Tampere Filharmonian Biennale-konsertissa nykysäveltäjien teokset peilaavat yhteiskuntamme ilmiöitä ja ottavat kantaa
Tampere Filharmonian konsertti Virtauksia tulevaan – From Wasteland to Wonderland tarjoilee Tampere-talon Isossa salissa perjantaina 12.4.2024 klo 19 täyslaidallisen uusia ja ennen kuulemattomia orkesteriteoksia osana modernin taidemusiikin festivaalin, Tampere Biennalen, ohjelmaa. Kapellimestari Olari Eltsin johtaman konsertin huipentaa Unsuk Chinin teos Puzzles and Games from Alice in Wonderland, jonka solistina esiintyy kansainvälisesti palkittu koloratuurisopraano Piia Komsi. Teos kuullaan nyt ensi kertaa Suomessa sinfoniaorkesteriversiona.

Kalevi Aho (*1949, Forssa), yksi merkittävimmistä ja monipuolisimmista nykysäveltäjistämme, täytti tänä keväänä 75 vuotta. Juhlavuosi näkyy monen suomalaisorkesterin ohjelmassa, niin myös Tampere Filharmonian. Konsertin avaa hurja orkesterifantasia Syvien vesien juhla, joka on yksi Ahon dramaattisesti intensiivisimmistä teoksista. Teoksen inspiraatio on peräisin säveltäjän oopperasta Ennen kuin me kaikki olemme hukkuneet. Syvien vesien juhla on kuvaus alitajunnan syvistä vesistä ja sen tummanpuhuvista, pinnanalaisista intohimoista.
Cecilia Damströmin (*1988, Helsinki) Wasteland ottaa kantaa vaatteiden elinkaareen ja tilanteeseen, jossa hukumme tekstiilijätteeseen. Teoksella säveltäjä haluaa saada ihmiset ymmärtämään, että jos meillä on varaa kuluttaa, meillä on oltava myös varaa huolehtia tuottamastamme jätteestä. Teos on Tampere Filharmonian tilaama, ja se saa Suomen ensiesityksensä 12.4. konsertissa.
Damströmin teos on viisiosainen. Ensimmäinen osa Wear kertoo siitä, miten käytämme erilaisia vaatteita eri tilaisuuksissa. Vaatteet saatetaan ostaa käytettynä, ja niitä käytetään useita kertoja. Kulutuksen tahti kuitenkin kiihtyy koko ajan. Toinen osa Toss kuvaa vaatteiden matkaa keräysastioihin, joihin ne heitetään ja joista kuorma-auto kerää ne pois. Kolmas osa Sort on kuvaus keräys- ja lajitteluhalleista. Neljäs osa Burn kertoo siitä, mitä ainakin 80 prosentille kaikesta tekstiilijätteestä tapahtuu: ne poltetaan sekajätteen seassa. Päätösosa Flow käsittelee niin sanottua viherpesua, asioiden harhaanjohtavaa ja valheellista markkinointia ekologisesti kestävinä.
Inhimillisestä tragediasta ihmemaahan
Konsertissa saa kantaesityksensä säveltäjä Eetu Lehtosen (*1989, Turku) Hymn. Teos sai alkusysäyksensä Lehtosen lukiessa walesilaisessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta onnettomuudesta. Ennen onnettomuutta kyläläiset olivat varoitelleet hiilikaivosyritystä jätteiden sijoittamisesta läheisen vuoren rinteille, sillä niillä sijaitsi maanalainen lähde. Sateinen sääkin lisäsi maanvyörymän riskiä. Yritys ei kuitenkaan kuunnellut varoituksia, ja seuraukset olivat kohtalokkaat. Vesi sai jätemassan muuttumaan epävakaaksi, ja 500 000 tonnia lietettä vyöryi alas vuorenrinnettä kylään tappaen lähes 150 ihmistä. Lehtosen teos kuvaa sitä, miten tuhon laantuessa jäljelle jää hauras hiljaisuus.
"Hymn alkaa hälyisillä, melkeinpä likaisilla ja epämiellyttävillä soinneilla, jotka nousevat kuin maanvyöryn keskeltä. Vähitellen musiikki kirkastuu, savu hälvenee, ja kun katkelmina alkava hymniteema alkaa saada muotoaan, musiikkiin tulee yhä enemmän melodisuutta ja herkkyyttä," säveltäjä Lehtonen kuvailee.
Konsertti huipentuu aikamme tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin säveltäjiin lukeutuvan Unsuk Chinin (*1961, Soul) teokseen Puzzles and Games from Alice in Wonderland (2017), joka tutkii Lewis Carrollin tekstien paradokseja ja arvoituksia hengästyttävällä tavalla. 23-minuuttinen konserttiteos perustuu Chinin kymmenen vuotta aikaisemmin säveltämään oopperaan Alice in Wonderland. Solistina esiintyvä Piia Komsi lauloi Irvikissan roolin myös oopperan kantaesityksessä Münchenissä.
Tampere Filharmoniaa konsertissa johtaa Viron kansallisen sinfoniaorkesterin taiteellinen johtaja ja ylikapellimestari Olari Elts. Elts teki läpimurtonsa suomalaisyleisön tietoisuuteen voittamalla 1999 kansainvälisen Jorma Panula -kapellimestarikilpailun ja seuraavana vuonna kansainvälisen Jean Sibelius -kapellimestarikilpailun. Sittemmin merkittävän uran luonut kapellimestari esiintyy säännöllisesti Suomessa.
Tampere Filharmonian tuottama konsertti on osa Tampere Biennalea, modernin taidemusiikin festivaalia, joka levittäytyy 10.–14.4.2024 Tampere-talon lisäksi mm. kirkkoihin, museoihin ja keikkapaikoille ympäri kaupunkia. Tutustu festivaaliohjelmaan osoitteessa tamperebiennale.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Katariina Pasuri
Tiedottaja
Tampere Biennale
+358 40 800 4361
katariina.pasuri@tampere.fi
Leena Mäki-SuominenViestintäsuunnittelijaTampere Filharmonia
Puh:+358 50 388 7168leena.maki-suominen@tampere.fiKuvat
Linkit
Tampere Filharmonia
Tampereen kaupunginorkesteri Tampere Filharmonia on 97 muusikon huipputasoinen sinfoniaorkesteri, joka toimii Suomen suurimmassa konserttisalissa Tampere-talossa. Orkesterikonserttien lisäksi Tampere Filharmonia soittaa kamarimusiikkia, viihdettä, lastenkonsertteja, oopperaa ja balettia. Elokuussa 2023 kolmivuotiskautensa orkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana aloitti Matthew Halls.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere Filharmonia
Pauli Hanhiniemen ja Tampere Filharmonian yhteiskonsertissa lauluntekijän rakastetut kappaleet soivat ison orkesterin voimalla5.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisen rockin sanataiteen mestari Pauli Hanhiniemi astuu lavalle Tampere Filharmonian kanssa 10. huhtikuuta 2026. Karismaattisen lauluntekijän hittikappaleet soivat uusina orkesterisovituksina Hanhiniemen itsensä ja ison sinfoniaorkesterin tulkitsemina Tampere-talon Isossa salissa. Sydän vasta puolillaan -konsertin lipunmyynti alkaa keskiviikkona 10. joulukuuta 2025 klo 9.00 Tampere Filharmonian lipunmyyntikanavissa.
Tampere Filharmonian 95-merkkivuosi huipentuu juhlakonserttiin Tuhat ja yksi yötä 28.11. Tampere-talossa25.11.2025 08:50:00 EET | Tiedote
Tampere Filharmonian 95-merkkivuoden huipentaa juhlakonsertti perjantaina 28. marraskuuta 2025 klo 19 Tampere-talossa. Ylikapellimestari Matthew Halls johtaa taianomaisen illan, jossa soivat Tuhannen ja yhden yön tarinat. Solistina esiintyy sitarvirtuoosi Jasdeep Singh Degun, jonka säveltämä Arya-sitarkonsertto kuullaan Suomessa ensimmäistä kertaa. Konsertin jälkeen ilta jatkuu yhteisillä jatkoilla.
Tampere Filharmonian kevät 2026: klassikoita, uutuuksia, huippusolisteja ja kamarimusiikin juhlaa29.10.2025 18:55:00 EET | Tiedote
Tampere Filharmonian ensi kevään konserteissa kohtaavat klassikkoteokset, nykymusiikin uutuudet sekä kansainväliset solistitähdet. Kausi alkaa kunniakapellimestari Santtu-Matias Rouvalin paluuvierailulla ja se huipentuu toukokuussa kahden solistin konserttiin ylikapellimestari Matthew Hallsin johdolla. Monipuoliseen ohjelmaan mahtuu myös muun muassa Toivotuimpia klassikoita ja rockia Rajattoman kanssa. Orkesterin oma kamarimusiikkisarja Faunien iltapäivä täyttää 30 vuotta.
Koe fantasiamusiikin maailma Tampere Filharmonian kanssa: SAGAS – Orchestral Fantasy Music -konserttiin lisäesitys 13.11.20.10.2025 12:54:02 EEST | Tiedote
Suuren kysynnän vuoksi Tampere Filharmonian SAGAS – Orchestral Fantasy Music -konsertti saa lisäesityksen torstaina 13.11.2025 klo 19 Tampere-talossa. Lipunmyynti torstain konserttiin avataan maanantaina 20.10. klo 17. Seikkailufantasialle omistetuissa konserteissa kuullaan musiikkia suosituimpien elokuvien ja pelien soundtrackeista ison orkesterin ja kuoron esittäminä.
MEDIAKUTSU MAAILMANENSI-ILTAAN: Tampere Filharmonia esittää Nightwishin Yesterwynde-albumin orkesteriversion Tampere-talossa torstaina 28.8. klo 1922.8.2025 09:15:00 EEST | Kutsu
Kutsumme kirjoittavia toimittajia ja median edustajia kokemaan suomalaisen metallimusiikin ikoniyhtyeen Nightwishin uutuuslevyn Yesterwynde sinfonisen maailmanensi-illan torstaina 28. elokuuta klo 19 Tampere-talossa! Konsertissa Tuomas Holopaisen säveltämän Yesterwynde-teoksen tulkitsevat Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro sekä lapsikuoro kapellimestari Eero Lehtimäen johdolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



