Kvarnström (SDP): Suomalaiset ovat soteasioissa SDP:n linjalla ja vaativat riittävää rahoitusta hyvinvointialueille
4.4.2024 08:31:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Monet hyvinvointialueet ja HUS-yhtymä suunnittelevat säästötoimena palveluverkostonsa karsimista. Hallituksen vastaus tähän kriisiin on mitätön ja sen suunnitelmissa on ainoastaan leikkauksia. Kansanedustaja Johan Kvarnström muistuttaa, että SDP tarjoaa vaihtoehdon, joka on linjassa suomalaisten mielipiteen kanssa.

Uuden tutkimuksen mukaan “lähes 90 prosenttia suomalaisista on nimittäin sitä mieltä, että valtion tulee varmistaa kunnille ja hyvinvointialueille riittävä rahoitus lakisääteisten palvelujen tuottamiseen”.
- Hallitus ei kuuntele oppositiota, mutta voisiko hallitus kuunnella edes lähes koko kansan selkeää viestiä?, kysyy Kvarnström.
- Taistelu lähipalveluista on käynnissä melkein kaikkialla Suomessa. Suuri osa nykyisistä ongelmallisista ehdotuksista voidaan välttää, jos hallitukselta löytyy tahtoa, mutta mitä tekee hallitus? Pahentaa tilannetta. Hallituksen lista toimenpiteistä terveyskriisin korjaamiseksi on lyhyt, erittäin lyhyt. Itse asiassa siinä ei ole yhtäkään kohtaa. Sen sijaan lista hallituksen toimenpiteistä, jotka lisäävät painetta terveydenhuoltoon, on valitettavasti pitkä, sanoo Kvarnström.
Hänen mielestään sosialidemokraattien vaihtoehto tulisi ottaa välittömästi käyttöön. Siihen kuuluu lisää rahoitusta vaihtoehtobudjetin mukaisella tavalla, alueiden alijäämän kattamisvelvoitteen aikataulun pidentäminen, hallituksen sote-leikkauksien peruminen, hallituksen alkoholiverokevennyksen peruminen, hallituksen yksityiseen terveysbisnekseen kohdentaman panostuksen uudelleenohjaaminen hyvinvointialueille ja ensi vuoden jälkikäteistarkistuksen osittainen aikaistaminen tälle vuodelle.
- Jos hallituksen leikkauslinja jatkuu, on iso riski, että alueet ja HUS-yhtymä turvautuvat lyhytnäköisiin säästötoimiin, jotka tulevat pitkällä aikavälillä kalliimmiksi. Hallitusohjelma tarjoaa säästökuuria yhdelle jos toisellekin palvelujärjestelmälle. Se koskee päivystyksiä ja se koskee erikoissairaanhoidon “työnjakoa” - eli lisää keskittämistä. Sairaaloihin ja palveluihin on tulossa valtavat heikennykset, sanoo Kvarnström.
Hän on erityisen huolestunut synnytysosastojen kohtalosta.
Synnytysosastojen määrä Suomessa on laskenut alle puoleen 1980-luvun tasosta. Kvarnström toteaa, että on hyvin mahdollista, että tämä valitettava kehitys jatkuu, jos hallitus ei muuta linjaansa. Hän toivoo, että ne hallituspuolueiden edustajat, jotka puolustavat esimerkiksi Lohjan sairaalan synnytysosastoa, ryhtyisivät toimeen, jotta hallitus varmistaisi riittävän rahoituksen sotealalle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Riitta Kaarisalo: SDP on suomalaisten luotetuin talouspuolue – hallituksen herpaantunut ote näkyy ihmisten luottamuksessa19.3.2026 13:19:16 EET | Tiedote
Tuore Maaseudun Tulevaisuuden kysely osoittaa, että suomalaiset luottavat talouden hoidossa eniten Sosialidemokraatteihin. Noin joka viides vastaaja pitää SDP:tä parhaana vaihtoehtona Suomen talouspolitiikan suunnannäyttäjäksi. SDP nousee luotetuimmaksi puolueeksi kaikissa ikäryhmissä ja laajasti eri puolilla maata. Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) ei pidä tätä yllätyksenä – kansa on puhunut.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työyhteisöselvitys valmistui19.3.2026 11:15:00 EET | Tiedote
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tilasi Työterveyslaitokselta (TTL) työyhteisöselvityksen saadakseen ulkopuolisen ja luotettavan tahon näkemyksen työyhteisön tilanteesta. TTL:n asiantuntijat haastattelivat kaikki ryhmän työntekijät. Selvityksessä ei noussut tietoon uusia häirintätapauksia. Kaikki ryhmässä tapahtuneet tapaukset ovat olleet jo aiemmin pääsihteerin tiedossa, ja niihin on puututtu sisäisesti tapahtumien jälkeen.
SDP:n Lauri Lyly: Hallitus on havahtunut vihdoin omiin ongelmiinsa18.3.2026 15:43:29 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly pitää hyvänä, että hallitus on havahtunut vihdoin itse aiheuttamiinsa ongelmiin ja pyrkii korjaamaan niitä. Esityksen perusongelma, eli määräaikaisten työsopimusten lisääminen ja vieläpä ilman kunnollista perustetta, kuitenkin säilyy, korostaa Lyly.
SDP:n Kim Berg: Alipalkkaus jää usein ilman seuraamuksia – lainsäädännössä selvä aukko18.3.2026 15:30:20 EET | Tiedote
Kansanedustaja Kim Berg (sd.) korostaa, että työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuva lainsäädäntö on tarpeellinen, mutta jättää edelleen katveeseen laajan joukon työntekijöitä, jotka kohtaavat alipalkkausta ilman, että se täyttää rikoksen tunnusmerkistöä.
SDP:n Suhonen: Rikoslain kiristäminen ei yksin pysäytä työperäistä hyväksikäyttöä18.3.2026 14:07:00 EET | Tiedote
Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) pitää työperäisen hyväksikäytön kitkemistä tarpeellisena, mutta muistuttaa että hallituksen esitys ei ole yksinään riittävä. Hyväksikäyttöön puuttuminen edellyttää myös keinoja, joilla työntekijät pääsevät käytännössä paremmin turvaamaan oikeuksiansa. Suhonen korostaa ammattiliittojen kanneoikeuden merkitystä osana kokonaisuutta. Hän on tehnyt asiasta lakialoitteen laiksi järjestökanteesta työsuhteeseen liittyvässä riita-asiassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme