Kauppakamarien vientijohtajakysely: Yli kolmannes vientiyrityksistä arvioi uutta kasvua löytyvän puhtaasta siirtymästä

Jaa

Kauppakamarien tuoreen kyselyn mukaan 35 prosenttia suomalaisyrityksistä arvioi puhtaan teknologian ja vähähiilisten ratkaisujen olevan lupaavia kasvualoja. Energiateknologiaa potentiaalisena kasvualana pitää 20 prosenttia vastanneista, kun taas 18 prosenttia näkee innovatiivisten teknologioiden tarjoavan uusia mahdollisuuksia. Digitalisaatio (6%) ja biojalostus (5%) on myös tunnistettu kasvualoiksi.  

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo korostaa kyselyn pohjalta puhtaan siirtymän merkitystä suomalaisten yritysten vientinäkymissä. 

”Suomi on korkean teknologiaosaamisen maa ja vientiyritykset tunnistavat sen potentiaalin, jonka puhdas siirtymä ja siihen liittyvät kansainvälisetkin velvoitteet luovat. Yritykset näkevät kilpailuedun, kun voidaan edetä päästövähennyksissä nopeasti ja muuttaa ne investoinneiksi, työpaikoiksi sekä vientituloiksi”, toteaa Pohjanheimo. 

Heikentynyt kysyntä sekä geopoliittinen epävarmuus haastavat vientinäkymiä ja vaikuttavat yritysten kannattavuuteen. Kyselyyn vastanneista yrityksistä noin 74 prosenttia kertoi geopoliittisesta epävarmuudesta johtuvien häiriöiden heikentäneen niiden kannattavuutta. Pohjanheimon mukaan vientinäkymien vahvistaminen edellyttää uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja markkina-alueiden tunnistamista.   

Uusina ja tulevina potentiaalisina markkina-alueina ja maina kyselyssä nousivat erityisesti Yhdysvallat, Latinalainen Amerikka sekä Aasian maat, kuten Intia.  

”Vaikeassa kansainvälisessä taloustilanteessa yritykset ovat jo pidempään varautuneet geopoliittisiin riskeihin arvioimalla omia arvo- ja toimitusketjujaan uudelleen ja suuntaamalla katsetta uusille markkina-alueille. Kun maailmantalous alkaa toivottavasti tänä vuonna elpyä, on tärkeää, että yritysten vientiponnistuksia tuetaan madaltamalla vientikaupan esteitä ja edistämällä yritysten mahdollisuuksia kansainvälisessä kilpailussa,” sanoo Pohjanheimo.  

Vientijohtajakysely tehtiin 12-15.3. ja siihen vastasi 81 vientiyritystä ympäri Suomen. Kolmasosa vastanneista yrityksistä työllistää yli 250 henkeä ja kolmasosa 50-249 henkeä. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostite ja siihen pystyi vastaamaan vain kerran yritystä kohden. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Kauppakamarien eurovaalitavoitteet: Uudet haasteet edellyttävät EU:lta kilpailukyvyn ja turvallisuuden parantamista8.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien tänään julkaisemat eurovaalitavoitteet sisältävät kahdeksan teemaa, joita kauppakamarit pitävät ratkaisevana Euroopan kilpailukyvyn ja turvallisuuden kannalta. Kauppakamarit pitävät tärkeänä, että Suomi on aktiivisesti vaikuttamassa Suomen tavoitteisiin ja nostamassa seuraavalla kaudella EU:n agendan keskiöön kilpailukykyyn ja kasvuun liittyvät kysymykset. Sisämarkkinoiden toimivuus, yhteiset ilmastotavoitteet ja turvallisuuspolitiikka ovat kauppakamarien tavoitelistan kärjessä.

Keskuskauppakamari: Kansalaisuuslain muutosehdotukset ovat haitaksi pitkäjänteiselle sitoutumiselle suomalaisille työmarkkinoille25.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari katsoo, että asumisajan pidentäminen on haitaksi onnistuneelle kotoutumiselle ja pitkäjänteiselle sitoutumiselle suomalaisille työmarkkinoille. Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Suvi Pulkkisen mukaan asumisajan pidentäminen kaikkien ryhmien osalta huonontaa Suomen asemaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye