SDP:n Lauri Lyly: Todellisuus ja laskennalliset toiveet ristiriidassa
![Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP](/data/images/public/66784162/70128166/f39e47a9-aa38-4a84-b0f5-e3b8ab08d832-w_720.jpg)
Hallituksen tavoite yli 100 000 lisätyöllisestä meni viime kuussa ennätyksellisille pakkaslukemille.
Orpon hallitus sai ennätysmäisen korkean työllisyysasteen perinnökseen. Koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan. Työnhakijoita oli helmikuussa noin 290 000 ja avoimia työpaikkoja oli noin 66 000. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 31 000 henkilöllä vuoden takaisesta. Kokonaisuudessaan lomautettuna on n. 46 000 työllistä.
- Viimeksi lauantaina pääministeri Orpo hehkutti valtiovarainministeriön arviota, jonka mukaan hallituksen jo tekemät uudistukset tuovat Suomeen 74 000 työpaikkaa. Todellisuus ei nyt vastaa näitä laskennallisia toiveita, kertoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly.
- Suunta työpaikoista on aivan eri kuin hallitus puheissaan toiveikkaasti todennut. Nyt pitäisi ensin neuvotellen rauhoittaa työmarkkinat ja hakea sopua niissä pöydissä. Olisi hyvä tietää, minkä hinnan Suomi joutuu maksamaan hallituksen jääräpäisyydestä. Talouden pitkäaikainen kääntäminen ja kasvun aikaansaaminen vaatii työmarkkinat kumppaniksi niiden tekemiseen, toteaa Lyly
- Pääministeri pitää edelleen ratkaisun avaimia käsissään. Pohjoismainen sopimiskulttuuri on uhkaamassa hajota tyystin, mikäli vastaantuloa ei näy. Ja se jos mikä suistaa luvut vielä pahemmalle laskukäyrälle. Nyt olisi aika neuvotella, painottaa Lyly.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri LylyKansanedustaja
Puh:050 385 5744lauri.lyly@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Paluun eduskuntaan tekevä Miapetra Kumpula-Natri aloittaa SDP:n kansanedustajana15.7.2024 15:13:33 EEST | Tiedote
Miapetra Kumpula-Natri (sd.) palaa eduskuntaan toimittuaan 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä ja uusien meppien astuttua tehtäviin. Kumpula-Natri valittiin eduskuntaan keväällä 2023 Uudenmaan vaalipiiristä.
SDP:n Piritta Rantanen: Jälleen yksi poliittinen virkanimitys puolueelta, jossa niitä vielä heti sitten kovin sanoin haukuttiin11.7.2024 14:56:12 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen muistuttaa perussuomalaisia puolueen aiemmasta kielteisestä suhtautumisesta poliittisiin virkanimityksiin.
SDP:n Niina Malm: Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei edes Li Andersson10.7.2024 11:24:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton Li Andersson on tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uusiksi, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, viime vaalikaudella hallintovaliokunnassa varajäsenenä istunut Niina Malm.
SDP:n Mika Kari: Olemme Niinistön vuonna 2016 kuvaamissa uusissa olosuhteissa9.7.2024 10:04:42 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, puolustus- ja tiedusteluvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Mika Kari nostaa esiin entisen tasavallan presidentin tarkkanäköiset sanat muuttuvasta maailmasta ja sen tuomista haasteista.
Hallintovaliokunnan demarit: Rajaturvallisuuslakia korjattiin SDP:n tavoitteiden mukaisesti8.7.2024 19:33:41 EEST | Tiedote
Hallintovaliokunnan demarijäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning ovat tyytyväisiä hallintovaliokunnassa saavutettuihin parannuksiin koskien hallituksen esittämää lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Niin sanotussa rajaturvallisuuslaissa on kyse poikkeuslaista, jolla vastataan Venäjän välineellistetyn maahantulon muodossa harjoittamaan painostukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme