SAK: Vappumarssit vähintään 7,1 kilometriä
Osana Toimintakykyisempi Suomi -liikuntakampanjaa SAK:n vappumarssit ovat tänä vuonna yli 7 kilometrin mittaisia. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n hallituksen päätös pidennetyistä vappumarsseista on osa palkansaajien liikunnan edistämistä. Jo syksyllä järjestettiin lyhyempiä ulosmarsseja, ulkoiluhetkiä ja muuta aktiviteettia.

– Liikkumattomuus heikentää ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Inhimillisen haitan lisäksi kyse on merkittävästä kansantaloudellisesta hintalapusta, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo.
Vappumarssin pituus noin 10 000 askelta
Vappumarssin pituuden taustalla on monien tuntema terveyssuositus päivittäin otettavista 10 000 askeleesta. Tuoreen tutkimustiedon mukaan vähempikin riittää, mutta SAK ei ole halukas tinkimään asiasta.
– Terveyssuosituksista emme ole valmiit neuvottelemaan. Jos annamme tästä periksi, niin kohta pelkkä takapuolen sohvalta ylös nostaminenkin määritellään terveyttä edistäväksi liikuntatoimeksi. Se on 10 000 askelta tai ei mitään, Eloranta jyrähtää.
Vuonna 2023 suomalaisten miesten keskipituus oli 179,59 senttimetriä ja naisten 165,91 senttimetriä. Askeleen mitta voidaan laskea yksinkertaisin kaavoin. Naiset: 0,413 x 165,91 senttimetriä = 68,52 senttimetriä ja miehet: 0,415 x 179,59 senttimetriä = 74,53 senttimetriä. Näin suomalaisen työikäisen askel on siis keskimäärin noin 71,53 senttimetriä.
– Suomalainen etenee 10 000 askelella keskimäärin reilun seitsemän kilometriä. Käytännössä naiset joutuvat ottamaan vappumarssilla hiukan enemmän askelia kuin miehet. Mutta hei, ei tunnu missään, SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Katja Syvärinen toteaa.
Reittiehdotuksia joukkoälyllä
Eloranta vahvistaa, että SAK:n hallitus ja henkilökunta ovat itsekin sitoutuneet reippaaseen ja hiukan rasittavaan marssiin vappuna.
– Liittopuheenjohtajat ja muut eri puolilla maatamme vapputilaisuuksissa puhuvat ovat myös itse sitoutuneet osallistumaan liikuntatuokioon. Paraikaa suunnitellaan lukuisille paikkakunnille kivoja ja sopivan mittaisia reittejä, Eloranta kertoo.
Suunnittelen tueksi SAK ottaa vastaan liittoihin kuuluvien ja kuulumattomien ihmisten ehdotuksia eri paikkakuntien sopivista reiteistä. Reitin pituuden on oltava noin 7 153 metriä plus miinus 50 metriä. SAK:n nettipalvelusta löytyvät ohjeet reittiehdotuksien tekemiseksi.
Yhteyshenkilöt
Jyrki KonolajohtajaKasvu ja vaikuttaminen
Puh:0504061093jyrki.konola@sak.fiTilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Hallituksen esitys irtisanomisten helpottamisesta tuo lisää epävarmuutta työntekijöiden elämään23.10.2025 14:14:02 EEST | Tiedote
Vaikka osa aiemmin esitetyistä heikennyksistä työntekijöiden irtisanomissuojaan saatiin poistettua hallituksen lakiesityksestä, on se toteutuessaan edelleen merkittävä huononnus ihmisten työsuhdeturvaan.
Patrizio Lainà on SAK:n uusi pääekonomisti10.10.2025 14:04:38 EEST | Tiedote
Valtiotieteiden tohtori Patrizio Lainà on valittu SAK:n uudeksi pääekonomistiksi. Hän työskentelee tällä hetkellä STTK:n pääekonomistina. Lainà on toiminut vuosina 2017–2019 SAK:ssa ekonomistina.
Tulevaisuus tänään -työelämätapahtumassa etsitään korjaussarjaa Suomelle2.10.2025 09:59:47 EEST | Kutsu
Lauantaina 4.10. järjestettävä Tulevaisuus tänään on kaikille avoin ja maksuton työelämän suurtapahtuma Pikku-Finlandiassa. Vuoden 2025 tapahtumassa pohditaan, millaisella korjaussarjalla rakennamme yhtenäisempää ja pärjäävää Suomea.
KUTSU: Ay-liikkeen ehdotukset työperäisen hyväksikäytön ja harmaan talouden kitkemiseen1.10.2025 14:42:30 EEST | Kutsu
Kutsumme median edustajat SAK:n ja liittojen tiedotustilaisuuteen perjantaina 3.10.2025. Tiedotustilaisuuden aiheena SAK:laisten ammattiliittojen keinot torjua työperäistä hyväksikäyttöä ja harmaata taloutta Suomessa.
SAK:n Jarkko Eloranta: Leikkaako hallitus työntekijöiltä arkipyhät vai ei?23.9.2025 13:32:43 EEST | Tiedote
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vaatii Orpon hallitukselta selkeää kantaa sunnuntailisiin ja arkipyhien asemaan. Hän on huolissaan hallituksen mahdollisista suunnitelmista tehdä vielä uusia leikkauksia työtekijöiden turvaan ja toimeentuloon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme