Arviointimenettely on auttanut kuntia vahvistamaan talouttaan
Kuntien arviointimenettelyssä pitäisi kuitenkin paremmin huomioida, miten peruspalvelujen saanti kuntalaisille voidaan turvata.
![Kuva: Getty Images](/data/images/public/1512/70127701/169e9828-0b20-46de-9e38-d924ff559685-w_720.jpg)
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tarkastuksen mukaan kuntien arviointimenettely on toimiva keino käydä läpi yksittäisen kunnan taloudellista tilannetta ja etsiä ratkaisuja sen taloudellisiin ongelmiin. Menettelyn jälkeen talouden tunnusluvut kunnissa ovat pääasiassa parantuneet. Tällaisia tunnuslukuja ovat esimerkiksi kuntakonsernin vuosikate, tuloveroprosentti sekä lainoja ja velkaantuneisuutta kuvaavat luvut.
”Myös suurin osa kuntien edustajista oli sitä mieltä, että arviointimenettely on edistänyt kunnan talouden tasapainottamista”, VTV:n ylitarkastaja Sini Salmi sanoo.
Valtiovarainministeriö voi tarvittaessa käynnistää erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan kanssa arviointimenettelyn eli niin sanotun kriisikuntamenettelyn. Menettelyssä käydään läpi kunnan taloudellista tilannetta, minkä pohjalta ehdotetaan tarvittavia toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi ja kunnan asukkaiden peruspalveluiden turvaamiseksi.
Mikäli kunnalla ei ole uskottavia taloudellisia edellytyksiä selviytyä menoistaan tai kertyneistä alijäämistä, esitetään kuntajakoselvityksen käynnistämistä.
Arviointimenettelyn aikana laaditaan tasapainottamissuunnitelma, jossa määritellään toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi. Kunnat arvioivat, että suurimmat taloudelliset vaikutukset saavutettiin omaisuuden myynneillä, verotulojen lisäyksillä, konsernitoimenpiteillä ja sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvilla toimilla.
Arviointimenettelyn tarkoitus on myös selvittää, mitkä ovat kunnan mahdollisuudet turvata asukkailleen lainsäädännössä edellytetyt palvelut, sekä käynnistää tarvittavat toimenpiteet, jotta palveluiden saanti voidaan turvata. Tarkastusviraston mukaan kuntien arviointimenettely kuitenkin keskittyy lähinnä vain taloudenhoitoon.
”Kuntien arviointimenettelyssä olisi tärkeää ottaa nykyistä paremmin huomioon myös palvelut. Tällä hetkellä palvelujen tilannetta ei voida arvioida senkään takia, ettei tietoa ole saatavilla tarpeeksi, Salmi sanoo.
Tarkastusvirasto myös suosittelee, että tiedot kunnista, joiden kohdalla arviointimenettelyä harkitaan, dokumentoitaisiin selkeästi ja yhdenmukaisesti yksityiskohtaisten perusteluiden kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sini SalmiYlitarkastaja, överrevisör
Puh:050 574 0191etunimi.sukunimi@vtv.fiKuvat
![Ylitarkastaja Sini Salmi](/data/images/public/1512/70127701/13621509-8d9e-4ff9-a39a-47553b595773-w_240.jpg)
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Lisäksi VTV tukee toiminnallaan läpinäkyvää päätöksentekoa ja demokratiaa.
VTV tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valvoo finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. VTV on ylin riippumaton tarkastusviranomainen. Se toimii eduskunnan yhteydessä, ja sen asema ja tehtävät on säädetty perustuslaissa.
Statens revisionsverk säkerställer att statens tillgångar används i enlighet med riksdagens beslut, effektivt och med efterlevnad av lagar och regler. Med sin verksamhet stödjer revisionsverket dessutom ett transparent be-slutsfattande och demokrati.
Revisionsverket granskar lagligheten och ändamålsenligheten i skötseln av statsfinanserna, övervakar finanspo-litiken och användningen av öppenhetsregistret samt utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Revis-ionsverket är den högsta oberoende revisionsmyndigheten. Revisionsverket fungerar i anslutning till riksdagen och dess ställning och uppgifter föreskrivs i grundlagen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Rekommendationer för god intressebevakningssed har färdigställts25.6.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Rekommendationerna, som utarbetats av delegationen för öppenhetsregistret, fastställer principerna för en ansvarsfull påverkanskommunikation.
Hyvän edunvalvontatavan suositukset valmistuneet25.6.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Avoimuusrekisterin neuvottelukunnan laatimat suositukset määrittelevät periaatteet vastuulliselle vaikuttamistoiminnalle.
Vid samjourerna vårdas allt fler icke-brådskande patienter som hör till primärvården19.6.2024 06:45:00 EEST | Tiedote
Det finns ingen information om huruvida de besparingar som eftersträvats genom reformerna av sjukhus- och journätet har förverkligats. Det ökade antalet patienter vid samjourerna har ökat både antalet läkare och vårdpersonalen.
Yhteispäivystyksissä hoidetaan yhä enemmän perusterveydenhuollon kiireettömiä potilaita19.6.2024 06:45:00 EEST | Tiedote
Ei ole tietoa, ovatko sairaala- ja päivystysverkon uudistuksilla tavoitellut säästöt toteutuneet. Yhteispäivystysten lisääntyneet potilasmäärät ovat kasvattaneet lääkäreiden ja hoitohenkilöstön määrää.
En datasystemhelhet som effektiverar straffprocessen uppnåddes tills vidare inte14.6.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Syftet med VITJA-, AIPA- och Roti-projekten var att främja informationsgången i straffprocessen mellan polisen och justitieförvaltningen. Dålig planering och bristande ICT-kompetens ledde dock till omfattande problem inom de enskilda projekten och interoperabilitetsmålet hamnade i skymundan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme