Oulun yliopistoon 18 356 hakijaa kevään toisessa yhteishaussa
Oulun yliopistoon haki kevään toisessa yhteishaussa 18 356 hakijaa. Keskiviikkona 27.3. päättyneessä haussa Oulun yliopiston suomenkielisissä koulutusohjelmissa on tarjolla yhteensä 2 448 opiskelupaikkaa. Hakijoiden määrä kasvoi hieman edellisvuodesta. Ensisijaisesti Oulun yliopistoon haki 5 653 henkilöä.
![](/data/images/public/57858920/70129444/88251ecd-2a8e-4d11-9bbf-5bc16ffa31fa-w_720.jpg)
Hakukohteita oli yhteensä 74, ja suosituimmat koulutusalat yhteishaussa olivat lääketiede (4191 hakijaa), kauppatieteet (2432 hakijaa), psykologia (2390 hakijaa) ja luokanopettaja (1231 hakijaa).
Uusista hakukohteista Kajaanissa järjestettävään varhaiskasvatuksen opettajan koulutukseen haki 232 henkilöä. Opinnot antavat kelpoisuuden varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa, ja koulutuksella Oulun yliopisto vastaa Kainuun ja Ylä-Savon alueiden opetus- ja kasvatusalan opettajapulaan. Toiseen uuteen, terveysteknologian asiantuntijoita kouluttavaan lääketieteen tekniikan tutkinto-ohjelmaan hakijoita oli 367. Molempiin koulutuksiin on 40 aloituspaikkaa.
“Kiinnostus Oulun yliopiston tarjoamiin tutkinto-ohjelmiin on säilynyt vakaana ja hakijoiden määrä jopa hieman kasvoi viime vuodesta. Erityisen ilahtuneita olemme uusien ohjelmien hyvistä hakijamääristä Kajaanin varhaiskasvatuksen opettajan koulutukseen sekä lääketieteen tekniikkaan. Onnea kaikille hakijoille valintojen jatkovaiheisiin”, Oulun yliopiston markkinoinnista vastaava johtaja Marja Jokinen sanoo.
Yhteishaun kandidaattiohjelmien pääasiallinen valintatapa on todistusvalinta. Lisäksi yliopistoon pyrkiville järjestetään valintakokeita touko–kesäkuussa. Todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 27.5. ja valintakoevalinnan tulokset viimeistään 4.7.
Avoimen väylän kautta Oulun yliopistoon hakijoita 259
Toisen yhteishaun kanssa samaan aikaan järjestettiin avoimen väylän haku, jossa hakijoita oli yhteensä 259 ja ensisijaisia hakijoita 210. Oulun yliopistossa opiskelupaikkoja tässä haussa kandidaattiohjelmiin on 240 ja maisteriohjelmiin 24. Hakukohteita on yhteensä 27. Avoimen väylän kautta Oulun yliopistoon ovat voineet hakea ne, jotka ovat suorittaneet hakukohteen valintaperusteissa vaaditut opinnot ja koulutukseen vaaditun pohjakoulutuksen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne TalvioKehittämispäällikköOpiskelijavalintapalvelut, Oulun yliopisto
Puh:029 448 4048anne.talvio@oulu.fiJohanna WesterlundViestintäasiantuntija
Puh:02 944 84 082johanna.westerlund@oulu.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu4.7.2024 11:39:42 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Syksyllä 2024 yliopiston suomenkielisissä kandidaatti- ja maisteriohjelmissa aloittaa noin 2500 uutta opiskelijaa.
Maan magneettikentän heikentyessä Auringon äärimmäiset hiukkaspurkaukset voivat uhata otsonikerrosta ja DNA:ta4.7.2024 06:04:00 EEST | Tiedote
Auringon hiukkaspurkausten aikana Maan ilmakehään voi kohdistua lyhytaikaisesti erittäin voimakas ja energeettinen hiukkasryöppy. Nykyisellään Maan magneettikenttä torjuu tehokkaasti useimmat hiukkaspurkaukset. Vuosituhansien ajanjaksoilla magneettikentän tiedetään kuitenkin toisinaan häviävän. Tuolloin tapahtuvat Auringon äärimmäiset hiukkaspurkaukset voivat vaikuttaa ilmastoon ja elämään maapallolla, todetaan uudessa kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa mukana on myös Oulun yliopisto.
Oulun yliopiston lääketieteen tutkinto-ohjelmaan 16 aloituspaikan lisäys – valitut saavat tiedon 4.7. mennessä26.6.2024 13:34:03 EEST | Tiedote
Oulun, Helsingin, Turun, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistot ja opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ovat sopineet aloituspaikkojen lisäämisestä pysyvästi lääketieteen koulutukseen, ja OKM on myöntänyt aloituspaikkojen lisäykseen lisämäärärahaa. Oulun yliopiston lääketieteen tutkinto-ohjelmaan tulee 16 aloituspaikan lisäys jo vuodelle 2024.
Mikroyritysten liikevaihto edelleen laskussa, kaikkien yritysten liikevaihto jatkoi nousuaan – mikroyritysten tilastokatsaus MY Tilastot päivitetty26.6.2024 08:35:58 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin vuosittain julkaisema MY Tilastot on päivitetty tuoreimmilla, vuoden 2022 tilastotiedoilla. Katsauksen mukaan mikroyritysten määrä on noussut, mutta liikevaihto ja työpaikat ovat laskussa.
Oulun yliopistossa saavutettiin merkittäviä tuloksia 6G RF -elektroniikassa24.6.2024 06:56:00 EEST | Tiedote
Uraauurtava tulos 6G-teknologian kehityksessä on saavutettu onnistuneesti toteutetulla radiovastaanottimen etupäällä, joka toimii jopa 300 GHz:llä. Korkeataajuisen elektroniikan onnistunut tutkimustulos luo suuntaa huippunopealle langattomalle tiedonsiirrolle ja on yksi konkreettinen saavutus 6G-radion käyttöönoton edistymisessä. Tutkimuksen pääpaino on ollut radiovastaanottimen etuosan suunnittelussa, jossa yhdistyvät analogisen piiriteorian, mikroaaltoteorian ja radiotekniikan periaatteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme