Fingrid Oyj

Fingrid-lehti 1/2024: Sähköjärjestelmä tarvitsee lisää reservejä

25.3.2024 12:02:10 EET | Fingrid Oyj | Tiedote

Jaa

Vuoden ensimmäinen Fingridin asiakaslehti on ilmestynyt. Tämän numeron pääteemana on sähköjärjestelmän reservit, joiden tarve kasvaa energiamurroksen myötä merkittävästi. Lehdessä on myös lukijakysely. Vastaamalla siihen autat meitä tekemään entistä parempaa lehteä.

Fingrid-lehti 1/2024
Fingrid-lehti 1/2024

Fingrid-lehden 1/2024 pääkirjoituksessa Fingridin voimajärjestelmän käytön johtaja Tuomas Rauhala kirjoittaa uudesta normaalista eli sähköjärjestelmän tehotilanteen lisääntyneestä vaihtelusta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Käyttövarmuuden ylläpitämiseksi on tärkeää saada mukaan reservimarkkinoille sekä uusi että jo käytössä oleva sähkön tuotannon, varastoinnin ja käytön jousto.

Fingrid toivottaa uudet toimijat tervetulleeksi sähkön reservimarkkinoille tasapainottamaan sähköjärjestelmää ja saamaan lisäansioita. Tällä hetkellä reservimarkkinoille osallistuu noin 70 yritystä, mutta lisää reservikohteita, kuten tuulivoimaa, sähkön suurkulutusta, akkuja sekä aurinkovoimaa tarvitaan, kertovat Fingridin Pia Ruokolainen ja Jukka Kakkonen. Sähköjärjestelmän reservimarkkinoilla jo toimivista yrityksistä haastattelussa ovat Fortumin Mikael Heikkilä, Tampereen Energian Marko Ketola, Outokummun Mikael Surakka (kannessa) sekä Gasumin Juha Hietaoja. 

Esimerkiksi Mikael Heikkilä perustelee Fortumin osallistumista reservimarkkinoille seuraavasti: ”On yhtiön etu, että sähköjärjestelmä toimii ja yhteiskunta uskaltaa luottaa sähköön pääasiallisena energialähteenä. Lisäksi reserveistä saa taloudellisen korvauksen”, hän sanoo.

Fingrid-lehdessä 1/2024 myös muiden muassa:

  • Voimajohtoasentajan matkassa. Reportaasi Eltel Networksin voimajohtoasentajan työpäivästä.
  • Relesuojaus torjuu kantaverkon häiriötilanteiden haittavaikutuksia.
  • Uusi laskentamalli ohjaa päästövähennystoimia.
  • Sähkövarasto taipuu moneen. Cactos Oy:n haastattelu. 
  • Fingridin uuden toimitusjohtajan Asta Sihvonen-Punkan työviikko. 

Fingrid-lehden liitteenä julkaistaan kaksi kertaa vuodessa työturvallisuuden julkaisu Turvallisilla linjoilla. Tässä numerossa kerrotaan mm. turvallisuussuunnitelman noudattamisesta ja riskien jatkuvasta arvioinnista vaativalla työmaalla sekä luodaan katsaus viime vuoden työturvallisuuteen Fingridin työkohteissa.

Fingrid-lehden painettu versio julkaistaan asiakkaille sekä lehden tilanneille. Artikkelit julkaistaan vaiheittain Fingridin verkkolehdessä osoitteessa www.fingridlehti.fi. Lehdestä julkaistaan myös pdf-versio Fingridin verkkosivuilla:

Fingrid-lehti 1/2024 >

Turvallisilla linjoilla 1/2024 >   

Osallistu Fingrid-lehden lukijakyselyyn! Kerro, miten lehti palvelee sinua ja mitä toiveita sinulla on Fingridin viestinnälle. Arvomme kaikkien vastanneiden kesken kolme yllätyspalkintoa. Vastaa Fingrid-lehden lukijakyselyyn >  

Lisätiedot:

Marjut Määttänen, Fingrid Oyj, viestintä
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi

Tietoja julkaisijasta

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

Sähkön arvioidaan riittävän talvella, jos kotimainen sähköntuotanto ja siirtoyhteydet toimivat luotettavasti24.9.2026 09:29:00 EEST | Tiedote

Sähkön riittävyys Suomessa näyttää tulevana talvena vakaalta, mikäli merkittäviltä sähkön tuotantolaitosten vikaantumisilta vältytään ja siirtoyhteydet Ruotsista ja Virosta toimivat normaalisti. Fingridin arvion mukaan sähköä on riittävästi tarjolla myös tuulettomina ja kylminä talvipäivinä. Näissä haastavimmissa tilanteissa sähkön hinnan odotetaan aktivoivan kulutusjoustoa, mikä turvaa sähkön riittävyyttä.

Electricity is expected to be sufficient this winter, provided that domestic production and transmission lines operate reliably24.9.2026 09:29:00 EEST | Press release

Finland’s electricity adequacy outlook for the coming winter is stable, provided that major failures at production facilities are avoided and the transmission lines from Sweden and Estonia operate normally. According to Fingrid’s assessment, sufficient electricity will be available even on cold, calm winter days. In the most challenging situations, high electricity prices are expected to activate demand response, thereby safeguarding adequacy of supply.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye