 keskisuomalaista ikäihmistä.
Kevään ja syksyn digikoulutuksista tullaan viestimään niin Osuuskauppa Keskimaan kanavissa, kuin kumppanien omissa kanavissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Noora Luoma, viestintä- ja markkinointijohtaja, 010 767 3040, noora.luoma@sok.fi
Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry, puheenjohtaja Jukka Hiltunen, 044 346 1120, jukka.karstula@gmail.com
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry, järjestösuunnittelija Juha Viitanen, 050 408 3376, juha.viitanen@ekl.fi
Kuvat

Linkit
Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 755 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on lähes 140 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
S-market Karstulan uudistus on valmistunut – energiatehokkuus ja asiointikokemus uudelle tasolle25.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
S-market Karstulan marraskuussa alkanut myymäläuudistus on valmistunut aikataulussa. Myymäläuudistuksen ansiosta myymälän toiminnallisuudet ovat parantuneet ja asiakkaille on tarjolla entistä sujuvampi ja miellyttävämpi ostosympäristö. Uudistuneen myymälän avajaisia vietetään loppuviikon ajan.
Keskimaa uudistaa ABC Keljonkankaan palvelut – uudistuvan liikennemyymälän yhteyteen uusi S-market19.2.2026 12:01:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa uudistaa perusteellisesti ABC Keljonkankaan palvelukokonaisuuden. Liikennemyymälän ravintola uudistetaan ja nykyinen Sale-lähimyymälä korvataan uudella noin tuhannen neliömetrin kokoisella S-marketilla. Kehityshankkeella vastataan alueen voimakkaaseen kasvuun ja parannetaan asioinnin sujuvuutta niin paikallisille asukkaille kuin valtatie 9:n liikenteelle.
Keskimaalla vahva vuosi haastavasta markkinatilanteesta huolimatta19.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuosi 2025 oli maltillisen kasvun aikaa haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Liikevaihto nousi 2,2 prosenttia 776,5 miljoonaan euroon ja operatiivinen tulos parani hieman. Erityisen vahvaa kehitys oli päivittäistavarakaupassa, jossa marketverkoston uudistukset ja uudet myymäläavaukset vauhdittivat kasvua, kun taas muilla toimialoilla liikevaihdon osalta pysyttiin lähellä edellisvuoden tasoa.
Pieniä isoja tekoja potilasarjen hyväksi – Keskimaan Ilo auttaa -lahjoitus tuo iloa terveydenhuollon asiakkaille ympäri Keski-Suomen13.2.2026 09:02:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2026 Ilo auttaa -lahjoitus kohdistuu tänä vuonna keskisuomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaiden arjen piristämiseen. Lahjoituksen avulla terveydenhuollon yksiköihin hankitaan viihtyvyyttä parantavia ratkaisuja – esimerkiksi televisioita, paikallislehtiä ja muita pieniä mutta merkittäviä ilon tuojia. Lahjoitus toteutetaan yhteistyössä Sairaala Novan säätiön kanssa, joka koordinoi hankintoja Keski-Suomen hyvinvointialueen terveys- ja hoivayksiköihin. Yhteistyön ansiosta tuki ohjataan täsmällisesti niihin yksiköihin ja tilanteisiin, joissa tarpeet ovat suurimmat.
Muutosneuvottelut päättyivät Keskimaalla – päätöksiä ABC Keuruun ja ravintoloiden toiminnasta10.2.2026 14:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelujen jälkeen on tehty ratkaisuja, joiden seurauksena ABC Keuruun toimipaikka suljetaan ja sisäkaupan toiminta lopetetaan. Polttonestekauppa jatkuu. Muutosneuvottelujen piirissä olleissa ravintolayksiköissä toteutetaan kannattavuutta parantavia organisaatio- ja tuntirakennemuutoksia. Päätösten tavoitteena on sopeuttaa toimintaa pitkään jatkuneen tappiollisen liiketoiminnan, muuttuneen markkinatilanteen ja nykyisen kysynnän tason mukaiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme