Panimoliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen siirtyy uusiin tehtäviin
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen jättää tehtävänsä ja siirtyy Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtajaksi 16.5.2024. Loikkanen on johtanut Panimoliittoa vuodesta 2020 lähtien.
Panimoliiton hallitus aloittaa uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin välittömästi yhteistyökumppanin välityksellä. Liiton väliaikaisena toimitusjohtajana toimii oikeustieteiden maisteri Katriina Jaakkola, kunnes uusi valittava toimitusjohtaja aloittaa.
”Kiitän Tuulaa Panimoliiton toiminnan luotsaamisesta tapahtumarikkaina viime vuosina. Liiton suunta on kuluneiden vuosien aikana selkiytetty ja perusta, jolle uusi toimitusjohtaja pääsee rakentamaan tulevien vuosien aikana, on Tuulan ansiosta vankka”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton puheenjohtaja Kalle Järvinen.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on yksi maamme vanhimmista toimialaliitoista. Olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja aloitti toimintansa vuonna 1902 nimellä Suomen Panimoteollisuus Yhdistys.
Panimoala työllistää suoraan noin 2 000 henkilöä ja koko arvoketjussa, pellolta kuluttajalle, työllistävä vaikutus on noin 24 000 henkilöä. Kotimaisella oluella on tärkeä työllistävä vaikutus koko arvoketjulle alkutuotannosta kauppaan ja ravintoloihin. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus kerryttää valtion kassaan vuosittain yli 2 miljardia euroa verotuloja.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, p. 040 922 0750, tuula.loikkanen@panimoliitto.fi
Puheenjohtaja Kalle Järvinen, kalle.jarvinen@hartwall.fi
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista. Liiton jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, MBH Breweries Oy, Momentin Group Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy ja Oy Sinebrychoff Ab.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi HeikkinenViestintäpäällikköPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Puh:0503708677Tuula LoikkanenToimitusjohtajaPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Puh:0409220750Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Suomen alkoholipolitiikka horjuu väärän tiedon varassa7.11.2025 09:48:00 EET | Uutinen
Uudet valtiovarainministeriöltä saadut luvut paljastavat, että matkustajatuonnin ja ulkomailta tehtyjen alkoholiverkko-ostojen määrä on moninkertainen aiempiin arvioihin nähden.
Suomalaisen juomateollisuuden tulevaisuus ratkaistaan nyt20.10.2025 09:22:00 EEST | Tiedote
Nyt käynnissä olevat lakimuutokset muuttavat merkittävästi suomalaisen juomateollisuuden toimintaympäristöä.
Julia Ståhle aloittaa Panimoliiton yhteiskuntasuhteiden ja viestinnän erityisasiantuntijana15.10.2025 08:07:09 EEST | Ilmoitus
Julia Ståhle siirtyy Panimoliittoon SAMOKin sosiaalipolitiikan asiantuntijan tehtävistä. Ståhle on ollut RKP-nuorten puheenjohtajana vuosina 2022–2024.
Suomalaisen elämästä tulee entistä kalliimpaa2.9.2025 22:21:42 EEST | Uutinen
Hallituksen budjettiriihessä tehdyt päätökset nostavat suomalaisen elinkustannuksia. Erityisesti alkoholiin ja virvoitusjuomiin kohdistuvat veronkorotukset osuvat jokaisen arkeen ja syövät ostovoimaa.
Panimotuotteiden kokonaismyynti laski alkuvuonna 2025 – kylmä kesä vaikuttaa varmasti, viinien kauppoihin tulon vaikutus vielä arvailujen varassa18.7.2025 09:00:00 EEST | Uutinen
null
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme