Nokian KrP hurjana välieräavauksessa – Classicin verkko pölisi kymmenen kertaa
Nokian KrP tarjoili Pirkanmaan paikallisvälieräsarjan avauksessa Classicille shokkihoitoa purjehtiessaan hurjan toisen eränsä siivittämänä 10–4-vierasvoittoon.
Illan avausmaalin laukoi Oskari Heikkilä Classicille, mutta Vili Liponen tasoitti saman tien. Toisessa erässä ropisi sitten kunnolla, kun sen alussa jokainen KrP:n hyökkäys tuntui päättyvän maaliin. Ensin osui poikkisyötöstä Joonatan Kovanen, sitten Olli Arkkila, kolmantena Kim Hyrkkönen ja vielä Vili Liposen pudotuksesta taakse Eemil Ukkonen tilanteeksi jo 1-6. Konsta Tykkyläisen kavennuskaan ei kelkkaa kääntänyt, kun Kim Hyrkkönen osui kohta illan toisen maalinsa vieraille. Päätöserä näki Classicin kaksi kavennusta, mutta KrP katsoi ja nokitti latomalla vielä neljä osumaa lisää.
Sunnuntaina on vuorossa Nokian KrP:n ja Classicin toinen kohtaaminen.
F-liigan karsinnoissa FBC Turku aloitti sarjan M-Teamia vastaan 6–5-vierasvoitolla, kun se nousi kolmannessa erässä neljän maalin takaa tasoihin ja iski ratkaisun vain 10 sekuntia ennen loppua. Toisessa parissa EräViikingit siirtyi Tiikereitä vastaan 2–0-johtoon voittamalla vieraissa jatkoajalla 4-3.
Vielä kolmannen erän alussa kieputti Joona Hokkanen Aki Mäkisen läpikentän oivaltamasta syötöstä M-Teamin jo 5–1-johtoon, mutta sitten alkoi FBC Turku hivuttautua lähemmäs. Juuso Forsman, Aaro Ollikainen ja Verneri Tuononen osuivat kolmessa ja puolessa minuutissa joukkueensa jo maalin päähän, ja viisi ja puoli minuuttia ennen täyttä aikaa laukoi Gustavs Griezitis pelin tasoihin. Helsinkiläisten katastrofi oli täydellinen, kun vain kymmenen sekuntia ennen loppusummeria Verneri Tuononen sai tähdätä laidasta rauhassa syötön maalille ja Atte Kurkikangas ohjasi FBC:n voittomaalin.
Kylmästi oli käydä myös toisen helsinkiläisen selvälle johdolle, kun EräViikinkien 25 minuutissa rakentama 3-0 ei kestänytkään. Ensin kavensi Tiikereille Arttu Jokinen, ja sitten nostivat Samuli Granlund ja Valtteri Laine vain 16 sekunnin välein syntyneillä osumilla kotijoukkueen rinnalle. Siihen maalihanat sitten kuivuivatkin, ja pelin toinen puolikas tahkottiin ilman osumia. Ratkaisu nähtiin vasta jatkoajan neljännellätoista minuutilla, kun Daniel Tenhonen sai siirrettyä keskialueella kimpoilleen pallon Benjamin Tenhoselle ja tämän matala laukaus puolustajan jaloista yllätti Tiikeri-vahti Niklas Nykäsen.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Jymyltä poikkeuksellinen uudistus: tavoitteena kaikista kotiotteluista ilmaistapahtumia9.6.2024 18:00:00 EEST | Tiedote
F-liigassa pelaava Nurmon Jymy lanseeraa ensi kaudeksi täysin uudenlaisen kampanjan: seuran tavoitteena on saada kaikista liigapeleistä ilmaistapahtumia koko kaudelle.
F-gaala huipensi salibandykauden: Justus Kainulainen ja Miisa Turunen F-liigan arvokkaimmat pelaajat24.5.2024 22:18:08 EEST | Tiedote
Kotimainen salibandykausi huipentui tänään Lempäälän Bläk Boksissa pidetyssä F-gaalassa, jossa F-liiga ja Salibandyliitto palkitsivat kauden parhaat.
Näin eteni F-liiga draft – Karlis Bitmanis ja Martyna Gradzka tämän vuoden ykkösvaraukset24.5.2024 16:23:56 EEST | Tiedote
Viime vuonna lanseerattu F-liiga draft järjestettiin tänään toisen kerran, ja nyt varaamaan pääsivät myös F-liigan naisten joukkueet. Miesten ykkösvaraus löytyi tänäkin vuonna Latviasta, kun ensimmäisenä valinnut FBC Turku huusi Karlis Bitmanisin nimen.
Mediakutsu: Uusia huippunimiä Suomeen? Tervetuloa seuraamaan historian toista F-liiga Draftia21.5.2024 13:11:17 EEST | Kutsu
Perjantaina 24.5. järjestetään historian toinen F-liiga Draft, kun liigaseurat varaavat ulkomaalaisia huippunimiä riveihinsä. Samalla nähdään odotettu uudistus, kun naisten sarjan hyppää mukaan konseptiin. Media on lämpimästä tervetullut seuraamaan tilaisuutta paikan päälle Bläk Boksiin Ideaparkkiin.
Ratkaisu viimeisellä minuutilla – Oilers palasi mestariksi 18 vuoden jälkeen28.4.2024 20:18:07 EEST | Tiedote
Oilers palasi 18 vuoden tauon jälkeen salibandyn miesten Suomen mestariksi, kun se löi Hakametsän jäähallissa Classicin 6-4 Justus Kainulaisen ja Aaro Astalan viimeisen minuutin maaleilla ja vei ottelusarjan 4-3. Ratkaisufinaalia seurasi 2100 katsojaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme