Fingrid-lehti 1/2024: Sähköjärjestelmä tarvitsee lisää reservejä
Vuoden ensimmäinen Fingridin asiakaslehti on ilmestynyt. Tämän numeron pääteemana on sähköjärjestelmän reservit, joiden tarve kasvaa energiamurroksen myötä merkittävästi. Lehdessä on myös lukijakysely. Vastaamalla siihen autat meitä tekemään entistä parempaa lehteä.
![Fingrid-lehti 1/2024](/data/images/public/69819787/70126439/bae52929-20cc-42b6-be26-d490c9630da0-w_720.jpg)
Fingrid-lehden 1/2024 pääkirjoituksessa Fingridin voimajärjestelmän käytön johtaja Tuomas Rauhala kirjoittaa uudesta normaalista eli sähköjärjestelmän tehotilanteen lisääntyneestä vaihtelusta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Käyttövarmuuden ylläpitämiseksi on tärkeää saada mukaan reservimarkkinoille sekä uusi että jo käytössä oleva sähkön tuotannon, varastoinnin ja käytön jousto.
Fingrid toivottaa uudet toimijat tervetulleeksi sähkön reservimarkkinoille tasapainottamaan sähköjärjestelmää ja saamaan lisäansioita. Tällä hetkellä reservimarkkinoille osallistuu noin 70 yritystä, mutta lisää reservikohteita, kuten tuulivoimaa, sähkön suurkulutusta, akkuja sekä aurinkovoimaa tarvitaan, kertovat Fingridin Pia Ruokolainen ja Jukka Kakkonen. Sähköjärjestelmän reservimarkkinoilla jo toimivista yrityksistä haastattelussa ovat Fortumin Mikael Heikkilä, Tampereen Energian Marko Ketola, Outokummun Mikael Surakka (kannessa) sekä Gasumin Juha Hietaoja.
Esimerkiksi Mikael Heikkilä perustelee Fortumin osallistumista reservimarkkinoille seuraavasti: ”On yhtiön etu, että sähköjärjestelmä toimii ja yhteiskunta uskaltaa luottaa sähköön pääasiallisena energialähteenä. Lisäksi reserveistä saa taloudellisen korvauksen”, hän sanoo.
Fingrid-lehdessä 1/2024 myös muiden muassa:
- Voimajohtoasentajan matkassa. Reportaasi Eltel Networksin voimajohtoasentajan työpäivästä.
- Relesuojaus torjuu kantaverkon häiriötilanteiden haittavaikutuksia.
- Uusi laskentamalli ohjaa päästövähennystoimia.
- Sähkövarasto taipuu moneen. Cactos Oy:n haastattelu.
- Fingridin uuden toimitusjohtajan Asta Sihvonen-Punkan työviikko.
Fingrid-lehden liitteenä julkaistaan kaksi kertaa vuodessa työturvallisuuden julkaisu Turvallisilla linjoilla. Tässä numerossa kerrotaan mm. turvallisuussuunnitelman noudattamisesta ja riskien jatkuvasta arvioinnista vaativalla työmaalla sekä luodaan katsaus viime vuoden työturvallisuuteen Fingridin työkohteissa.
Fingrid-lehden painettu versio julkaistaan asiakkaille sekä lehden tilanneille. Artikkelit julkaistaan vaiheittain Fingridin verkkolehdessä osoitteessa www.fingridlehti.fi. Lehdestä julkaistaan myös pdf-versio Fingridin verkkosivuilla:
Turvallisilla linjoilla 1/2024 >
Osallistu Fingrid-lehden lukijakyselyyn! Kerro, miten lehti palvelee sinua ja mitä toiveita sinulla on Fingridin viestinnälle. Arvomme kaikkien vastanneiden kesken kolme yllätyspalkintoa. Vastaa Fingrid-lehden lukijakyselyyn >
Lisätiedot:
Marjut Määttänen, Fingrid Oyj, viestintä
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Fingrid-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.202425.7.2024 11:51:39 EEST | Tiedote
Konsernitilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards IFRS) mukaisesti. Puolivuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti ja siinä on noudatettu konsernin vuoden 2023 tilinpäätöksessä esitettyjä laatimisperiaatteita. Puolivuosikatsaus on tilintarkastamaton. Vertailuluvut suluissa viittaavat edellisvuoden vastaavaan jaksoon, ellei toisin mainita. Fingridin kantaverkon siirtovarmuus oli korkea 99,9995 (99,99991) prosenttia. Fingridin verkossa sähköä siirrettiin 82 (81) prosenttia Suomen kokonaissiirrosta. Suomen sähkön kulutus kasvoi 42,7 (39,9) terawattituntiin Yhtiön investointiohjelma etenee suunnitelmallisesti ja investoinnit olivat edellisvuotta korkeammat. Yhtiö arvioi seuraavan neljän vuoden bruttoinvestointien määrän olevan noin kaksi miljardia euroa, joista on sidottu vajaa puolet. Kantaverkkoon liitetyn uusiutuvan tuotantokapasiteetin määrä kasvoi 585 (772) MW. Uusien hankkeiden kantaverk
Sähkömarkkinat kiinnostavat kuluttajia, vaikka ne koetaan epäselvinä26.6.2024 10:22:31 EEST | Tiedote
Sähköstä on tullut kuluttajia kiinnostava tuote. Lähes puolet suomalaisista (49 %) ilmoittaa kiinnostuksensa sähkömarkkinoita kohtaan kasvaneen. Melkein yhtä suuri osa (46 %) seuraa pörssisähkön hintaa viikoittain. Kuluttajia mietityttää korkea sähkön hinta ja hintavaihtelut. Hintaa seurataan, mutta suurin osa suomalaisista (70 %) ei kuitenkaan ole tehnyt muutoksia omaan sähkön käyttöönsä. Tiedot käyvät ilmi Fingrid Oyj:n Innolinkillä teettämästä kuluttajatutkimuksesta.
Kantaverkon sähköasemaa laajennetaan Tammistossa25.6.2024 09:07:39 EEST | Tiedote
Vantaan Tammiston sähköasemalla on keskeinen rooli pääkaupunkiseudun sähkönsiirrossa. Kantaverkkoyhtiö Fingrid rakentaa asemalle kolmannen muuntajan, jolla mahdollistetaan pääkaupunkiseudun verkon kehittäminen ja lämmityksen sähköistyminen.
Fingrid Oyj:n taloudelliset tiedotteet 202520.6.2024 11:06:09 EEST | Tiedote
Fingrid-konserni julkaisee vuonna 2025 seuraavat taloudelliset tiedotteet: 4.3.2025 tilinpäätöstiedote, toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2024 28.4.2025 johdon katsaus 24.7.2025 puolivuosikatsaus tammi - kesäkuulta 2025 28.10.2025 johdon katsaus Varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi 2.4.2025. Lisätiedot: Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5213
Fingrid Oyj’s financial releases in 202520.6.2024 11:06:09 EEST | Press release
Fingrid Group will publish the following financial reports in 2025: 4.3.2025 Financial Review, Annual Report and Financial Statements 2024 28.4.2025 Management’s Review 24.7.2025 Half-Year Report January–June 2025 28.10.2025 Management’s Review The Annual General Meeting is scheduled to be held on 2 April 2025. For more information: Chief Financial Officer Jukka Metsälä, Fingrid Oyj, tel. +358 30 395 5213
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme