Pohjois-Pohjanmaalla helmikuussa 23 300 työtöntä työnhakijaa
Pohjois-Pohjanmaalla oli helmikuun lopussa 23 300 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 600 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten (+12 %). Tammikuusta työttömien määrä laski 150 henkilöllä. Lomautettujen määrä on maa- kunnassa edelleen korkea ja helmikuussa kokoaikaisesti lomautettuja oli lähes 3 300. Helmikuussa lomautukset kohdistuivat erityisesti rakennusalalle kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin sekä talonrakentajiin.

Maakunnan työttömyysaste oli helmikuun lopussa 12,1 % ja koko maassa se oli 10,8 %. Maakunnan alhaisin työttömyysaste oli Nivala-Haapajärven seutukunnassa (10,0 %). Kunnittain tarkasteltuna matalin työttömyys- aste oli Reisjärvellä (6,6 %) ja korkein Pudasjärvellä (16,9 %). Oulun työttömyysaste oli 13,1 %. Työttömien määrä kasvoi suurimmassa osassa maakunnan kunnista vuoden takaiseen verrattuna. Suhteellisesti eniten kasvua oli Pyhännällä (+81 %), Sievissä (+46 %) ja Kempeleessä (+30 %).
Helmikuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella oli avoinna lähes 12 400 työpaikkaa, joista uusia avoimia työpaikkoja oli 5 200. Uusien työpaikkojen määrä laski vuoden 2023 helmikuusta noin 1 400 (-21 %) työpaikalla. Määrällisesti eniten uusia työpaikkoja oli avoinna palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. kiinteistöhuollon työntekijät, myyjät, lastenhoitajat sekä lähihoitajat) sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (mm. moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat, hitsaajat ja kaasuleikkaajat sekä maatalous-, teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat).
Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi vuoden takaisesta 1 600 henkilöllä (+26,7 %). Vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli helmikuun lopussa lähes 7 700. Pitkäaikaistyöttömien määrä on jatkanut kasvua koko maakunnan alueella. Tammikuuhun verrattuna pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi noin 200 henkilöllä. Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä on pysynyt pitkään samalla tasolla ja helmikuun lopussa heitä oli 3 500.
Helmikuussa työttömyys kasvoi kaikissa ikäryhmissä, suhteellisesti eniten 15–19-vuotiaiden ryhmässä (+23,2 %). Alle 25-vuotiaita työttömiä oli helmikuun lopussa noin 3 500, mikä on 370 työtöntä enemmän kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömien määrä on valtakunnan toiseksi korkein. Työttömistä työnhakijoista miehiä oli 14 700 ja naisia 8 600. Tammikuusta miesten työttömyys laski -1,3 % ja naisten -0,4 %.
Maakunnan aktivointiaste oli helmikuun lopussa 24,1 % ja kuukauden aikana kaikkiaan 7 400 henkilöä oli mukana työllistymistä edistävissä TE-palveluissa. Palveluissa olleista 42 % oli koulutuksessa: työvoimakoulutuksessa oli mukana 1 680 opiskelijaa ja omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 1 440 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Katja Pietilä (tilastot), 0295 038 122
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
johtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Mari Tuomikoski, 0295 056 801
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
s-posti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Työttömien määrässä nousua Pohjois-Pohjanmaalla23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli marraskuun lopussa noin 23 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 100 henkeä (+5 %) enemmän kuin vuosi sitten. Lokakuusta työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi noin 400 henkilöllä. Työttömien määrä kasvaa vuosittain loppuvuotta kohti kausivaihtelun mukaisesti.
Kuivajoen silta valtatiellä 4 Iissä otettu käyttöön puoli vuotta etuajassa – työmaaliikennejärjestelyt ja nopeusrajoitukset edelleen voimassa11.12.2025 09:57:04 EET | Tiedote
Uusi Kuivajoen silta Iissä valtatiellä 4 on otettu jo käyttöön, puoli vuotta ennen alkuperäistä aikataulua. Uusi silta parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta yhdellä Suomen tärkeimmistä pohjois-eteläsuuntaisista väylistä. Sillalle on rakennettu myös jalankulku- ja pyöräväylä, joka on nyt käytettävissä.
Hailuodontien alikulun ja pyörätien tiesuunnitelmaa Varjakan kohdalla esitellään yleisötilaisuudessa 18.12.10.12.2025 09:52:36 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 816 Ouluun Varjakan kohdalle. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Tiesuunnitelmassa maantielle 816 (Hailuodontie) suunnitellaan jalankulku- ja pyörätie alkaen Keskipiirintien liittymästä ja päättyen n. 400 metriä Varjakan liittymän itäpuolelle, josta suunnitellaan yhteys Muikuntielle. Lisäksi nykyinen Varjakantien jalankulku- ja pyörätie suunnitellaan jatkettavaksi Keskipiirintien liittymään saakka. Maantielle 816 suunnitellaan myös alikulku koulun kohdalle ja jalankulku- ja pyörätieyhteys Kaivosojantieltä koululle sekä pysäkkijärjestelyt maantielle alikulun yhteyteen. Hankkeen tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuuden, liikenteen toimivuuden ja sujuvuuden parantaminen sekä kestävien liikkumismuotojen kehittäminen. Hankkeesta järjestetään vuorovaikutustilaisuus Salonpään ko
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:06:43 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Valtatien 20 parantaminen välillä Korvenkylä–Kiiminki: yleissuunnitelmavaiheen viimeinen yleisötilaisuus 4.12.27.11.2025 09:29:23 EET | Tiedote
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen osuuden yleissuunnitelman laatiminen on edennyt loppusuoralle. Viimeistelyvaiheessa oleva yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Oulussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
