Hämeen lähteiden kansalaishavainnointi alkaa
Tule mukaan havainnoimaan Hämeen lähteitä! Tämänhetkiset tiedot lähteiden luonnontilasta ovat osittain puutteellisia ja siksi niiden tilaa aletaan selvittää kansalaishavainnoinnin avulla.

Lähde on usein ympäristöään rehevämpi elinympäristö ja se syntyy paikkaan, jossa pohjavettä purkautuu maanpinnalle. Lähteillä on luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä merkitys, sillä niissä elää paljon lajistoa, jotka ovat joko pohjavettä suosivia tai siitä täysin riippuvaisia.
Valitettavasti lähteitä on muutettu aikojen kuluessa ja Etelä-Suomen lähteistä jopa 99 prosenttia on menettänyt luonnontilansa. Lähteet ja lähteiköt on luokiteltu viimeisimmässä uhanalaisuusarvioinnissa valtakunnallisesti vaarantuneeksi luontotyypiksi ja Etelä-Suomen osalta jopa erittäin uhanalaiseksi.
Lähde on tilaltaan heikentynyt, kun sen luontaista vesitaloutta, rakennepiirteitä ja lähiympäristöä on ihmistoiminnan myötä muutettu. Useimmiten lähteiden luonnontila on heikentynyt mm. maa- ja metsätalouden kuivatustoiminnan, metsänhakkuiden tai lähteiden perkaamisen myötä. Monet lähteet on myös muutettu aikojen kuluessa vedenottoa varten kaivoiksi. Maankäytön muutosten ja rakentamisen myötä lähteitä on myös tuhoutunut kokonaan.
Tästä keväästä lähtien Hämeen ELY-keskus alkaa kerätä havaintoja Hämeen lähteistä kansalaishavainnoinnin avulla. Vaikka kartoilla esiintyy paljon lähteitä, niin suurin osa Suomen lähteistä on edelleen merkitsemättä paikkatietojärjestelmiin. Tämä aiheuttaa huolta lähteiden säilymisen suhteen tulevaisuudessa. Havainnoinnin avulla toivotaan myös ajantasaista tietoa lähteiden nykytilasta ja uutta tietoa niiden historiasta.
Näin voit osallistua lähteiden havainnointiin
- Klikkaa osoitetta https://wwwi.ymparisto.fi/citobs/havaitsemaan_lahteet_yleinen.html
- Karttaan on merkitty tiedossa olevia lähteitä. Voit käydä tarkistamassa, näkyykö paikalla lähteeseen viittaavaa elinympäristöä.
- Havainnoi lähteen ympäristöä ja vastaa lomakkeen kysymyksiin lähteen nykytilasta
- Myös kuvien lähettäminen lomakkeen kautta on toivottavaa
- Jos löydät uuden lähteen, ilmoita myös siitä
- Samasta lähteestä voi tehdä useampia ilmoituksia, varsinkin jos olet eri mieltä aiempien ilmoittajien kanssa lähteen tilasta
- Lähteen historiatiedot ovat myös arvokkaita
Hämeen ELY-keskus selvittää lähteiden tilaa osana Helmi-elinympäristöohjelmaa. Helmi-ohjelmassa tartutaan Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Lähteiden kansalaishavainnointi on toteutettu yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen ekosysteemiobservatorion (FEO) kanssa.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hämeen ELY-keskus, ympäristösuunnittelija Eeva Pudas
Puh:0295 025 124eeva.pudas@ely-keskus.fiSuomen ympäristökeskus
havaitsemaan@syke.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Hämeen järvet ovat tavanomaista korkeammalla18.2.2025 07:10:00 EET | Tiedote
Valtaosassa Hämeen järvistä vesi on vuodenaikaan nähden korkealla. Säännöstellyillä järvillä veden pinta on lähempänä tavanomaista tasoa kuin säännöstelemättömillä. Jäät ovat heikompia kuin helmikuussa yleensä.
Päijät-Häme on tärkeä tavarakuljetusten välittäjämaakunta13.2.2025 11:02:46 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen logistiikkaselvitys kartoittaa maakunnan tavaraliikenteen nykytilaa ja esittää toimenpiteitä logistiikan kehittämiseksi. Selvityksessä painotetaan erityisesti maantie- ja rautatieliikenteen tehokkuutta, ympäristövaikutusten vähentämistä ja turvallisuuden parantamista.
Maatilat investoivat Hämeessä viime vuonna erittäin paljon ja tukea tilanpidon aloittamiseen myönnettiin enemmän kuin vuosiin – ”Erittäin tärkeää koko Suomenkin kannalta”10.2.2025 11:33:26 EET | Tiedote
Kiinnostus maatalouden rakennetukia kohtaan nousi aiempia vuosia korkeammalle tasolle vuonna 2024 Hämeen ELY-keskuksen alueella. Myös nuoren viljelijän aloitustukea tilanpidon aloittamiseksi Kanta- ja Päijät-Hämeessä jaettiin enemmän kuin vuosiin, kun tukea myönnettiin jopa 36 hämäläisviljelijälle.
Enemmän tukea yrityksille – ELY-keskuksen myöntämä kehittämisrahoitus kasvoi vuonna 202410.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Kehittämis- ja yritysrahoitusta myönnettiin lähes 28 miljoonaa euroa, mikä on yli kaksi miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Tieto ilmenee Hämeen ELY-keskuksen vuoden 2024 rahoituskatsauksesta.
Lauha ja sateinen sää nostaa vedenpintoja: Loimijoki saattaa tulvia seututielle 21329.1.2025 10:44:25 EET | Tiedote
Loimijoki on jo tulvinut Ypäjällä alavimmille pelloille. Loimijoen vedenpinnan ennustetaan nousevan seututien 213 pinnan tuntumaan huomenna torstaina. Puujoki ja Porvoonjoki saattavat nousta pelloille lähiaikoina. Taajamissa on hulevesitulvien riski.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme