Sosiaalivakuutus-verkkomedia lopetetaan – sisällöt siirtyvät Kelan tietotarjottimeen ja kela.fihin
Kelan Sosiaalivakuutus-verkkomedia lopetetaan. Jatkossa sosiaaliturvaa käsittelevät artikkelit, haastattelut sekä Kelan tutkimus- ja tilastotieto keskitetään Kelan tietotarjotin -verkkopalveluun.
Kela tuottaa laajasti erilaista tutkimus- ja tilastotietoa sosiaaliturvasta. Sosiaalivakuutus-verkkomedia on keskittynyt sosiaaliturvan kehittämiseen ja sosiaalipolitiikkaan, ja se on ollut tärkeä väylä tiedon jakamiseen ja keskustelun luomiseen.
Erityisesti päättäjille ja Kelan sidosryhmille suunnattua Sosiaalivakuutusta on julkaistu vuodesta 1963. Painetusta lehdestä luovuttiin vuonna 2019, minkä jälkeen Sosiaalivakuutusta on julkaistu verkossa.
Kevään aikana Sosiaalivakuutuksen sisältöjä aletaan tuottaa Kelan tietotarjottimeen ja osin kela.fi-sivuille.
Kelan tietotarjotin kokoaa yhteen tutkimus- ja tilastotiedon
Kelan tietotarjotin kokoaa kaiken Kelan tuottaman tutkimus- ja tilastotiedon yhteen verkkopalveluun. Palvelussa on tarjolla monipuolisesti valtakunnallista, alueellista ja paikallista tietoa. Tietotarjottimesta löytyy myös Kelan suosittu tutkimusblogi.
Muutoksen myötä Kelan tietotarjottimessa aletaan julkaista taustoittavia artikkeleja ja ajankohtaisia keskustelunavauksia.
– Tavoitteena on, että sisällöt löytyvät jatkossa entistä helpommin yhdestä paikasta. Välillä pitää luopua jostain, että saadaan uutta tilalle. Tällä tavoin pystymme tekemään Tietotarjottimesta entistä monipuolisemman palvelun, Kelan viestintäjohtaja Pipsa Lotta Marjamäki sanoo.
Sosiaalivakuutus on luettavana verkossa vuoden loppuun (sosiaalivakuutus.fi), mutta sitä ei päivitetä enää maaliskuun jälkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrik Jussilaviestintäpäällikkö, Sosiaalivakuutuksen päätoimittaja
Puh:020 634 1921henrik.jussila@kela.fiPipsa Lotta Marjamäkiviestintäjohtaja
Puh:040 5114381pipsa.marjamaki@kela.fiLinkit
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.
![](/data/images/public/69820426/70128617/e3a8fade-1c96-42d0-9136-6f4e4395c68f-w_780.png)
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela
Kelan Ylöjärven palvelupisteen aukioloaika muuttuu24.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Aukioloaika muuttuu Ylöjärven palvelupisteessä 6.8. alkaen. Jatkossa neuvontaa saa ajanvarauksella tiistaisin.
Kela bálvalanbáiki Soađegilis fárre15.7.2024 10:06:26 EEST | Tiedote
Soađegili bálvalanbáiki fárre 29.7. čujuhussii Ostoskuja 1.
Kelan palvelupiste Sodankylässä muuttaa15.7.2024 10:05:51 EEST | Tiedote
Sodankylän palvelupiste muuttaa 29.7. osoitteeseen Ostoskuja 1.
MittKanta håller öppet hela sommaren – här våra tips till semesterfirare11.7.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Finlands mest använda digitala tjänst inom social- och hälsovården, MittKanta, står till tjänst i hälso- och sjukvårdsärenden också under semesterperioden. Med hjälp av Kanta-tjänsterna följer viktiga uppgifter med dig från ett välfärdsområde till ett annat och till och med utomlands. Läs om hur vi betjänar semesterfirare.
OmaKanta on auki koko kesän – tässä vinkkimme lomalaiselle11.7.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomen käytetyin sosiaali- ja terveydenhuollon asiointipalvelu OmaKanta palvelee terveysasioissa lomakaudellakin. Tärkeät tiedot kulkevat mukanasi hyvinvointialueelta toiselle ja jopa ulkomaille Kanta-palvelujen avulla. Lue, miten palvelemme lomalaista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme