Varkauden varhaiskasvatuksen sosionomin koulutus yksi Diakin suosituimmista hakukohteista kevään yhteishaussa
28.3.2024 12:32:12 EET | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku päättyi keskiviikkona 27.3.2024. Diakissa oli tarjolla 489 aloituspaikkaa, joista 20 Varkaudessa järjestettävään sosionomi (AMK), varhaiskasvatus -koulutukseen.

Yhteishaussa Diakiin haki yhteensä 3 413 hakijaa, joista 1 134 haki ensisijaisesti Diakiin. Varkaudessa järjestettävä sosionomi (AMK), varhaiskasvatus -koulutus oli yksi Diakin suosituimmista hakukohteista: siihen haki 179 hakijaa, joista 86 oli ensisijaisia.
Eniten hakijoita oli Helsingissä järjestettävään sosionomi (AMK) -koulutukseen. Diakin vetovoimaisin koulutus oli Jyväskylässä järjestettävä sosionomi (AMK), diakoniatyö -koulutus. Vetovoimaisimmassa koulutuksessa on korkein hakijamäärä suhteutettuna aloituspaikkoihin.
– On ilo huomata, että Diakin arvomaailma ja työllistymistä tukevat koulutusohjelmat puhuttelevat hakijoita. Tämä näkyy esimerkiksi Varkauden koulutuksen hyvänä hakijamääränä. Suomessa on jatkuva tarve uusille kohtaamisen asiantuntijoille, sanoo Diakin toimitusjohtaja-rehtori Elina Juntunen.
Opiskelijavalinnat
Kevään toinen yhteishaku jatkuu opiskelijavalinnoilla.
Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin opiskelijat valitaan pääsääntöisesti AMK-valintakokeen ja todistusvalinnan perusteella.
Diakin sosiaali- ja terveysalan sekä kirkon alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset käyttävät ammattikorkeakoulujen yhteistä AMK-valintakoetta, josta voi lukea lisää Ammattikorkeakouluun.fi-sivustolta. Diak järjestää AMK-valintakokeet Helsingin-, Oulun- ja Porin-kampuksilla. Hakija on valinnut kokeen suorituspaikan ja -ajan yhteishaun hakulomakkeella tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tutustu AMK-valintakoe-sivuun, mikäli valitset tekeväsi kokeen Diakissa.
Poikkeuksena tähän ovat Oulun-kampuksen lähihoitajille suunnattu sairaanhoitajakoulutus sekä DiakHub Itä-Suomen sosionomi (AMK), varhaiskasvatus -koulutus. Näissä koulutuksissa on käytössä valintakurssit, joista voi lukea lisää täältä.
Tulkkauksen alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset eivät ole mukana AMK-valintakokeissa, vaan niillä on omat valintakokeet. Tulkkauksen alan valintakokeista voit lukea lisää täältä.
Sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa 40 % opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla lukuun ottamatta sairaanhoitaja (AMK), lähihoitajataustaisille -koulutusta ja sosionomi (AMK), varhaiskasvatus -koulutusta. Todistusvalinta ei myöskään ole käytössä Diakin tulkki (AMK) -tutkintoon johtavissa koulutuksissa eikä YAMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa.
YAMK-koulutusten opiskelijavalinnat tehdään valintaopintojakson perusteella. Lue lisää YAMK-koulutusten valintaopintojaksosta.
Valinnan tulokset
Todistusvalinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 27.5.2024. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 4.7.2024. Kerromme verkkosivuillamme, kun valinnan tulokset ovat valmiit. Valittujen opiskelijoiden nimiä emme julkaise verkossa.
Hakija näkee lopullisen tilanteensa Oma Opintopolku -palvelusta. Kaikki hakijat saavat tiedon opiskelijavalintojen tuloksesta myös sähköpostitse.
Hakijalle tarjotaan yhteishaussa vain yhtä opiskelupaikkaa eli ylimmäksi sijoitettua hakukohdetta, johon valinnan tulos riittää.
Hyväksytyksi tulleiden opiskelijoiden tulee ottaa opiskelupaikka vastaan 11.7.2024 klo 15 mennessä. Opiskelupaikan voi saada varasijalta vielä 6.8.2024 saakka.
Lisätiedot
Diakin hakijapalvelut tavoittaa joko puhelimitse: 0400 725 384 (ma-to 10–11 ja 12–14) tai sähköpostitse: hakijapalvelut@diak.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna PihlajamäkimarkkinointikoordinaattoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 346 5169anna.pihlajamaki@diak.fiTietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Eurooppalaisia ratkaisuja soten haasteisiin: Diak mukaan EduCare 5.0 ‑allianssiin28.1.2026 09:45:00 EET | Tiedote
Diak on kutsuttu mukaan European Universities Initiative (EUI) hakemusta valmistelevaan EduCare 5.0 -allianssiin. Konsortion tavoitteena on vahvistaa sosiaalista kestävyyttä uudistamalla eurooppalaista terveysalan koulutusta ja terveys- sekä hyvinvointipalveluja.
Nuorten ideat osallisuuden moottorina – verkkotilaisuus avaa nuorisolähtöisen työn vaikuttavia käytäntöjä27.1.2026 10:30:00 EET | Kutsu
Miten karaoket, röijykurssit ja tangomarkkinat voivat vahvistaa nuorten osallisuutta ja tukea heidän koulutus- ja työpolkujaan? Näihin kysymyksiin vastataan maksuttomassa Nuorisolähtöisyys ja vaikuttava osallisuus: Tangomarkkinoita, röijykursseja ja karaokeiltoja -verkkotilaisuudessa, joka järjestetään tiistaina 3.2.2026 klo 10.30–11.30 Microsoft Teamsissa.
Hyvinvointiteknologiamessut kokoavat hyvinvointi- ja terveysteknologian toimijat Poriin26.1.2026 12:37:07 EET | Kutsu
Valtakunnalliset Hyvinvointiteknologiamessut järjestetään keskiviikkona 28.1.2026 klo 9−16 Porissa. Maksuton tapahtuma tarjoaa ajankohtaisen katsauksen hyvinvointi- ja terveysteknologian nykytilaan ja tulevaisuuden ratkaisuihin sekä tuo yhteen alan yritykset, asiantuntijat ja kehittäjät.
Englanninkielisille sote-alan koulutuksille riittää kysyntää22.1.2026 09:52:18 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku päättyi keskiviikkona 21.1.2026.
Kysely: Diak on Suomen suositelluin ammattikorkeakoulu7.1.2026 14:55:00 EET | Tiedote
Tuoreet uraseurantakyselyn tulokset vahvistavat Diakin asemaa yhtenä Suomen johtavista ammattikorkeakouluista työelämärelevanssin näkökulmasta. Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallisessa Uraseurantakyselyssä kartoitettiin 2020 valmistuneiden kokemuksia viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Tulokset ovat Diakin osalta erinomaiset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme