Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2023 tilinpäätös on valmistunut
28.3.2024 14:33:14 EET | Tampereen ammattikorkeakoulu | Tiedote
Poikkeuksellinen vuosi nosti TAMKin tulosta, vaikka varsinaisen toiminnan kulut kasvoivat aikaisemmista vuosista.

Tampereen ammattikorkeakoulun liikevaihto nousi edellisestä vuodesta noin 3 miljoonaa euroa. Valtionrahoitus kasvoi 2,6 miljoonalla eurolla 62,3 miljoonaan euroon. Ulkoisessa rahoituksessa kasvua edelliseen vuoteen oli 0,4 miljoonaa, joka kertyi pääosin lukuvuosimaksutuloista. TKI-rahoituksen osuus pysyi edellisvuoden 7 miljoonan euron tasossa, vaikka ulkoisen rahoituksen projektien tuotoissa muutoin jäätiin hieman edellisvuodesta. Liiketoiminnassa oli kasvua noin 3 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, siitä huolimatta, että kansainvälisten tutkintokoulutusten tilauskoulutuksesta luovuttiin.
Tuottojen kasvun myötä myös varsinaisen toiminnan kulut kasvoivat edellisestä vuodesta. Toiminnan kulut olivat 80,3 miljoonaa euroa ja kasvua edelliseen oli 1,2 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut ovat ammattikorkeakoulun suurin kuluerä. Henkilöstökulujen osuus oli 66 % varsinaisen toiminnan kuluista. Luonnollisen vähenemisen ja muutosneuvotteluiden vaikutuksen johdosta henkilöstökulut pienenivät edellisestä vuodesta 1,7 miljoonaa euroa. Muita kuluja kertyi 14,6 miljoonaa euroa, joka on 0,4 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Tulokseen vaikutti koulutusvientiin liittyvien luottotappioiden kirjaus, joka oli 0,4 miljoonaa euroa.
Varsinaisen toiminnan tulokseksi muodostui 6,1 miljoonaa euroa. Budjetoitua positiivisempaan tulokseen vaikuttavia tekijöitä olivat:
- valtionrahoitusta kertyi arvioitua enemmän, mutta vastaavia kulueriä ei vastaavassa mittakaavassa syntynyt
- ulkoisen rahoituksen projekteissa yleiskustannuksia pystyttiin kattamaan pääosin ulkoisen rahoituksen tuotoilla
- lukuvuosimaksutuloja kertyi arvioitua enemmän, mutta vastaavia kulueriä ei vastaavassa mittakaavassa syntynyt
- liikuntapalveluiden toiminta on pystytty rahoittamaan kokonaisuudessaan asiakasmaksuilla, joten budjetoitua perusrahoitusta ei tarvinnut käyttää
- muutosneuvottelut ovat vaikuttaneet paitsi henkilömäärän vähenemiseen, mutta myös siihen, että kaikkia varattuja rahoituksia ei ole pystytty suunnitellusti käyttämään
- luonnollista henkilöstön vähenemistä liittyen muun muassa eläköitymisiin ei ole kaikilta osin korvattu uudella rekrytoinnilla.
Sijoitustoiminnassa Tampereen korkeakoulusäätiön sijoitussalkun arvon nousu oli 1,6 M€ (10,3 %) ja EQ kiinteistörahastojen arvon lasku –0,3 M€ (–17,23 %).
Yhteyshenkilöt
Mikko Naukkarinenva. rehtori, toimitusjohtajaTampereen ammattikorkeakoulu
Puh:+358 29 453 2102mikko.naukkarinen@tuni.fiKuvat

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMK strengthens cooperation with Ukraine: expertise flows both ways28.10.2026 09:23:52 EET | Tiedote
Tampere University of Applied Sciences (TAMK) is strengthening its collaboration with Ukrainian partners. Johanna Vilppola, Principal Researcher and Doctor of Education, was appointed Partnerships Manager for Ukraine Cooperation in October 2026. The aim is to build long-term partnerships based on reciprocity.
TAMK vahvistaa Ukraina-yhteistyötään: osaaminen liikkuu molempiin suuntiin28.10.2026 09:23:27 EET | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) tiivistää yhteistyötään ukrainalaisten toimijoiden kanssa. Johtava tutkija, kasvatustieteen tohtori Johanna Vilppola on nimitetty lokakuussa 2026 Ukraina-yhteistyön Partnerships Manageriksi. Tavoitteena on rakentaa pitkäjänteisiä kumppanuuksia, joissa lähtökohtana on vastavuoroisuus.
TAMKin vuoden alumni Reetta Keränen auttaa yrityksiä kasvamaan19.10.2026 09:55:07 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa yrittäjyyttä ja markkinointia opiskellut Reetta Keränen suoritti myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon palveluliiketoiminnasta ja johtamisesta. Parinkymmenen vuoden yrittäjäuran jälkeen hän kirjoitti väitöskirjan ja suuntautui hallitustyöskentelyyn. Yrittäjätausta antaa vahvan pohjan hallitusammattilaisen rooliin. Yhdistelmä on harvinainen.
TAMKin myynnin opiskelijat saavat käyttöönsä yritysten tekoälyalustan17.9.2026 11:16:18 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) Liiketalous ja media -yksikkö ja suomalainen teknologiayritys Revial aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on hyödyntää tekoälypohjaista analytiikkaa myynnin opetuksessa. Revialin alustaa hyödynnetään opiskelijoiden myyntiharjoitusten tukena sekä myyntikeskusteluihin valmistautumisessa ja niiden analysoinnissa. Alustaa käyttävät myös kansainväliset pörssiyhtiöt.
Korkeakoulujen syksyn yhteishaussa TAMKiin oli yli 4700 hakijaa11.9.2026 13:49:53 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi 10.9.2026. Tampereen ammattikorkeakoulun hakukohteisiin tuli 4707 hakemusta. Tammikuussa alkaviin opintoihin on yhteensä 737 aloituspaikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme