Tulanet: Kehysriihessä T&K-rahoitusta satsattava post doc -ohjelmaan – 60 miljoonalla eurolla halutaan lisätä tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyötä
26.3.2024 08:00:00 EET | Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT | Tiedote
Valtion tutkimuslaitosten yhteenliittymä Tulanet ehdottaa, että T&K-rahoitusta suunnataan huhtikuun kehysriihessä uuteen post doc -ohjelmaan. “60 miljoonalla eurolla saamme luotua 120 uutta määräaikaista tutkijatohtorin paikkaa, joissa toimitaan läheisessä yhteistyössä etenkin elinkeinoelämän kanssa”, sanoo Tulanet-verkoston puheenjohtaja, VATT:n ylijohtaja Mikael Collan.

Suomen tulee suunnata tulevia TKI-panostuksia voimakkaasti tutkimuksen ja elinkeinoelämän tiiviiseen yhteistyöhön. Valtion tutkimuslaitosten yhteenliittymä Tulanet ehdottaa, että seuraavien kolmen vuoden aikana tutkimuslaitosten uuteen post doc -ohjelmaan rekrytoidaan 120 uutta tutkijatohtoria määrärahalla, jonka suuruus on 60 miljoonaa euroa.
“Ohjelmalla haetaan ratkaisuja muun muassa hyvinvointiin, turvallisuuteen, kilpailukykyyn ja vihreään siirtymään. Uudessa post doc -ohjelmassa ratkotaan yhteiskunnan kiperiä ongelmia yhdessä etenkin yksityisten yritysten, mutta myös julkisen sektorin organisaatioiden kanssa. Post doc -vaihe on väitöskirjan jälkeinen tärkeä, syventävä vaihe tutkijan uralla. Tutkijakoulutuksen hankkineiden osaajien halutaan siirtyvän nykyistä nopeammin ja joustavammin käytännön työelämään myös akateemisen maailman ulkopuolelle”, kertoo ohjelman taustoista Tulanetin puheenjohtaja, VATT:n ylijohtaja Mikael Collan.
Kansainväliseen hakuun avattavalla uudella post doc -ohjelmalla pyritään houkuttelemaan Suomeen korkeasti koulutettuja osaajia myös muualta sekä paikkaamaan kokeneiden tutkijoiden eläköitymistä.
Rahoituksella palkattaisiin yhteentoista valtion tutkimuslaitokseen tutkijatohtoreita kahden tai kolmen vuoden työsuhteisiin vuosina 2025–2027.
“Tulanetin ehdotus vastaa hallitusohjelman TKI-kirjaukseen, jonka mukaan hallitus sitoutuu nostamaan Suomen tutkimus- ja kehittämismenot (T&K) neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä”, muistuttaa Collan.
Uutta post doc -ohjelmaa ovat suunnitelleet eri hallinnonaloilla toimivat tutkimuslaitokset ja ministeriöt yhdessä, ja ohjelman rahoitusta käsitellään valtion budjetin vuoden 2024 kehysmenettelyssä. Useat ministeriöt, joiden hallinnonaloihin kuuluviin tutkimuslaitoksiin uusia tutkijatohtorien paikkoja tulisi, ovat kehysmenettelyssä puoltamassa ohjelmaa. Suunniteltua määrärahaa omien tutkimuslaitostensa osallistumiseen ohjelmaan kannattavat muun muassa liikenne- ja viestintäministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä ympäristöministeriö.
”Uusi post doc -ohjelma on erinomainen käyttökohde lisääntyvälle T&K-rahoitukselle. Suomi tarvitsee laajasti eri aloja edustavien tutkijatohtoreiden työpanosta. Erityisen iloisia olemme siitä, että suunnitelmaamme perustuen myös ministeriöt ovat laajalla rintamalla lähteneet mukaan ehdottamaan panostuksia tutkimuslaitosten ja sitä kautta omien hallinnonalojensa mahdollisimman korkeatasoiseen tulevaisuuden osaamiseen”, sanoo Collan.
Tulanet on valtion tutkimuslaitosten yhteenliittymä, johon kuuluu yksitoista tutkimuslaitosta. Tulanetin jäsenorganisaatiot työllistävät noin 10 000 henkilöä.
Lisätietoja Tulanet-verkoston TKI-linjauksista löytyy Tulanetin verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael CollanYlijohtajaVATT
Puh:+358 295 519 401mikael.collan@vatt.fiSanna MarttinenToiminnanjohtajaTulanet
Puh:+358 29 532 6356sanna.marttinen@tulanet.fiTietoja julkaisijasta
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on taloustieteellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö. Teemme tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta edistääksemme tietoon pohjautuvaa talouspolitiikkaa. Tutustu työhömme tarkemmin: https://vatt.fi
Statens ekonomiska forskningscentral (VATT) är en expertenhet för nationalvetenskaplig forskning. Med vår forskning på högsta nivå vill vi främja en faktabaserad ekonomipolitik. Läs mer: https://vatt.fi/sv/
VATT Institute for Economic Research specializes in applied economic research. We produce high-quality scientific research to evaluate economic policy and support evidence-based policy making. Find out more about our work at https://vatt.fi/en/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Nuoret ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella useimmiten vain hetkellisesti23.10.2026 07:00:00 EEST | Blogi
Vuonna 2024 Suomen suurimpien kaupunkien 18–29-vuotiaista joka neljäs oli vähintään kuukauden NEET-tilassa, eli ilman työtä, opiskelua tai muuta rekistereistä näkyvää toimintaa. Useimmille tilanne jäi lyhyeksi.
Kokeile, mittaa, arvioi: resepti parempaan koulutuspolitiikkaan22.10.2026 13:47:48 EEST | Blogi
Kaikilla on lempiteoriansa sille, miksi suomalaisten koululaisten osaaminen on laskenut jyrkästi viimeisen 20 vuoden aikana. Vaikka syistä oltaisiin yksimielisiä, se ei vielä kerro, millä uudistuksilla suunta käännetään. Asiantuntijatkaan eivät ole oraakkeleja. Toimivien uudistusten löytäminen vaatii kokeiluja, joiden vaikutukset mitataan.
Työttömyystilastoissa näkyy opiskelijoiden ja eläkeläisten lisääntynyt työnhaku1.10.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Työllisyysaste on pysynyt Suomessa historiallisen korkeana 2020-luvulla, ja työssäkäyvien määrä on EU:n keskiarvoa parempi. Samaan aikaan työttömyys on yleistä, mihin osaltaan vaikuttaa eläkeläisten ja opiskelijoiden lisääntynyt työnhaku. Tiedot selviävät VATT Datahuoneen uudesta policy briefistä.
Tekoäly osaa tehtäväsi. Viekö se myös työpaikkasi?20.8.2026 07:00:00 EEST | Blogi
Tekoälyn kummisedäksi tituleerattu nobelisti Geoffrey Hinton ennusti vuonna 2016, että tekoäly olisi pian ihmistä parempi tulkitseman röntgenkuvia. Johtopäätös oli selvä: röntgenlääkärien kouluttaminen pitäisi siksi lopettaa välittömästi. Ennustuksesta on tullut todellisuutta, mutta röntgenlääkärien palkat ja työllisyysnäkymät vain jatkavat nousuaan. Mikä Hintonin talousajattelussa meni pieleen?
VATT: Kehysriihen veropäätösten hyötyjä valuu lähinnä palveluja jo käyttäville26.6.2026 07:09:00 EEST | Tiedote
Hallitus valmistelee pieniä lisäyksiä kotitalousvähennykseen ja työmatkavähennykseen sekä työnantajan tarjoamaan liikunta- ja kulttuurietuun. VATT arvioi lausunnossaan, että hyötyjinä ovat lähinnä keski- ja suurituloiset. Näistä toimista sovittiin jo kevään kehysriihessä ja nyt on edetty käytännön toteuttamisvaiheeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme