Ravintola Passio yllättää vuosikymmenenkin jälkeen

Jaa

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva ravintola Passio täyttää 5. huhtikuuta 10 vuotta. Pohjoismaiseen ruokaan ja ranskalaiseen keittiötyyliin intohimoisesti suhtautuva ravintola on kulkenut kestävästi omaa polkuaan läpi ravintolakentän ylä- ja alamäkien säilyttäen paikkansa asiakkaiden sydämissä ja ravintoloiden huipun tuntumassa. Passion menestys perustuu sesongeittain vaihtuvaan yllätysmenuun, mikä on paitsi synnyttänyt positiivisia kokemuksia, myös saanut asiakkaat palaamaan yhä uudelleen yllätettäväksi.

Ravintoloitsijoiden Jesse Vottosen ja Jussi Hukkasen mukaan Passion 10-vuotisen menestyksen salaisuus on kestävä ja kiinnostava yllätysmenu-konsepti, joka mahdollistaa uudistumisen jokaisen sesongittain vaihtuvan menun kautta.
Ravintoloitsijoiden Jesse Vottosen ja Jussi Hukkasen mukaan Passion 10-vuotisen menestyksen salaisuus on kestävä ja kiinnostava yllätysmenu-konsepti, joka mahdollistaa uudistumisen jokaisen sesongittain vaihtuvan menun kautta. Passio

Ravintola Passio avasi ovensa keskelle kovaa kilpailua yleisön ja asiakkaiden huomiosta. Helsingin ravintolakenttä oli vuonna 2014 uudistuksen pyörteessä ja sosiaalinen media ruokakuvineen vahvassa nousussa. Värikäs etninen keittiö oli trendikästä ja ydinkeskustaan avattiin kevään aikana myös useampi tähtikokkivetoinen ravintola. Savonlinnasta Helsinkiin muuttaneet ravintoloitsijat Jussi Hukkanen ja Jesse Vottonen päättivät keskittyä tekemään parhaansa ja rakentaa konseptin, joka pitäisi ravintolan trendeistä vapaana ja aina ajankohtaisena. 

”Usein kuulee, että ihmiset joutuvat tekemään liikaa vaikeita päätöksiä. Meille ravintolan perustaminen Helsinkiin oli varmasti yksi, ja mietimme myös miten helpottaa asiakkaitamme päätöksenteossa. Konseptiksemme kiteytyi yllätysmenu, eli me päätämme, mitä asiakkaille tarjotaan. He eivät tiedä mitä pöytään tulee ja me otamme vastuun siitä, että kaikki keittiöstä nouseva on varmasti hyvää. Savosta tulleina luotimme myös rennon tunnelman voimaan”, kertoo salista ja Passion juomista vastaava ravintoloitsija Jussi Hukkanen

Passio palvelee joka päivä 

Myös sunnuntaisin palveleva Passio nousi heti ensimmäisenä toimintavuotenaan Suomen Michelin-listalle, jossa se piti paikkansa koronaan saakka. Kestävä konsepti ja kannattava liiketoimintaidea kannattelivat ravintolaa yli haastavien aikojen, ja Passio on valmis seuraavaan vuosikymmeneen ilman suurempia muutoksia. 

”Saliin emme ole koskeneet, mutta jokaisen uuden yllätysmenun myötä haastamme itseämme uudistumaan ja kehittymään. Emme ole trendiravintola, mutta toki maailman ja arvojen muuttuminen näkyy annoksissamme. Jokainen osaa paistaa pihvin, mutta kasvikset ja haastavammat ruhonosat ovat niitä, missä kekseliäisyys ja keittotaito mitataan. Yllätykseen perustuva konseptimme antaakin vapaat kädet kokeilla lähes mitä vain”, kertoo Passion keittiömestari Jesse Vottonen ja jatkaa: 

”Jonkin kerran on jännittänyt, miten mihinkin erikoisuuteen suhtaudutaan. Kanta-asiakkaiden määrästä ja asiakkaiden lähettämistä joulukorteista päätellen maaliin on useimmin osuttu. Uskoisin, että meille on myös valikoitunut parhaimmat ja ennakkoluulottomimmat asiakkaat, jotka ovat valmiita kokeilemaan jotain uutta. Keittäjälle suurin nautinto on tyytyväinen asiakas, ja meille he ovat mahdollistaneet nyt jo vuosikymmenen toiminnan erittäin tuulisella alalla.” 

Ravintola Passion yllätysmenut tarjotaan 3 tai 5 ruokalajin kokonaisuuksina. 58 tai 78 euron menuille on koostettu myös ravintolan oman maahantuonnin viineistä viinipaketti 47 tai 67 euroa. Ravintola on avoinna maanantaista torstaihin 17-24 ja perjantaista sunnuntaihin 16-24. 10-vuotisjuhlia Passio viettää 5. ja 6. huhtikuuta, jolloin tarjolla entistä yllättävämpi erikoismenu. Osoite: Kalevankatu 13, 00100 Helsinki. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Jussi Hukkanen, ravintoloitsija, Passio
jussi@passiodining.fi
+358 40 769 4522
passiodining.fi

Kuvat

Savonlinnasta Helsinkiin muuttaneet ravintoloitsijat Jussi Hukkanen ja Jesse Vottonen avasivat Passion vuonna 2014 keskelle ravintolabuumia. Kovassa kilpailutilanteessa he päättivät keskittyä tekemään parhaansa ja rakentaa konseptin, joka pitäisi ravintolan trendeistä vapaana ja aina ajankohtaisena. Passio on koko 10-vuotisen historiansa luottanut kausittain vaihtuvaan yllätysmenun, joka pohjautuu ranskalaiseen keittotaitoon ja pohjoismaisiin raaka-aineisiin.

Lataa
Pohjoismaiseen ruokaan ja ranskalaiseen keittiötyyliin intohimoisesti suhtautuva Passio tarjoaa kausittain vaihtuvaa kolmen tai viiden ruokalajin illallista. Konsepti antaa keittiölle vapauden kokeilla lähes mitä vaan ja haastaa asiakkaita kokeilemaan  jotain uutta, esimerkiksi perunasta tehtyä jäätelöä.

Pohjoismaiseen ruokaan ja ranskalaiseen keittiötyyliin intohimoisesti suhtautuva Passio tarjoaa kausittain vaihtuvaa kolmen tai viiden ruokalajin illallista. Jesse Vottosen johdolla keittiö haastaa itseään uudistumaan ja kehittymään jokaisen uuden yllätysmenun myötä. Annoksiin keksitään jotain uutta ja raikasta, esimerkiksi perinteinen kesäkeitto tarjoillaan erilaisessa muodossa.

Pohjoismaiseen ruokaan ja ranskalaiseen keittiötyyliin intohimoisesti suhtautuva Passio tarjoaa kausittain vaihtuvaa kolmen tai viiden ruokalajin illallista. Jesse Vottosen johdolla keittiö haastaa itseään uudistumaan ja kehittymään jokaisen uuden yllätysmenun myötä. Passio ei ole trendiravintola, mutta maailman ja arvojen muuttuminen näkyy annoksissa, esimerkiksi kasvisten käyttö on lisääntynyt koko ajan. Esimerkiksi herkullinen foie gras on tehty hanhenmaksan sijaan osterivinokkaasta.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland

Tehtaankatu 40 B 21, 00150 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Burgerimiehet makkaratehtailijoiksi, Perniön Liha saa uudet ja vanhat omistajat24.5.2024 15:16:52 EEST | Tiedote

Yksi Suomen vanhimmista edelleen toiminnassa olevista makkaratehtaista, Perniön Liha, saa uudet omistajat. Yhtiön entinen toimitusjohtaja ja yrittäjä Rami Himanto yhtiökumppaneineen ostaa Perniön Lihan liiketoiminnan takaisin Fodelia Oyj:ltä, jolle yhtiö myytiin vuonna 2020. Uusina osakkaina ovat myös burgerimiehet Akseli Herlevi ja Ossi Lahtinen sekä HKScanin entinen toimitusjohtaja Tero Hemmilä. Yrityskaupan myötä Perniön Lihan uudeksi nimeksi tulee Perniön 1930 Oy. Omistajanvaihdoksella ei ole vaikutuksia yhtiön nykyiseen henkilöstöön, asiakkuuksiin tai yhteistyökumppanisuhteisiin.

Burgerifestivaali täyttää taas Helsingin Rautatietorin23.5.2024 13:46:03 EEST | Tiedote

Suomen suosituimmat hampurilaisravintolat sekä hyvän katuruoan ystävät täyttävät taas Helsingin Rautatietorin, kun perinteinen Burger Lovers -festivaali järjestetään 12.-15. kesäkuuta. Suomen burgerikulttuurin ykköstapahtumaksi noussut Burger Lovers -ruokafestivaali järjestetään nyt jo neljännen kerran. Nelipäiväiseen ruokatapahtumaan odotetaan jälleen kymmeniä tuhansia kävijöitä nauttimaan Suomen suosituimpien burgeriravintoloiden osaamisesta lounaista iltamyöhäiselle. Festivaalilla palkitaan myös Suomen paras burgeriravintola, jonka yleisöäänestys alkaa 2. kesäkuuta.

Viron Michelin-oppaaseen neljä uutta ravintolaa21.5.2024 16:31:46 EEST | Tiedote

Maailman arvostetuin ja kansainvälisesti tunnetuin ravintola-alan tunnustusjärjestelmä The Michelin Guide julkisti kolmannen painoksen Viron Michelin-oppaasta. Nyt etelänaapurista suositellaan jo 35 ravintolaa. 180° by Matthias Diether säilytti kaksi tähteään ja NOA Chef’s Hall yhden tähtensä. Uutena listalla on Lüllemäen kylässä keskellä Kaakkois-Viron kaunista maaseutua sijaitseva Kolm Sõsarat -ravintola, jolle myönnettiin myös arvostettu Michelin Green Star -tunnustus kestävästä gastronomiasta. Oppaaseen lisättiin kaikkiaan neljä uutta virolaista ravintolaa.

Suomi ja Viro hakevat maailmanennätystä saunapäivänä 8.6.10.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo lähes 40 vuoden ajan. Hyvinvoinnin trendin kasvaessa saunan suosio on nousussa myös maailmalla, mutta vahvimmin aito saunaperinne on säilynyt osana ihmisten arkea ja elämää Suomessa ja Virossa. Kaksi perinteistä saunakansaa tavoittelee saunapäivänä Guinness World Records -maailmanennätystä, joka syntyy helpoimmalla ja miellyttävimmällä mahdollisella tavalla: saunomalla lauantaina 8. kesäkuuta ja kertomalla siitä maailmalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye