Kuvan Kevät 2024 avautuu yleisölle 4. toukokuuta
Ennätyksellisen suuri Kuvataideakatemian maisterinäyttely täyttää Taideyliopiston Sörnäisten kampuksen Mylly-rakennuksen sekä ulkotiloja. Näyttelyn teokset käyvät dialogia keskenään ja yleisön kanssa.
![](/data/images/public/69817792/70129696/9da8ac8e-bf9b-401c-b423-d04359dda757-w_720.jpg)
Kuvataideakatemian tilat valtaa 4.5.–2.6.2024 vuosittainen maisterinäyttely Kuvan Kevät, jossa nähdään tänä vuonna peräti 51 kuvataideopiskelijan teoksia. Näyttely levittäytyy Kuva/Tila-galleriaan, Mylly-rakennuksen muihin kerroksiin sekä ulkotiloihin kampuksen lähiympäristöön: Väinö Tannerin kentän ja Teatterikorkeakoulun väliin sijoittuva valtava, kaupunkitilaa läpileikkaava maakuoppa luo poikkeuksellisen näyttelytilan maataiteelle, installaatioille ja esityksille. Teoksia on esillä kaikilta Kuvataideakatemian neljältä opetusalueelta: maalaus, kuvanveisto, taidegrafiikka ja tila-aikataiteet.
Näyttelyn lähtökohtana on dialogi ja teokset on sijoitettu galleriatiloihin keskustelemaan toistensa kanssa, muodostaen samalla temaattisia kokonaisuuksia. ”Näyttelyprosessia ohjasi ajatus taiteesta dialogina – moniäänisenä keskusteluna, joka tapahtuu niin tekijöiden kuin teosten, tilan ja yleisön välillä”, kertoo näyttelyn vastuuopettaja, taiteen ja teknologian lehtori Tuomo Rainio. Katsoja kuljetetaan läpi abstraktin kuvallisen ilmaisun, tieteen, taiteen ja teknologian leikkauskohtiin, muistojen ja traumojen läpi kohti spekulatiivista tulevaisuutta, lajien välisiä kohtaamisia sekä lopulta lämminhenkisen humanismin äärelle. ”Olen hyvin innostunut siitä laaja-alaisuudesta, jolla Kuvataideakatemiassa taidetta tänä päivänä tehdään. Meillä on näyttelyssä mukana iso joukko hienoja taiteilijoita, joiden jokaisen työskentelystä välittyy vahva oma ääni. On ollut kiinnostavaa seurata, kuinka erilaisten tekijöiden teokset kytkeytyvät yhteen kokonaisuudeksi, joka on enemmän kuin osiensa summa”, Rainio kuvailee.
Näyttelyjulkaisu on niin ikään toteutettu dialogin muodossa: maisteriopiskelijoiden elämää, arkea ja taiteellista prosessia käsittelevät keskustelut taiteilijoiden välillä on toimittanut taidekriitikko Helen Korpak. Lisäksi näyttelyn lähestyessä julkaistaan Artpodin tuottamia podcast-jaksoja, joissa taiteilijat kertovat näyttelyssä esillä olevista teoksistaan ja pohtivat taiteilijuuttaan.
Kuvan Kevät 2024 -näyttelyn taiteilijat
Onni Alanko, Alves Ludovico, Siew Ching Ang, Tapio Brotherus, Soyoung Christina Chung, Charlotte Clermont, Johanna Etelävirta, Mariam Falaileh, Niklas Feinik, Meri Hallenberg, Minni Havas, Elsa L. Heikkilä, Jonne Heinonen, Lempi Heiskanen, Meri Hiironen, Joel Hilska-Heikkinen, A. Hunt, Annamaari Hyttinen, Anna Jaatinen, Alexi Johnstone, Eeva Juuti, Annabel Kajetski, Saara Karppinen, Daniela Kasperer, Piia Kokkarinen, Nemo Koski, Hanna Kytö, Annele Lahti, Raana Lehtinen, Tuomas Lehtomaa, Liisa-Irmelen Liwata, Priss Niinikoski, Viljami Nissi, Mikki Noroila, Matti Närekangas, Eeva Paavela, Daniel Palpa, Essi Pellikka, Eeti Piiroinen, Sasha Rotts, Kate Ruck, Paula Ruusuranta, Johanna Saikkonen, Senni Siltavuori, Julia Syrzistie, Tua Marika, Petra Vehviläinen, Inkeri Virtanen, Mira Vornanen, Arno Westerberg, Mikko Ängeslevä.
Kuvan Kevät – Taideyliopiston Kuvataideakatemian maisterinäyttely 4.5.–2.6.2024
Kuva/Tila sekä muita tiloja Myllyssä, Sörnäisten rantatie 19, 00530 Helsinki. Avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11–18 (suljettu helatorstaina 9.5.). Vapaa pääsy.
Näyttelyn avajaiset perjantaina 3.5. klo 17.
Näyttelyn osana järjestetään tapahtumapäivä lauantaina 18.5.
Lisätietoa näyttelystä ja taiteilijoista näyttelyn verkkosivuilla.
Mediatilaisuus, haastattelupyynnöt ja lehdistökuvat
Media voi tutustua näyttelyyn ennakkoon mediatilaisuudessa torstaina 2.5. klo 14–16 – tervetuloa! Vierailut muuna ajankohtana ovat sovittavissa erikseen.
Lehdistökuvat on ladattavissa Taideyliopiston kuvapankista tämän linkin kautta.
Haastattelupyynnöt ja muut lisätiedot: viestinnän suunnittelija Stella Sironen, Taideyliopiston Kuvataideakatemia, stella.sironen(at)uniarts.fi, 0503251358
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Stella SironenViestinnän suunnittelijaTaideyliopiston Kuvataideakatemia
Puh:050 3251 358stella.sironen@uniarts.fiLinkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
World music educators gather in Helsinki to discuss sustainability issues in the arts22.7.2024 16:24:00 EEST | Tiedote
The University of the Arts Helsinki is hosting the 36th World Conference of the International Society for Music Education (ISME) from July 28 to August 2, 2024. The event is expected to bring together over 1300 participants from around the world. This year’s conference theme, “Advocacy for Sustainability in Music Education,” is also closely linked to recent research projects at the University of the Arts Helsinki.
Maailman musiikkikasvattajat kokoontuvat loppukesällä Helsinkiin taiteen kestävyyskysymysten äärelle22.7.2024 16:12:00 EEST | Tiedote
Taideyliopisto isännöi kansainvälisen musiikkikasvatusjärjestö ISME:n 36. maailmankonferenssia 28.7.—2.8.2024. Tapahtumaan odotetaan osallistuvan yli 1300 osallistujaa kaikkialta maailmasta. Konferenssin tämänvuotinen teema, Advocacy for Sustainability in Music Education, kytkeytyy läheisesti myös Taideyliopiston viimeaikaisiin tutkimushankkeisiin.
Lisäpanostus soittoharrastustaan aloittelevien lasten instrumenttiopetukseen tukee heidän musiikillista kehitystään18.6.2024 14:47:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudulta Taideyliopiston Sibelius-Akatemian aloitteesta käynnistynyt uudenlainen musiikkioppilaitosten yhteistyömalli on saanut kuluneena keväänä osallistujia myös Pirkanmaalta.
Festivaalivuosi 2022 toi alalle ylikuumenemista, uusien festivaalien ryntäyksen, tapahtumien peruuntumisia ja konkursseja12.6.2024 14:47:00 EEST | Tiedote
LiveFIN toteutti tutkimuskyselyn vuoden 2022 suomalaisten rytmimusiikkifestivaalien tilanteesta. Kyselyyn vastasi 64 festivaalia, joiden kävijämäärä vastasi lähes puolta koko Suomen festivaalikäynneistä. Lähes puolelle vastanneista vuosi 2022 oli taloudellisesti tavanomainen, mutta noin neljäsosalle edelleen tavanomaista huonompi.
Jane ja Aatos Erkon säätiöltä miljoonarahoitus Sibelius-Akatemialle kulttuurisen moninaisuuden vahvistamiseen musiikkikoulutuksessa11.6.2024 12:47:00 EEST | Tiedote
Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt miljoona euroa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian hankkeelle, joka edistää kansainvälisen yhteistyön avulla musiikin ja musiikkikoulutuksen monimuotoisuutta sekä laajemmin kulttuurista oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme