Taalintehtaan uuden yhteysaluslaiturin rakennustyöt alkavat
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Kemiönsaaren Taalintehtaalla uuden yhteysaluslaiturin rakentamisen huhtikuun alussa. Työmaa sijaitsee vierasvenesataman itäpuolella. Työhön sisältyy kalliolouhintaa ja räjäytysten aikana liikennettä pysäytetään Rantatiellä tarvittaessa. Yhteysalusliikenne jatkuu normaalisti nykyisellä yhteysaluslaiturilla, kunnes rakennustyöt valmistuvat. Yhteysaluslaituri on osa Hiittisten reittiä.
Rakennustyöt aloitetaan pääsiäisen jälkeen viikolla 14. Urakassa louhitaan ja ruopataan merenpohjaa laiturin rakenteiden ja yhteysalusliikenteen tarvitsemien syvyyksien mukaisesti. Työhön sisältyy kalliolouhintaa ja räjäytysten aikana liikennettä pysäytetään Rantatiellä tarvittaessa. Toivomme tienkäyttäjiltä varovaisuutta työmaan kohdalla liikuttaessa.
Yhteysaluslaituri perustetaan porapaaluille ja laiturin kansi toteutetaan teräsbetonirakenteisena. Osana urakkaa toteutetaan uudelle yhteysalusliikennettä palveleva paikoitus ja odotustilat saattoliikenteelle laiturin yhteyteen. Rakennustyöt valmistuvat syyskuun loppuun mennessä.
Nykyinen yhteysalusliikenteen laituri on sijoitettu ahtaasti vierasvenesataman sisälle. Uusi laituri rakennetaan vierasvenesataman itäpuolelle, jossa liikennöinnille on enemmän tilaa. Uuden laiturin rakentaminen lisää myös liikennöinnin turvallisuutta.
Urakoitsijana hankkeessa toimii Oteran Oy.
Yhteyshenkilöt
Tilaaja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, Projektipäällikkö Mikko Asunen, 0295 024 106
Urakoitsija: Oteran Oy, Työpäällikkö Timo Luukkonen, 0405960331
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa viikolla 209.5.2025 13:25:56 EEST | Tiedote
Päällystystöitä ja päällystystä valmistelevia töitä on käynnissä ensi viikolla (vk 20) ympäri maakuntia. Päällystyksiä on käynnissä Varsinais-Suomen osalta Salossa, Paimiossa, Paraisilla, Mynämäellä ja Liedossa. Satakunnassa päällystystöitä on käynnissä Porissa ja Kankaanpäässä.
Valtatien 1 Isokylän tunneli Salossa suljetaan huoltotyön takia 13.-14.5.2025 illan ja yön ajaksi7.5.2025 09:03:24 EEST | Tiedote
Salossa Isokylän tunnelissa tehdään ilta- ja yötyönä molempien tunneliputkien huoltotöitä tiistai-illan 13.5. klo 18 ja keskiviikkoaamun 14.5. klo 6 välisenä aikana. Työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tunneli suljetaan liikenteeltä huoltotyön ajaksi. Valtatien 1 liikenne ohjataan huoltotyön ajaksi maastoon viitoitetulle varareitille.
Liikennekatko Säkyläntiellä (mt 204) 17.–18.5. Vähä-Säkylän risteyssillan purkutöiden vuoksi6.5.2025 10:31:23 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloittanut huhtikuussa Vähä-Säkylän risteyssillan uusimistyöt Säkylässä maantiellä 12691 (Rantatie). Seuraavana työvaiheena on vanhan sillan purkaminen. Purkutöiden ajaksi joudutaan katkaisemaan liikenne sillan alittavalta Säkyläntieltä (mt 204) 17.-18.5.2025. Säkyläntien liikenne ohjataan kiertoreitille Turuntien (mt 12692) kautta purkutöiden ajaksi.
Valtatiellä 1 (E18) laajennetaan Makarlan levähdysaluetta Piikkiössä6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Kaarinan Piikkiössä valtatie 1:llä Makarlan levähdysalueen laajennustyöt, jossa paikoitusaluetta laajennetaan ja uudelleenjärjestellään. Rakennustyöt alkavat viikolla 19 ja rakennustöiden on tarkoitus valmistua elokuussa 2025. Levähdysalueen laajennus on merkittävä helpotus raskaan liikenteen kuljettajille, jotka tarvitsevat sopivia paikkoja taukojen pitämiseen.
Fertilex Oy:n kanalan laajennushankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Fertilex Oy suunnittelee munituskanalan laajennusta Laitilan kaupungin Nästin kylässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme