Vaasa valmistautuu Kalevan kisoihin: Kaarlen kenttä laitetaan kisakuntoon
Yleisurheilun SM-kisat eli Kalevan kisat järjestetään Vaasassa 27.-30.6.2024. Kyseessä on yksi vuoden merkittävimpiä kansallisia urheilutapahtumia Suomessa, ja Vaasan kaupunki onkin valmistautunut tapahtumaa varten jo useamman vuoden ajan.

Kalevan kisojen odotetaan tuovan Vaasaan noin 20 000 kävijää koko kisan aikana. Tapahtuma on alueen urheiluseurojen yhteinen iso ponnistus. Pääjärjestäjänä toimii Vasa Idrottssällskap yhteistyössä Palosaaren Urheiluseuran, Vaasan Toverien, Vaasan Vasaman, Vähänkyrön Viestin ja IF Femmanin kanssa.
Liikuntatoimenjohtaja Mika Lehtonen kertoo, että valmistautuminen tapahtumaan on Vaasan kaupungin toimesta alkanut jo monta vuotta sitten.
Yksi näkyvimmistä uudistuksista on Kaarlen kentän tulostaulu, joka uusittiin viime vuonna.
- Uusi videotulostaulu on 14,7 x 5,8 metrin kokoinen leditaulu, jolla voidaan tuloksien lisäksi näyttää myös muun muassa live-kuvaa ja hidastuksia. Vanha taulu oli mekaaninen, Lehtonen kertoo.
Kaarlen kentän pääkatsomon päädyt lasitetaan
Toinen suuri muutos on se, että Kaarlen kentän pääkatsomon päädyt lasitetaan kuluvan kevään aikana.
- Pääkatsomo on melko kylmä paikka varjon puolella, joten lasiseinillä vähennetään viimaa ja tuulta katsomossa, Lehtonen kertoo.
Kentän juoksuradat pestään ja rataviivat maalataan. Lisäksi tehdään paljon pienempää kunnostustyötä ympäri kenttää ja uusitaan koko kentän sähkö- ja datakaapelit.
Myös kentän välineistön on oltava kisoihin mennessä kunnossa.
- Päivitämme urheiluvälineistöä kuten esimerkiksi keihäitä, kuulia, rimoja ja telineitä. Nämä jäävät sitten kisojen jälkeen tietysti käyttöön kaikille kentän käyttäjille, Lehtonen kertoo.
Kävelykisa Onkilahden ympäristössä
Kisat vaikuttavat suuresti myös esimerkiksi liikenteeseen. Poikkeusjärjestelyitä ja pysäköintialueiden sijoituksia on suunniteltu jo pidemmän aikaa ja niistä tiedotetaan tarkemmin lähempänä tapahtumaa.
Kalevan kisat jalkautuu myös Kaarlen kentän ulkopuolelle.
- Naisten ja miesten kävelyn kisat käydään Onkilahden uudella kevyen liikenteen baanalla hienoissa merimaisemissa, Lehtonen kertoo.
Kalevan kisoihin saapuu sekä kansallista yleisurheilun kärkeä että lupaavia nuoria urheilijoita. Kalevan kisat järjestetään EM-kisojen ja olympialaisten välissä, joten Kaarlen kentällä voidaan nähdä suomalaisia mitalisteja Rooman EM-kisoista. Kyseiset SM-kisat ovat myös viimeisiä mahdollisuuksia urheilijoille saavuttaa Pariisin olympialaisten karsintarajat.
- Toivottavasti vaasalaiset laittavat kisapäivät jo kalentereihinsa ja tulevat paikan päälle seuraamaan kisoja sankoin joukoin, Lehtonen kannustaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika LehtonenLiikuntatoimenjohtaja
Puh:040 718 7034mika.lehtonen@vaasa.fiKuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Tillfälliga trafikarrangemang på Karlebyvägen 11.910.9.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Gång- och cykelvägen på Karlebyvägen vid Verkstadsgatan 22 stängs tillfälligt 11.9 på grund av fasadarbeten på byggnaden. Trafiken styrs till en omväg.
Kokkolantiellä tilapäisiä liikennejärjestelyitä 11.9.10.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Kokkolantien kevyen liikenteenväylä tullaan sulkemaan tilapäisesti 11.9.2025 Konepajakatu 22:n kohdalla rakennuksen julkisivutöiden takia. Liikenne ohjataan kiertotielle.
Lärare får ny hjälp med vardagens utmaningar i klassrummet10.9.2025 10:51:47 EEST | Pressmeddelande
Två konsultativa sjukhuslärare började jobba för Vasa stad i augusti. Hanna Rusk och Mikaela Stens har i uppgift att stöda lärare när det gäller bekymmer med en enskild elev eller en elevgrupp.
Uutta apua opettajille arjen haasteisiin luokassa10.9.2025 10:48:20 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin palveluksessa on elokuussa aloittanut työnsä kaksi konsultatiivista sairaalaopettajaa. Hanna Ruskin ja Mikaela Stensin tehtävänä on olla opettajien tukena, jos yksittäisen oppilaan tai oppilasryhmän koulunkäynnistä nousee huolia.
Pohjanmaalta Pariisiin – kansanmusiikki ja klassinen kohtaavat kaupunginorkesterin konsertissa8.9.2025 14:30:02 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungintalo täyttyy musiikista perjantaina 12. syyskuuta, kun kaupunginorkesteri johdattaa yleisön matkalle Pohjanmaan lakeuksilta aina Pariisin konserttisaleihin asti. Konserttia johtavat viulistivirtuoosit Minna Pensola ja Antti Tikkanen, joiden energinen ote lupaa vauhdikasta iltaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme