Uutuuskirja Devan Shimoyaman taiteesta
Yhdysvaltalainen Devan Shimoyama (s. 1989) tutkii karnevalistisissa teoksissaan seksuaalisuuteen, rotuun ja sukupuoleen liittyviä teemoja. Hänen taiteessaan sulautuvat yhteen niin taiteilijan lapsuuden kokemukset, queer-identiteetti, mytologiat kuin taidehistoriakin. Tekniikoiltaan teokset ovat leikitteleviä: taiteilija yhdistelee maalauksiinsa ennakkoluulottomasti erilaisia materiaaleja, kuten kimalletta, kangasta ja strassikiviä, ja työstää myös isoja installaatioita.

Devan Shimoyama on yhdysvaltalainen taiteilija, joka asuu ja työskentelee Pittsburghissa. Hänen teoksiaan on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa sekä johtavilla taidemessuilla. Shimoyama on valmistunut taiteiden maisteriksi Yalen yliopistosta vuonna 2011, ja hän on työskennellyt vuodesta 2015 alkaen viime aikoihin saakka apulaisprofessorina Carnegie Mellon -yliopistossa.
Uutuuskirja Fade Cut esittelee Shimoyaman Parturi-sarjan teoksia, joissa taiteilija muuntaa hypermaskuliinisen afroamerikkalaisen parturiliikkeen kuvitteelliseksi queer-fantasiaksi. Yhdysvalloissa kiitosta saanut parturi-installaatio luo kuvitteellisen tilan, johon erilaiset ihmiset ovat tervetulleita ilmaisemaan itseään vapaasti. Shimoyaman taiteen teemoista keskustelevat kirjassa Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen, kokoelma- ja näyttelypäällikkö Laura Kuurne ja taiteilija itse.
Teos liittyy Serlachius-museo Göstassa Mäntässä avautuneeseen samannimiseen näyttelyyn, jossa on esillä Shimoyaman installaatio. Taiteilija on muuntanut hypermaskuliinisen afroamerikkalaisen parturiliikkeen kuvitteelliseksi queer-fantasiaksi, johon erilaiset ihmiset ovat tervetulleita ilmaisemaan itseään vapaasti. Näyttely on avoinna 18.8.2024 asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna KarppanenkustantajaKustannusosakeyhtiö Parvs
Puh:+358 40 684 9188hanna.karppanen@parvs.fiKuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs
Kyösti Kakkosen lasi- ja keramiikkakokoelma koottuna kahteen englanninkieliseen suurteokseen23.10.2025 11:13:51 EEST | Tiedote
Teokset esittelevät kauppaneuvos Kyösti Kakkosen poikkeuksellisen laajan kokoelman lasi- ja keramiikkataiteen helmet.
Uutuuskirja kokoaa yhteen Stefan Bremerin myyttiset valokuvat Helsingin yöstä17.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Stefan Bremer (s. 1953) on keskeinen nimi suomalaisessa valokuvataiteessa. Hän on tullut tunnetuksi urbaanin yöelämän dokumentoijana.
Helsingin empirearkkitehtuuri saa arvoisensa käsittelyn Mikko Lindqvistin uutuusteoksessa15.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Empirearkkitehtuuri on Helsingin kaupunkikuvan ydin. Arkkitehti Carl Ludvig Engelin (1778–1840) 1800-luvun alussa suunnittelemat julkiset rakennukset ovat lujittaneet asemansa Helsingin tunnetuimpina ja pysyvimpinä symboleina, ja hänen työnsä käsitti ainutlaatuisella tavalla kokonaisen pääkaupungin suunnittelun ja rakentamisen.
Uutuuskirja Emil Cedercreutzin Maahengen temppelistä3.9.2025 09:27:26 EEST | Tiedote
Kuvanveistäjä Emil Cedercreutz (1879─1949) oli kiinnostunut kotimaakuntansa Satakunnan talonpoikaisesta perinteestä, ja hän keräsi laajan kokoelman talonpoikaisesineistöä. 1910-luvun alussa hän alkoi suunnitella kokoelmalle omaa museota, Maahengen temppeliä. Se rakennettiin Cedercreutzin taiteilijakodin Harjulan viereen Harjavaltaan vuosina 1916–1942.
Kirja queer-ekologiasta ja taiteesta10.6.2025 10:03:55 EEST | Tiedote
Sukupuolen, seksuaalisuuden ja ympäristön välisiä suhteita ristivalottava queer-ekologinen tutkimus ja taide ovat alkaneet kiinnostaa viime vuosina yhä monimuotoisempaa tutkija- ja taiteilijajoukkoa. Queer-ekologia ja taide on ensimmäinen suomenkielinen artikkelikokoelma aiheesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme