Eronneet isät painottavat hoivaamisen tärkeyttä ja pelkäävät ulkokehälle joutumista
Jyväskylän yliopiston perhe- ja isyystutkimuksen dosentti Johanna Terävä tutki 21 eronneen isän haastattelupuhetta. Terävä havaitsi, että haastatellut isät korostivat olevansa vanhemmuuteensa sitoutuneita, lapsen parhaaseen pyrkiviä isiä.

Terävä jakoi eronneiden miesten isyyspuheen hoiva-, kasvatus- ja huolipuheeseen. Näiden puhetapojen sisällä hän tarkasteli tarkemmin sitä, millaisiksi miehet isyytensä luonnehtivat sekä millaisia pyrkimyksiä, mahdollisuuksia ja rajoja eron jälkeiseen isyyteen liittyy.
Haastattelut tehtiin yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa.
Lämmin isä–lapsi-suhde ja miehen malli korostuivat haastatteluissa
Monet tutkimuksen isät reflektoivat syvästi isyyttään ja tulivat asettaneeksi korkeat moraaliset kriteerit eron jälkeiselle isyydelle, vaikka eivät itse aina näitä täyttäisikään.
– Hoivapuheessaan isät painottivat ennen kaikkea lämpimän isä–lapsi-suhteen luomisen ja hoivaamisen tärkeyttä sekä pyrkivät huomioimaan lapsensa yksilölliset tarpeet, Terävä kertoo.
– Kasvatuspuheessaan isät korostivat haluavansa kasvattaa sääntöjen asettamisen, keskustelun, opettamisen ja miehen mallin kautta lapsista moraalisia, omatoimisia sekä toisia kunnioittavia ihmisiä. Isien puheessa oli nähtävissä myös viitteitä perinteiseen isyyteen ja mieheyteen, joskin isät korostivat välttävänsä rankaisun käyttämistä kasvatuskeinonaan, Terävä kuvailee.
Eron jälkeinen isyys ei ole mutkatonta – lapsen menettäminen huolettaa
Samalla kun isät maalasivat puheessaan varsin ihanteellista isyyskuvaa, he toivat huolipuheessaan esille pelkonsa tulla väärinymmärretyiksi ja joutuvansa ulkokehälle lapsensa elämässä.
Eron jälkeinen isyys ei näyttäydy mutkattomana, mutta parhaimmillaan isän ja lapsen suhdetta lähentävänä ajanjaksona. Toisaalta eron jälkeinen isyys kerrottiin haavoittuvana ja kompleksisena, jossa isien suurimpana pelkona on leimautuminen huonoksi isäksi ja uhka lapsen menettämisestä.
– Jotta isän ja lapsen välinen turvallinen tunneyhteys ja aito molemminpuolinen kiintymys toteutuisivat, isällä on oltava kykyä, halua sekä mahdollisuus arkiseen hoivaan ja vastuunottoon, Terävä painottaa.
Johanna Terävän artikkeli ”Isyys eron jälkeen: puhetta hoivasta, kasvatuksesta ja huolesta” ilmestyy Sosiologia-lehden numerossa 2/2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Terävä, KT, Perhe- ja isyystutkimuksen dosentti, yliopistonlehtori
p. 040 805 4802
johanna.terava@jyu.fi
Vesa HolmViestinnän asiantuntija
Puh:+358503374849vesa.j.holm@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Tunteet muovaavat oppimista hoitotyön simulaatio-opetuksessa (Salo)9.1.2026 14:35:14 EET | Tiedote
Hoitotyön simulaatio-opetus herättää sairaanhoitajaopiskelijoissa voimakkaita tunteita, jotka vaikuttavat siihen, miten opiskelijat oppivat toimimaan yhdessä sekä valmistautuvat tulevaan työelämään. KM, TtM Virpi Salon väitöskirjatutkimus tuo esiin tunteiden merkityksen yhteisöllisessä oppimisessa hoitotyön simulaatio-opetuksessa.
Liikuntatieteellinen tiedekunta listattiin maailman parhaiden joukkoon – ShanghaiRankingissa sijoitus 25.8.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
ShanghaiRanking on laittanut jälleen kerran järjestykseen maailman parhaat liikuntatieteelliset yliopistoyksiköt. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan sijoitus on listalla 25. Sijoitus kertoo tiedekunnan erinomaisesta tasosta, sillä listalla on 300 liikuntatieteiden alan yksikköä yliopistoista ympäri maailman.
Väitös: Euroopan keskuspankki suhtautui viestinnässään selvästi vakavammin inflaation ylityksiin tavoitetasosta kuin alituksiin7.1.2026 11:16:58 EET | Tiedote
KTM Joni Heikkinen tutki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen väitöskirjassaan kotitalouksien odotuksia sekä viestinnän merkitystä makrotaloudessa. Väitöskirjan keskeinen tulos koskee Euroopan keskuspankin rahapoliittista viestintää, jonka mukaan EKP:n suhtautuminen inflaation poikkeamiin oli epäsymmetristä vanhan rahapoliittisen strategian aikana vuosina 1999–2021. Tuolloin inflaation ylityksiin hintavakaustavoitteesta suhtauduttiin selvästi vakavammin kuin sen alituksiin. Lisäksi väitöskirja osoittaa, että median sävy on yhteydessä inflaatio-odotuksiin eri väestöryhmissä, ja että verkkohakudata tarjoaa lisäinformaatiota lyhyen aikavälin talouskehityksen ennakointiin.
Ensimmäisen luokan opettajat hyötyivät kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun digitaalisesta arviointipalautteesta5.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston sekä Turun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet opettajien ja rehtoreiden näkemyksiä heille toimitetusta kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun digitaalisesta oppilaspalautteesta. Arviointipalaute sisälsi tietoa kokeiluun osallistuneiden oppilaiden luku- ja laskutaidosta sekä sosioemotionaalisista taidoista ensimmäisellä luokalla. Tulokset esitettiin oppilas- ja luokkatasoisesti suhteessa koko ikäluokkaan. Erityisesti uransa alkuvaiheessa olevat opettajat ja rehtorit hyötyivät saamastaan arviointipalautteesta. Lisäksi selvitettiin, missä määrin rehtorit hyödyntävät koulukohtaista koostetietoa tietojohtamisen tukena. Rehtoreiden tiedolla johtamisen käytännöissä olisi raportin mukaan vielä kehitettävää.
Väitös: Psykologinen joustavuus tukee urheilijoiden hyvinvointia (Ronkainen)5.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Kuuden viikon psykologisen joustavuuden harjoittelu voi parantaa urheilijoiden psyykkistä hyvinvointia sekä vähentää stressioireita, selviää PsM Hannaleena Ronkaisen väitöstutkimuksen tuloksista. Ronkainen väittelee psykologian tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa perjantaina 16.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme