Osuuskauppa Suur-Savo S-ryhmän kärkeä Suomen Innostavimmissa työpaikoissa
Osuuskauppa Suur-Savo on Suomen toiseksi innostavin työpaikka. Työelämän asiantuntijayhtiö Eezy myöntää vuosittaiset tunnustukset organisaatioille, jotka ovat saavuttaneet parhaat tulokset henkilöstötutkimuksissa.

Osuuskauppa Suur-Savo on ollut kärkisijoilla Suomen Innostavimmissa työpaikat -listauksessa useana vuonna. Ykkössijoituksiakin on ollut monia, sillä henkilöstön työtyytyväisyys on Osuuskauppa Suur-Savossa erittäin korkealla tasolla. Osuuskauppa Suur-Savossa toteutetaan henkilöstön työtyytyväisyystutkimus vuosittain ja viime syksynä tehtyyn tutkimukseen vastasi 93,2 % henkilöstöstä. Tutkimuksen kokonaisindeksi oli 79,4 pistettä, mikä on 10,1 pistettä Suomen yleisnormin yläpuolella ja erinomaista AAA-tasoa. Henkilöstön suositusindeksi työnantajastaan, eNPS, oli 60, mikä oli S-ryhmän paras tulos ja huomattavasti korkeampi kuin Eezyn vertailuaineiston keskiarvo 23.
− Olemme saaneet todella hyviä tuloksia henkilöstön työtyytyväisyydestä useana vuonna, mutta tulosta ei saa pitää itsestäänselvyytenä ja jäädä tyytyväisenä ”lepäämään laakereillaan”. Työtyytyväisyystutkimuksen tulokset käydään aina yksiköissä läpi, epäkohtiin puututaan ja hyvien tulosten ylläpitämiseen panostetaan. Meillä Osuuskauppa Suur-Savossa on osaava ja sitoutunut henkilöstö. Työtä tehdä suurella sydämellä, huumorilla, mutta tosissaan, summaa toimitusjohtaja, kauppaneuvos Ari Miettinen.
− Henkilökunta on yrityksen tärkein voimavara, joten henkilöstön työtyytyväisyyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen kannattaa – ja siihen halutaan – panostaa. Työtyytyväisyys on merkittävä asia työssäjaksamisen kannalta. Kun töissä on hyvä ilmapiiri, se heijastuu paitsi meidän jokaisen omaan jaksamiseen, myös asiakastyytyväisyyteen, sanoo henkilöstöjohtaja Tuula Lyytikäinen.
Innostavin työpaikka -tunnustukset perustuvat henkilöstökokemusta mittaavan PeoplePower-tutkimuksen pohjalta laskettuun indeksiin. Vastaajina oli noin 150 000 työntekijää kymmeniltä toimialoilta ympäri Suomen. Pääpalkinnot jaetaan vuosittain parhaat indeksitulokset saavuttaneille pienille, keskisuurille ja suurille organisaatioille. Osuuskauppa Suur-Savo kuuluu suurten organisaatioiden (yli 1000 henkilöä työllistävät) sarjaan. Koko S-ryhmässä työtyytyväisyys on huipputasolla. Tällä kertaa suurista yrityksistä Suomen Innostavin oli Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ja keskisuurten yritysten sarjan paras Etelä-Karjalan Osuuskauppa, molemmat ensimmäistä kertaa ykkössijalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari Miettinentoimitusjohtaja
Puh:+358 50 531 9550ari.miettinen@sok.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
S-market Joroinen uudistuu palvelemaan asiakkaitaan paremmin26.6.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo aloittaa Joroisten S-marketissa laajan remontin 1. syyskuuta 2025. Myymälä pysyy avoinna koko remontin ajan ja uudistukset valmistuvat joulukuun alussa. Uudistusten myötä kaupan valikoima tulee vastaamaan entistä paremmin sen asiakkaiden toiveita.
Sami Kovanen toimialajohtajaksi Osuuskauppa Suur-Savoon18.6.2025 15:47:36 EEST | Tiedote
Sami Kovanen on nimitetty Osuuskauppa Suur-Savon uudeksi matkailu- ja ravitsemiskaupasta sekä liikennekaupasta vastaavaksi toimialajohtajaksi. Sami aloittaa tehtävässään 11.8.2025.
Raana Lehtinen Osuuskauppa Suur-Savon kummitaiteilija 202513.6.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savon vuoden 2025 kummitaiteilija on Taidekeskus Salmelan kesän nuori taiteilija, helsinkiläinen taidemaalari Raana Lehtinen. Kummitaiteilijan valinta on osa Taidekeskus Salmelan ja Osuuskauppa Suur-Savon pitkäaikaista yhteistyötä. Vuosittain jaettavalla kummitaiteilijan stipendillä tuetaan nuorten taiteilijoiden työtä.
Tervetuloa Kyläkauppapäivään 14.6.11.6.2025 09:18:06 EEST | Tiedote
Lähipalveluiden ja koko maan kattavan myymäläverkoston merkityksestä muistuttavaa Kyläkauppapäivää vietetään taas lauantaina 14.6. kaupoissa ympäri Suomen. Myös useissa Osuuskauppa Suur-Savon marketeissa on Kyläkauppapäivänä monenmoista ohjelmaa.
Mikkelin Amarillo uudistuu - nachot ja fajitakset palaavat3.6.2025 14:56:50 EEST | Tiedote
Meksikolaisen ruoan ystäville Mikkelissä on tarjolla hyviä uutisia: rennosta tunnelmastaan tunnettu Amarillo uudistuu ja tuo samalla takaisin kaivatut fajitakset sekä nachot. Ketjun kaikki ravintolat uudistuvat yhdessä yössä ja avautuvat 4.6. raikastuneella ilmeellä ja uudistetulla ruokalistalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme