Kaupunginhallitus: Tilinpäätös 2023
Lisäksi kaupunginhallitus päätti kokouksessaan mm. käyttää otto-oikeutta Lahnuksen koulun lakkauttamista koskevaan asiaan sekä esittää valtuuston hyväksyttäväksi Oittaan uimarannan pukutilan määrärahan korotuksen.
Vuoden 2023 talousarviota laadittaessa ennusteet taloudesta olivat epävarmat. Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen Ukrainassa, Palestiinan tilanne ja kustannusten ja korkojen nopea nousu varjostivat talouden näkymiä. Heikentyneen työllisyystilanteen tiedettiin heijastuvan viiveellä myös verotulojen kehitykseen. Nopea inflaatio leikkasi kotitalouksien ostovoimaa ja kasvatti yritysten kustannuksia. Korkojen nousu nosti lainanhoitokuluja ja sai yritykset viivästyttämään investointejaan. Talouden ennusteiden muuttuessa ja talouskasvun siirtyessä eteenpäin, on ollut vaikeaa ennustaa verotulojen kehittymistä ja suhdanteista riippuvien tulojen kertymistä. Varovaisuuden periaate heijastuu yleisesti talouteen.
Espoo kasvaa voimakkaasti, mikä näkyy erityisesti lasten ja nuorten määrän kasvuna. Vuoden 2022 tapaan väestönkasvu jatkui vahvana myös vuonna 2023, väestönmäärän kasvaessa ennakkotietojen mukaan 8 880 asukkaalla. Espoossa oli ennakkotietojen mukaan vuoden 2023 lopussa 314 150 asukasta.
Väestömäärän kasvu oli 2,9 prosenttia, mikä oli suurinta koko Suomessa. Kasvu on poikkeuksellisen suurta ja poikkeaa olennaisesti koko valtakunnan yleisestä tasosta.
Tilikauden tulos muodostui kertaluonteisten erien myötä ennakoitua paremmaksi. Vuoden 2023 tulosta paransivat erityisesti kolme erää. Kertaluontoinen isompi maa-alueen myynti 31 milj. euroa, ns. verohäntien vaikutukset 124 milj. euroa ja rahastojen alaskirjausten palautukset 17 milj. euroa.
Verorahoitusta kertyi yhteensä 1 270,3 milj. euroa. Verorahoitus ylitti alkuperäisen talousarvion 48,5 milj. eurolla. Verotulot laskivat edellisvuodesta 939 milj. euroa eli 51 prosenttia.
Vuosikatteeksi muodostui 450,6 milj. euroa ja tilikauden tulokseksi noin 259 milj. euroa. Huomioiden poikkeukselliset erät tuloksen muodostumisessa, on oikaistu tilikauden tulos noin 89 milj. euroa.
Konsernin tulos vuonna 2023 nousi kaupungin hyvän tuloksen tukemana 195 milj. euroa ylijäämäiseksi.
Espoon kaupunki investoi palveluverkkoon lähes 300 milj. euroa. Kaupunki pystyi rahoittamaan investoinnit tulorahoituksella 151 prosenttisesti. Talousarviolainoja ei nostettu ja pitkäaikainen lainakantaa lyhennettiin noin 52 milj. eurolla.
Espoo on muutosten ja epävarmuuden keskellä panostanut elinvoimaisuuteen ja palvelujen kustannusvaikuttavaan järjestämiseen. On tärkeää, että tämä työ jatkuu. Jo valmistuneet isot infra- ja raidehankkeet kuten länsimetron jatke ja vuonna 2023 aloittanut pikaraitiotie houkuttelevat myös osaltaan yrityksiä ja investointeja. Tämä näkyy erityisesti Keilaniemen, Otaniemen ja Leppävaaran kehityksessä ja vetovoimassa.
Valtuuston käsiteltävänä tilinpäätös on 20.5.2024.
Tilinpäätös esityslistan liitteenä
Lisäksi kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi vuoden 2024 helmikuun kuukausiraportin sekä Espoon kaupungin saamat valtionosuuspäätökset vuodelle 2024.
Oittaan uimarannan pukutilarakennuksen määrärahaan korotus
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy investointiohjelmassa 2024-2031 hyväksytyn Oittaan uimarannan pukutilat tavoitekustannuksen korotuksen 185 000 eurolla 985 000 euroon. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että Oittaan uimarannan pukutilojen uudisrakennushanke voidaan käynnistää ja hankkeen toteuttamisen edellyttämät urakkasopimus ym. sopimukset solmia.
Hanke kilpailutettiin helmikuussa 2024 ja tarjoukset saatiin viideltä tarjoajalta. Halvimman tarjouksen mukaan laskettu kustannusarvio ylittää hankkeelle varatut määrärahat, sillä perustamisolosuhteet ovat hankalat ja maanrakennustöiden kustannuksia oli hankala ennakoida. Suunnitelman mukaan tilat olisivat käytössä kesällä 2025.
Lahnuksen koulun lakkauttaminen kaupunginhallituksen käsittelyyn
Kaupunginhallitus käyttää otto-oikeuttaan Kasvun ja oppimisen lautakunnan pöytäkirjan 6.3.2024 asiaan §43 (Lahnuksen koulun tulevaisuus 1.8.2024 alkaen).
--
Kaupunginhallitus päätti antaa Väylävirastolle lausunnon Espoo-Salo-oikoradan uudelleen nähtävillä olevasta yleissuunnitelmasta.
Muut asiat hyväksyttiin esitysten mukaan.
Yhteyshenkilöt
Mervi Katainenkaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 41 319 6988mervi.katainen@espoo.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Weekend Festival 2024 ordnas igen i Vermo – arrangemangen för evenemanget kan kommenteras av invånarna28.6.2024 10:44:35 EEST | Tiedote
Weekend Festival ordnas återigen i Vermo det första veckoslutet i augusti. Invånarna i närområdena kan framför allt kommentera evenemangets längd, bullernivån och avfallshanteringen.
Weekend Festival 2024 jälleen Vermossa – tapahtumajärjestelyt asukkaiden kommentoitavina28.6.2024 10:44:35 EEST | Tiedote
Weekend Festival järjestetään jälleen Vermossa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Lähialueiden asukkaat voivat kommentoida etenkin tapahtuman kestoa, melutasoa ja jätehuoltoa.
Espoon ilmastopäästöt laskivat huomattavasti27.6.2024 16:47:29 EEST | Tiedote
Espoon ilmastopäästöt ovat voimakkaassa laskussa. Vuonna 2023 ilmastopäästöt laskivat jopa tavoitetasoa nopeammin. Asukasta kohti päästöt olivat edelleen pääkaupunkiseudun pienimmät.
Kaupunginhallitus: Länsirata Oy:n ratahanketta koskeva esisopimus valtion ja osakaskuntien kesken24.6.2024 16:57:23 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamista ja rahoittamista koskevan esisopimuksen ehdolla, että kaikki sopimuksen osapuolet hyväksyvät ja allekirjoittavat esisopimuksen.
Kalajärven kaavarunko luo edellytykset yhteisölliselle ja viihtyisälle paikalliskeskukselle19.6.2024 14:06:04 EEST | Tiedote
Kalajärven kehittämistä ohjaava kaavarunko on valmistunut. Tavoitteena on vehreä ja yhteisöllinen kaupunkikylä, jossa on myös riittävät palvelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme