Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Cecilia Damströmin Wasteland kertoo vaateteollisuuden ja kierrätyksen ongelmista nykymusiikin keinoin – teoksen Suomen ensiesitys Tampere Biennalessa 12. huhtikuuta

Jaa

Säveltäjä Cecilia Damströmin musiikkia voi seuraavan kerran kuulla Tampere Biennalen ohjelmassa Tampere-talon Isossa salissa 12. huhtikuuta, kun Tampere Filharmonia soittaa Damströmin sävellyksen Wasteland Suomen kantaesityksen. Vuonna 2022 valmistunut Wasteland on Tampere Filharmonian, Norrlandsoperan sinfoniaorkesterin ja Gävlen sinfoniaorkesterin yhteistilaus ja teos on aiemmin esitetty Norrlandsoperan sinfoniaorkesterin tulkintana. Vuonna 2022 Teosto-palkinnon ICE-sävellyksellään voittanut Damström tunnetaan erityisesti tasa-arvokysymyksiin ja ympäristön tilaan kantaa ottavista teoksistaan ja häntä on sanottu nykymusiikin “Greta Thunbergiksi”. 

Säveltäjä Cecilia Damström tutki Wasteland-sävellystään varten pohjoismaisen vaateteollisuuden ja kuluttajakäyttäytymisen tilastojen dramaattisia lukuja. Kuva: Ville Juurikkala.
Säveltäjä Cecilia Damström tutki Wasteland-sävellystään varten pohjoismaisen vaateteollisuuden ja kuluttajakäyttäytymisen tilastojen dramaattisia lukuja. Kuva: Ville Juurikkala.

20 minuuttia kestävä, viisiosainen Wasteland kertoo nykymusiikin keinoilla vaatteen koruttoman tien sen usein lyhyestä käytöstä (Wear) vaatekeräykseen (Toss), lajitteluun (Sort), jätteenpolttoon (Burn) ja polttojätteen käsittelyyn (Flow). Cecilia Damström käyttää sävellyksessään tehokeinona myös populaarimusiikin hiteistä tuttuja elementtejä, teoksessa kuullaan muun muassa Maija Vilkkumaan Ei-kappaleen osaa. 

Damström on tutkinut ihmisten kulutustottumuksia ja modernin vaateteollisuuden problematiikkaa yksityiskohtaisesti teosta säveltäessään. 

– Keskimääräinen ruotsalainen ostaa vuosittain 13 kiloa vaatteita ja heittää pois noin 7,5 kiloa vaatteita. Noin 60 prosenttia pois heitetyistä vaatteista on ehjiä ja puhtaita, mutta hyväntekeväisyysjärjestöt keräävät vuosittain vain 3,8 kiloa tekstiilejä henkilöä kohden. Vähintään 0,13 kiloa vaatteita per henkilö myydään käytettynä. Suomessa luvut ovat vielä korkeammat. Vaatteita ostetaan peräti 19 kiloa ja heitetään pois 13 kiloa vuodessa henkilöä kohden. Yhden puuvillakilon valmistukseen tarvitaan 7 000–29 000 litraa vettä ja 0,3–1 litra öljyä. Yhden kilon kangas tuottaa noin 10-15 kiloa kasvihuonekaasuja, Damström lataa keräämäänsä dataa.

Wastelandin ydinsanoma on, että kierrätys ei voi olla "yksi vaihtoehto monista", koska sen on oltava ainoa toteuttamiskelpoinen vaihtoehto, jotta resurssimme riittäisivät. Vastuu kierrätyksestä ei saisi olla yksinomaan kuluttajilla, vaan sen pitäisi olla pakollista myös tuottajille. Tällä teoksella haluan saada ihmiset ymmärtämään, että jos meillä on "varaa" kuluttaa, meillä on oltava myös varaa huolehtia syntyvästä jätteestä. Tämä on säänneltävä lailla, jotta vastuuta ei voida siirtää köyhemmille tai korruptoituneille maille, Cecilia Damström muistuttaa.

TAMPERE BIENNALE

VIRTAUKSIA TULEVAAN -konsertti

Pe 12.4.2024 klo 19 – Virtauksia tulevaan

Tampere-talo, Iso sali

Olari Elts, kapellimestari

Piia Komsi, sopraano

Kalevi Aho: Syvien vesien juhla

Cecilia Damström: Wasteland (Tampere Filharmonian tilausteos) Suomen ensiesitys

Eetu Lehtonen: Hymn, kantaesitys

Unsuk Chin: Alice in Wonderland: Puzzles and Games

Liput: Perushinta 30 € / eläkeläiset 24 € / opiskelijat, työttömät ja varushenkilöt 15 € / alle 17-vuotiaat 10 €. Voit ostaa lippuja Tampere-talon lipunmyynnistä, Kulttuurimyymälä Aplodista ja osoitteesta Lippu.fi (Lippupisteen myyntikanavissa lipun hintaan lisätään tilaus- ja maksutapamaksu).

www.ceciliadamstrom.com

www.soundcloud.com/ceciliadamstrom

www.ceciliadamstrom.blogspot.com



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Sopraano Anu Komsin tulkitsema Kaija Saariahon Saarikoski-orkesterilaulusarja saa Japanin kantaesityksensä Tokiossa 20. huhtikuuta – Komsi mukana myös Innocence-oopperan tulevassa Dresdenin-produktiossa17.4.2024 10:16:14 EEST | Tiedote

Sopraano Anu Komsin tulkitsema ja Kaija Saariahon säveltämä Saarikoski-orkesterilaulusarja saa Japanin ensiesityksensä Tokiossa 20. huhtikuuta 2024. Laulusarja kuullaan Tokion Suntory Hallissa Tokion sinfoniaorkesterin konsertissa, jonka johtaa kapellimestari Sakari Oramo. Kaija Saariaho on omistanut laulusarjan Anu Komsille ja Sakari Oramolle. Sama ohjelmisto esitetään Tokiossa lisäksi seuraavana päivänä 21. huhtikuuta MUZA Kawasaki -salissa. Komsi on mukana myös Innocence-oopperan uusimmassa tuotannossa, joka saa maailmanensi-iltansa Saksan Dresdenissä Semperoper Dresden -oopperatalossa 15. maaliskuuta 2025.

Elämänsä iskussa olevan Knucklebone Oscarin uusi sooloalbumi Uncle Knuckle julkaistaan tänään5.4.2024 11:00:06 EEST | Tiedote

Kitaristi-laulaja Knucklebone Oscarin uusi sooloalbumi Uncle Knuckle ilmestyi tänään perjantaina 5. huhtikuuta. Levy on saatavilla kaupoista vinyyli- ja CD-formaateissa sekä diginä suoratoistopalveluissa. Soundeiltaan ja tunnelmaltaan epäsuomalaisen riemukkaalla levyllä kuuluu artistin vaikuttimia vuosien varrelta, biisimateriaali koostuu kumarruksista esimerkiksi Jon Spencer Blues Explosionin, Jimmy Castor Bunchin, Dr Johnin, Little Richardin ja vaikkapa Marvin Gayen suuntiin, uudelleenmyllätyistä cover-versioista Knucklebone Oscarin originaalisävellyksiin. Nimekkäät vierailijat Tuure Kilpeläisestä Marjo Leinoseen maustavat vanhaa, uutta, lainattua ja sinistä kokonaisuutta.

Tuomo & Markus yhdisti voimansa trumpetisti Verneri Pohjolan ja Marc Ribot'n kanssa yllättävällä jazz-funk singlellä Waiting Room28.3.2024 11:52:52 EET | Tiedote

Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin muodostama indie folk -duo Tuomo & Markus julkaisee huomenna perjantaina 29.3. uuden singlen syksyllä 2024 ilmestyvältä trumpetisti Verneri Pohjolan kanssa äänitetyltä instrumentaalialbumiltaan. Waiting Room -single poikkeaa duolle ominaisesta lauluharmonioiden dominoimasta ilmaisusta jo vierailijoidensa Marc Ribot’n (Tom Waits, Robert Plant & Alison Krauss, Black Keys, T Bone Burnett) ja trumpetisti Verneri Pohjolan vahvojen roolien vuoksi: newyorkilainen kitaralegenda vastaa Waiting Roomin soolokitaroista sekä biisin tarinaa kuljettavista puheosuuksista. Verneri Pohjolan eloisa trumpetti kommentoi ja alleviivaa kappaleen rytmikkaa.

Jaakonahon tänään ilmestyvän Build-albumin uudet sävyt yllättivät tekijänsäkin: “Tykkään siitä, että tunnelmassa ehditään olla, eikä rikota sitä vääristä syistä”22.3.2024 11:30:24 EET | Tiedote

Jaakonahon odotettu toinen instumentaalisooloalbumi Build ilmestyi kauppoihin ja suoratoistoihin tänään perjantaina 22.3.2024. Tähän mennessä levyltä on kuultu kevään mittaan kaksi singleä, tarttuvan melodiakuvion toistolla etenevä Beauty Box ja seesteisistä säkeistöistä eeppiseen loppuhuipennukseen kasvava Crickets. Jaakonahon mukaan levyn nimi juontaa juurensa hänen hiljattain edesmenneeseen rakentaja-isäänsä, joka vielä viime päivinään piirsi rakennuspiirustuksia.

Tuomo & Markus esiintyy Verneri Pohjolan kanssa South By Southwest -festivaaleilla – voimaduon sivuprojektin Pratt & Moodyn uusi single Creeping Around herätti myös Billboard -lehden huomion11.3.2024 12:00:00 EET | Tiedote

Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin muodostama Tuomo & Markus -duo soittaa trumpetisti Verneri Pohjolalla vahvistetun yhtyeen kanssa kolmen keikan minikiertueen juuri alkaneella yhdysvaltalaisella South by Southwest -festivaalilla. Viimeisimmällä Game Changing -levyllään kriitikot ja kuulijat hurmanneen duon englanninkielisissä maissa usein käyttämän alter egon Pratt and Moodyn uusin single Creeping Around noteerattiin hiljattain maailman arvostetuimpiin kuuluvan musiikkilehden Billboardin uusia kappaleita esittelevässä R&B/Hip Hop Fresh Picks of the Week -artikkelissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye