Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vaasanpuistikon ja Koulukadun risteyksen liikennejärjestelyt muuttuvat 27.3.2024 alkaen

Jaa

Vaasanpuistikon ja Koulukadun risteyksen liikennejärjestelyt ja liikennevalo-ohjaukset muuttuvat 27.3.2024 alkaen. Jatkossa keskustasta tultaessa vasen kaista on tarkoitettu vain vasemmalle kääntyville, ja Vaskiluodon suuntaan ajava liikenne kulkee yhtä kaistaa pitkin.

Kuva: Ilari Rautiainen

Muutoksen tavoitteena on antaa pidempi vihreä suoraan kulkevalle liikenteelle, vähentää Vaskiluodon suunnan jonoutumista ja samalla parantaa liikenteen sujuvuutta myös Koulukadulla.

Vaskiluodon suunnasta voi kääntyä vasemmalle sekä pallo-opastimen vihreän aikana, että nuolivalolla niin sanotun jälkivihreän aikana. Jälkivihreän syttyessä vastaantulevalle liikenteelle palaa punainen. Pallo-opastimen vihreän aikana vasemmalle kääntyvän tulee väistää vastaantulevaa liikennettä.

Vaskiluodosta saapuvalle rekkaliikenteelle on luvassa etuuksia liikennevaloissa, jonka myötä erityisesti ylämäessä tapahtuvia pysähdyksiä pyritään minimoimaan.

Risteysalueelle tehtävä muutos liittyy laajempaan kokonaisuuteen, jossa Vaasanpuistikon, Sepänkyläntien ja Kokkolantien liikennevalo-ohjauksiin ja laitteistoon on tehty parannuksia talven aikana.

– Olemme simuloineet erilaisia vaihtoehtoja, joihin muutokset perustuvat. Tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta niin, että liikennevalot mukautuvat entistä paremmin vallitsevaan liikennetilanteeseen, sähköinsinööri Aripekka Pietiläinen kertoo.

Liikennevalo-ohjelmointien ja laitteiston päivitys voi aiheuttaa väliaikaisesti ylimääräisiä pysähdyksiä liikenteeseen. Toivomme liikkujilta ymmärrystä ja kärsivällisyyttä muutosvaiheen aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sähköinsinööri Aripekka Pietiläinen, aripekka.pietilainen@vaasa.fi, p. +358 40 153 0157

Linkit

Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye