Olympiapurjehdus: Suomalaiset valmiina Palman maailmancupiin — Kisat käyntiin maanantaina

Perinteinen Palman maailmancup käynnistyy maanantaina 1. huhtikuuta Mallorcalla. Pariveneluokissa kilpailevat Kurtbay/Keskinen ja Grönblom/Hokka, kun taas yksilöluokissa nähdään Jakob Eklund, Noora Ruskola, Monika Mikkola, Valtteri Uusitalo, Otto Dahlberg ja Aleksi Tapper.
- Me olemme tyytyväisiä talven treenikauteen, ja saimme hoidettua haluamamme kehityskohteet. Nacra 17 -luokalla oli pitkä kisatauko marraskuun EM-kisojen jälkeen, joten on mielenkiintoista nähdä, miten esimerkiksi italialaiset ja britit ovat kehittyneet talven aikana, Akseli Keskinen kommentoi.
Etelä-Euroopassa riehunut kevätmyrsky voi vielä vaikuttaa huomisen olosuhteisiin Mallorcalla, mutta kisat päästään todennäköisesti käynnistämään suunnitellusti. Palman maailmancup huipentuu lauantaina 6. huhtikuuta luokittain kymmenen parhaan mitalilähtöön.
Palma toimii viimeisenä regattana ennen huhtikuun puolivälin olympiapaikkoja ratkaisevia Last Chance -karsintakisoja. Sinem Kurtbay, Akseli Keskinen, Kaarle Tapper ja Monika Mikkola ovat jo varmistaneet paikkansa Suomen olympiajoukkueessa. Suomi kilpailee Hyères’issä maapaikoista 49er-, 49er FX-, iQFoil- ja Formula Kite -luokissa.
Suomen Purjehdus ja Veneily seuraa kilpailua Sailing Team Finlandin Facebookissa ja Instagramissa sekä mediatiedottein kilpailun kohokohdista. Julkaisuvapaita kuvia löytyy maajoukkueen kuvapankista.
Palman maailmancupin kokonaistulokset löytyy tästä, livetracker löytyy tästä.
Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2024 | |
1..-6.4. | Palman maailmancup, Palma, Mallorca |
21.-27.4. | Last Chance, Ranskan olympiaviikko, Hyères (olympiakarsinta) |
7.-12.5. | 49er-, 49erFX- EM kisat ja Nacra 17 MM-kisat, La Grande Motte, Ranska |
14.-19.5. | Formula Kite MM, Hyeres, Ranska |
28.7.-8.8. | Pariisin 2024 kesäolympialaiset, Marseille, Ranska |
Yhteyshenkilöt
Johan EkblomViestintä, Sailing Team Finland
Puh:0407707251johan.ekblom@spv.fiLinkit
Suomen Purjehdus ja Veneily
Suomen Purjehdus ja Veneily ry (SPV) on suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö. Se edistää, ohjaa ja valvoo suomalaista purjehdusta ja veneilyä. SPV perustettiin vuonna 2011, kun 1900-luvun alussa perustetut Suomen Purjehtija- ja Suomen Veneilyliitto yhdistyivät yhdeksi liitoksi. Liittoon kuuluu yli 300 jäsenseuraa ja noin 40 luokkaliittoa. Harrastajia seuroissa on noin 64 000.
Liiton tehtävänä on tukea toiminnallaan veneily- ja pursiseuroja sekä luokkaliittoja, jotka tuottavat harrastajille monipuolisia ja laadukkaita palveluja purjehdukseen ja moottoriveneilyyn. SPV panostaa laadukkaaseen valmennusosaamiseen ja tukee urheilijoita kansainväliseen menestykseen. Lisäksi SPV edistää veneilyturvallisuutta ja ympäristöasioita, sekä on vahvasti mukana erilaisissa edunvalvontatehtävissä, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Årets gästhamnar 2025 är Bodö i Skärgårdshavet och Laivaranta Palas i Padasjoki7.2.2025 10:05:53 EET | Pressmeddelande
Med omröstningen Årets gästhamn, som ordnas av Stiftelsen Finlands Mässa och Segling och Båtsport i Finland rf, vill man få fram de mest populära gästhamnarna i kustområdet och i insjö- Finland. Vinnare detta år blev Bodö i Skärgårdshavet och Laivaranta Palas i Padasjoki. Årets gästhamnar premieras under Vene Båt -mässan.
Vuoden vierasvenesatamat 2025 ovat Bodö ja Laivaranta Palas, Padasjoki7.2.2025 10:05:53 EET | Tiedote
Suomen Messusäätiön ja Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n järjestämässä Vuoden vierasvenesatama -äänestyksessä haettiin erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikkisatamaa. Voittajiksi valittiin Bodö Saaristomerellä sekä Laivaranta Palas Padasjoella. Vuoden vierasvenesatamat palkitaan vuosittain Vene Båt -messujen yhteydessä.
Fritidsbåtens radarbok – Finlands bästa guide till radarträning29.1.2025 09:53:22 EET | Pressmeddelande
Fritidsskepparens radarbok lanseras vid Vene 25 Båt-mässan. Boken är en översättning av den svenska versionen Fritidsskepparens Radarbok med AIS.
Huviveneilijän tutkakirja – Suomen paras opaskirja tutkan harjoitteluun29.1.2025 09:53:22 EET | Tiedote
Huviveneilijän tutkakirja julkaistaan Vene 25 Båt -messuilla. Kirja on käännös ruotsinkielisestä teoksesta Fritidsskepparens Radarbok med AIS.
Sinem Kurtbay päättää uransa maajoukkueessa28.1.2025 14:34:08 EET | Tiedote
Sinem Kurtbay päättää uransa Suomen purjehdusmaajoukkueessa. Kurtbay on ollut joukkueen kantavia voimia 12 vuoden ajan, Hän purjehti maajoukkueessa sekä 49er FX- että Nacra 17 -luokissa, joista jälkimmäisessä hän kilpaili Tokion ja Pariisin olympialaisissa. Hänen saavutuksensa puhuvat puolestaan: kahdet olympialaiset sekä kaksi arvokisamitalia ovat osa hänen perintöään suomalaiselle purjehdukselle. – Olen todella kiitollinen kaikesta tuesta, luottamuksesta ja uskosta, jota olen saanut näiden kolmen olympiaprojektin aikana. Ensinnäkin Silja Kanervalle, joka uskalsi ottaa minut mukaan ja luotti minuun. Sitten Jannelle, joka rohkeni unelmoimaan niin kunnianhimoisesta projektista. Ja lopulta Akselille, jonka kanssa rakensimme jotain ainutlaatuista. Vaikka emme saavuttaneet korkeinta tavoitettamme, saavutimme yhdessä paljon enemmän kuin olisimme voineet kuvitella – ei vain purjehduksessa, vaan myös ihmisinä, Sinem Kurtbay sanoo. – On aina haikeaa päättää jotain niin erityistä ja palkitsevaa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme