Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa erittäin hyvä – vuonna 2021 syntyneissä rokottamattomien osuus hieman aiempia ikäluokkia suurempi
Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa vuodesta toiseen korkea. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista lähes 98 prosentille on aloitettu kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaava viitosrokotussarja. Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen on vuonna 2021 syntyneistä lapsista saanut lähes 95 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisesta rokotusrekisteristä.
Rokotuskattavuuksissa on eroja hyvinvointialueiden välillä. Matalampien kattavuuksien alueilla on kuitenkin tehty pitkäjänteistä työtä rokotusmyönteisyyden lisäämiseksi, ja erot rokotuskattavuuksissa hyvinvointialueiden välillä ovatkin usean rokotteen osalta kaventumassa.
Rokottamattomuus on harvinaista, mutta kasvanut hieman
Rokottamattomuus on Suomessa edelleen harvinaista. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista täysin rokottamattomia on 1,7 prosenttia, mikä on hieman enemmän kuin aiemmissa ikäluokissa. Vuonna 2020 syntyneistä kolmeen ikävuoteen asti rokottamattomia oli 1,4 prosenttia ja tätä aiemmissa ikäluokissa noin yksi prosentti.
”Vaikka muutokset rokottamattomien osuudessa ovat hyvin pieniä, on kuitenkin tarkasti seurattava, yleistyykö ilmiö tulevina vuosina. Rokottamattomien osuus on nyt suurempi koronapandemian aikana syntyneissä ikäluokissa, joten on pohdittava myös pandemian vaikutuksia lasten rokotusten toteutumiseen ja rokotuksiin suhtautumiseen”, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anniina Virkku.
Rokottamattomien osuus on vuosina 2020–2021 syntyneissä ikäluokissa aiempia ikäluokkia suurempi lähes kaikilla hyvinvointialueilla. Näin ollen valtakunnallinen kasvu rokottamattomien osuudessa ei selity vain jonkin yksittäisen alueen muutoksilla. Ahvenanmaalla ja Pohjanmaan hyvinvointialueella rokottamattomien osuus on aiempaa matalampi.
Joskus rokotuksia siirretään myöhemmäksi, joten täysin rokottamattomien lasten osuus vuonna 2021 syntyneessä ikäluokassa voi vielä pienentyä.
Rokotusten kirjaamisessa ja tiedonsiirrossa yhä parannettavaa
Tiedot rokotuskattavuuksista perustuvat valtakunnallisen rokotusrekisterin ajantasaisiin tietoihin, jotka saadaan potilastietojärjestelmistä. Rokotusten kirjaamiseen ja tiedonsiirtoon liittyvien ongelmien vuoksi todelliset rokotuskattavuudet ovat todennäköisesti rokotusrekisterin lukuja korkeampia.
Tiedonsiirron korjaamiseksi tehdään jatkuvaa yhteistyötä hyvinvointialueiden kanssa. Koska vuosittaiset vaihtelut rokotuskattavuuksissa ovat Suomessa vähäisiä, yksittäisen alueen puutteet tietojen siirtymisessä voivat vaikuttaa valtakunnallisiinkin rokotuskattavuuslukuihin.
”On tärkeää, että hyvinvointialueilla seurataan rokotustietojen siirtymistä rokotusrekisteriin ajantasaisesti ja mahdollisiin puutteisiin reagoidaan viipymättä”, sanoo THL:n asiantuntija Camilla Jordman.
Lisätietoja
Karttaesitys lasten rokotuskattavuuksista (THL)
Karttaesitys rokottamattomien lasten osuuksista eri alueilla ja Suomessa (THL)
Vuonna 2021 ja 2016 syntyneiden lasten rokotuskattavuudet (THL)
Anniina Virkku
asiantuntijalääkäri
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Camilla Jordman
asiantuntija
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL on havainnut merkittäviä virheitä hyvinvointialueiden toimittamissa diagnoositiedoissa – asiaa selvitetään yhdessä alueiden kanssa17.6.2025 12:49:11 EEST | Tiedote
THL on havainnut huomattavia virheitä hyvinvointialueiden toimittamissa perusterveydenhuollon diagnoositiedoissa. Virheet liittyvät useiden alueiden toimittamiin tietoihin pitkäaikaissairauksien diagnoosimääristä, ja ne koskevat ainakin vuotta 2023. Pitkäaikaissairauksia ovat muiden muassa sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, reuma ja syövät. Useat hyvinvointialueet ovat toimittaneet THL:lle tiedot pitkäaikaisdiagnoosien määrästä virheellisesti niin, että ne näkyvät käyntisyinä. Toisin sanoen esimerkiksi verenpainetautia sairastavan käynti hengitystieinfektion takia lääkärissä näkyy tiedoissa myös verenpainetaudin hoitokäyntinä. Kun tällaisia hengitystieinfektiokäyntejä on useita, pitkäaikaisdiagnoosien määrä rekisterissä alkaa kasvaa merkittävästi. Käynnin pitäisi näkyä rekisterissä ainoastaan hengitystieinfektion käyntinä. ”Useiden alueiden diagnoosimäärät ovat huomattavasti suurempia kuin mitä ne ovat olleet aiempina vuosina”, sanoo THL:n yksikönpäällikkö Jan Magnusson. Virheellisiä
Kutsu: Mitä voimme oppia muiden maiden tavoista järjestää sote-palvelut? THL:n selvityksen julkistustilaisuus ja puoluesihteereiden keskustelu Porin SuomiAreenassa ke 25.6. klo 8.30–1017.6.2025 09:15:11 EEST | Kutsu
Hyvät toimitukset, sosiaali- ja terveydenhuolto herättää runsaasti intohimoja ja keskustelua siitä, mihin suuntaan sote-järjestelmäämme olisi kehitettävä. Suomessa on esitetty mm. hyvinvointialueiden verotusoikeutta, aluevaltuustojen lakkauttamista, Kela-korvausten kasvattamista, koko terveydenhuollon kansallistamista ja siirtymistä vakuutuspohjaiseen terveydenhuoltoon. Millaisia eri sote-järjestämismalleja muissa maissa on käytössä ja mitä voimme oppia niistä? Järjestämme Porin SuomiAreenassa keskiviikkona 25.6. aamiaistilaisuuden, jossa julkaisemme tuoreen selvityksemme neljästä kansainvälisestä sote-mallista ja niiden soveltamisesta Suomessa. Lisäksi tilaisuudessa on puoluesihteereiden paneeli aiheesta. Tervetuloa mukaan! Tilaisuuden avaa THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Selvityksen esittelee johtava tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen. Paneelissa keskustelevat SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi, keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho sekä kokoomuksen puoluesihteeri Timo Elo. Kaikk
THL:n Kouluterveyskysely: Aiempaa useampi 8.–9.-luokkalainen kokee terveydentilansa hyväksi17.6.2025 04:00:00 EEST | Tiedote
Perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilaista 78 prosenttia kokee terveydentilansa melko tai erittäin hyväksi, selviää keväällä 2025 toteutetun Kouluterveyskyselyn ennakkotuloksista. Osuus on lisääntynyt viisi prosenttiyksikköä vuodesta 2023.
THL viikolla 25/202512.6.2025 15:35:46 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 12.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 17.6. Ennakkotuloksia keväällä 2025 toteutetusta Kouluterveyskyselystä. Koettu terveys, ahdistuneisuus ja kiusaaminen 8.-9-luokkalaisilla. Lisätiedot: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 ke 25.6. Julkaisemme selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon eri järjestämismalleista. Selvityksessä esitellään muissa maissa käytössä olevia tapoja järjestää sote-palvelut ja pohditaan, miten malleja voitaisiin soveltaa Suomessa. Järjestämme aiheesta keskiv
Hinkuyskärokote lisätään pysyvästi rokotusohjelmaan raskaana oleville – tavoitteena ehkäistä vauvojen hinkuyskätapauksia12.6.2025 10:20:14 EEST | Tiedote
THL on suositellut hinkuyskältä suojaavaa dtap-rokotetta raskaana oleville viime elokuusta lähtien lisääntyneiden hinkuyskätapausten takia. Rokotus tulee heille osaksi kansallista rokotusohjelmaa 1.7.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme