Solidium Oy

Solidiumin hallituksen jäsentä kohtaan on nostettu syyte Ramirent Oyj:tä koskevassa asiassa

Jaa

Solidium Oy on saanut tiedon, että syyttäjä on päättänyt nostaa entistä Ramirent Oyj:n johtoa kohtaan syytteen epäillystä arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta. Solidiumin hallituksen jäsen Laura Raitio toimi Ramirent Oyj:n hallituksen jäsenenä väitettynä tekoaikana vuonna 2019. Solidiumin saaman tiedon mukaan Laura Raitio kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Solidium Oy ei ole osapuolena asiassa, eikä syytteellä ole vaikutusta Laura Raition työskentelyyn Solidiumin hallituksessa. Solidium seuraa oikeusprosessia ja arvioi asiaa uudelleen viimeistään, kun oikeusprosessin lopputulos on tiedossa.

Lisätiedot: hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen, Solidium Oy; soittopyynnöt Jaana Lahti, puh. 050 339 8801

Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidium on omistajana yhdessätoista merkittävässä pörssilistatussa yhtiössä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana (Anora Group Oyj, Elisa Oyj, Konecranes Oyj, Metso Oyj, Nokia Oyj, Nokian Renkaat Oyj, Outokumpu Oyj, Sampo Oyj, Stora Enso Oyj, Tietoevry Oyj ja Valmet Oyj). Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin 7,5 miljardia euroa. Lisätietoja: www.solidium.fi.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Solidium Oy

Solidium Future Boardin kumppaniksi10.4.2024 11:00:16 EEST | Tiedote

Solidium ja nuorten hallitusosaajien verkosto Future Board ry ovat aloittaneet yhteistyön. Future Board on alle 40-vuotiaiden nuorten hallitusosaajien aktiivinen verkosto, jonka tavoitteena on edistää yhtiöiden kasvua aktiivisen hallitustyön kautta sekä edistää jäsentensä hallitusuraa. Solidium haluaa olla kehittämässä hallitustyötä ja hallitusten diversiteettiä, ja yhteistyö Future Boardin kanssa tukee tätä tavoitetta. Kumppanina Solidium tuo ajatuksia ja näkemyksiä pitkäaikaisesta omistajuudesta, arvonluonnista ja hallitusten diversiteetistä. ”Olemme olleet kokeneiden hallitusosaajien eli Directors’ Institute Finlandin yhteisöjäsen jo pitkään. Future Board -yhteistyö täydentää hienosti toimintaamme”, kommentoi Solidiumin sijoitusjohtaja Pauli Anttila. ”Uskon, että yhteiset tavoitteemme hallitustyön diversiteetin lisäämiseksi ja hallitustyön kehittämiseksi luovat hedelmällisen pohjan yhteistyölle ja saamme vaikutettua yhteiskuntaan positiivisesti”, Future Boardin toiminnanjohtaja Anna

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye