Oilers jatkaa voittokulkuaan – finaalipaikka katkolla lauantaina
3.4.2024 21:12:45 EEST | Fliiga | Tiedote
Oilers nousi jo voiton päähän loppuotteluista, kun se löi kotonaan 822 katsojan edessä Westend Indiansin 6-3 ja nousi jo voiton päähän loppuotteluista. Runkosarjan ykkönen Oilers on voittanut kevään pudotuspeleissä kaikki seitsemän otteluaan.
Vielä avauserässä Juuso Kekki pystyi kuittaamaan Oilersin avausmaalin, mutta sen toisella puolikkaalla syntyi eroa, kun Justus Kainulainen, Santeri Lindfors ja Eetu Sorvali nakuttelivat Öljymiehet yhtäkkiä 4–1-johtoon. Justus Kainulainen petasi toisessa erässä Antti Suomelalle avopaikan tällätä lukemiksi jo 5-1 ennen kuin Juuso Kekki ja todellisen tahtomaalin puskenut Valtteri Kainulainen kavensivat Indiansille. Lisää osumia nähtiin vasta pelin viimeisellä viisiminuuttisella, kun Oilersille tuomittiin rangaistuslaukaus ja Justus Kainulainen kävi viimeistelemässä kliinisesti loppunumerot.
Finaalipaikka on katkolla Oilersille lauantaina Westend Indiansin kotikentällä. Perjantaina kohtaavat Nokian KrP ja Classic toisessa välieräsarjassa, jota Classic johtaa 2-1.
F-liigan karsinnoissa FBC Turku ei kyennyt vielä varmistamaan liigapaikkaansa, kun M-Team voitti kotonaan jatkoajalla 4-3 ja kavensi otteluvoitoiksi 2-1. FBC karkasi toisessa erässä kahdesti johtoon, mutta helsinkiläiset nousivat rinnalle ja alle viisi minuuttia ennen loppua Timo Elomaan maalilla johtoon. Krisjanis Tiltins toi FBC tasoihin kaksi ja puoli minuuttia ennen summeria, mutta jatkoajan kuuden minuutin kohdalla Kaarlo Mahlberg venytti ottelusarjaa tunkemalla Joona Hokkasen laukauksen kakkospallon verkkoon.
EräViikingit sen sijaan pelaa ensi kauden liigassa kaadettuaan kotonaan Tiikerit tutun niukasti 4-3 ja vietyään ottelusarjan 3-0. Tänään Tiikerit laukoi nopean kahden maalin johdon, mutta kotijoukkueen tšekkivahvistus Simon Stranskyn kaksi osumaa, joista 1–2-kavennus oli melkoinen showmaali, tasoittivat puntit. Päätösjakson puolivälissä laukoi hetkeä aikaisemmin rangaistuslaukauksessa epäonnistunut Matej Penicka EräViikingit ensi kertaa johtoon, mutta voittoon se ei vielä riittänyt, kun Juuso Salo kohta osui Tiikereille. Voittomaalin osui sitten runsas minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua komealla laukauksella oikeasta laidasta Juuso Möttönen.
FBC Turku ja M-Team kohtaavat neljännen kerran perjantaina Turussa.
F-liigan naisten liigakarsinnoissa O2-Jyväskylä ei vielä kyennyt sinetöimään ensi kauden sarjapaikkaansa, kun SBS Wirmo haki vieraskentältä 6–4-voiton ja kavensi ottelusarjan tilanteeksi 2-1.
Wirmo karkasi tasan päättyneen avauserän jälkeen toisessa 4–3-johtoon Jenna Kesälän kahden osuman myötä, ja kolmannessa Emilia Kurppa iski Kesälän syötöstä jo 5-3. vieraille. Kotijoukkue puristi vielä Janella Järvisen ylivoimaosumalla maalin päähän, mutta illan viimeisen laukoi vieraille Saana Lenkkeri tyhjiin.
Toisessa otteluparissa nousi Jokerit 2–1-johtoon kaadettuaan kotonaan Welhot 9-8 Emmi Lindhin jatkoaikamaalilla. Tasalukemiin 4-4 hurjastellun avauserän jälkeen Welhot karkasi toistuvasti kahden maalin johtoon muttei kyennyt pitämään etumatkaansa loppuun saakka. Ottelun viimeisellä kympillä Milja Saarikoski ja Emmi Lindh laukoivat Jokerit tasoihin ja kotijoukkueen juhliin huipentuneelle jatkoajalle. Sen ensimmäisen paikan rakensi Welhot, mutta sitten pyörähti Emmi Lindh oikeassa kulmassa irti vartijastaan, nousi maalille ja sipaisi ratkaisun.
Sarjat jatkuvat lauantaina Mynämäessä ja Kuopiossa.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Classic vei runkosarjan, tässä ovat F-liigan puolivälieräparit18.3.2026 21:14:05 EET | Tiedote
F-liigan miesten runkosarja pelattiin loppuun tänään, minkä jälkeen oli vuorossa puolivälieräparien valinta. Runkosarjan voittaja sai valita ensimmäisenä vastustajansa sijoilta 5-8, minkä jälkeen valitsi kakkonen ja sitten kolmonen.
Seitsemän pisteen Riku Hakanen ja neljän maalin Juuso Ahola sunnuntain hahmot15.3.2026 19:28:46 EET | Tiedote
Eilen OLS:n vieraissa 12-2 voittanut Nokian KrP jatkoi siitä, mihin jäi, kun joukkueet kohtasivat tänään uudelleen samalla areenalla. Nyt nokialaisten voittolukemat olivat 9-1 Juuso Aholan laukoessa neljä maalia. Riku Hakanen puolestaan latoi tehot 4+3 SPV:n 12–3-vierasvoitossa FBC Turusta.
Nurmon Jymy varmisti sarjapaikkansa, Classic kiinni runkosarjan voitossa14.3.2026 20:49:12 EET | Tiedote
F-liigan lauantain kierroksella Nurmon Jymy varmisti sarjapaikkansa kaatamalla vieraissa LASBin 5-3. Nurmolaisilla on ennen viimeistä kierrosta nyt viiden pisteen etumatka karsijan paikalla olevaan LASBiin.
Naisten runkosarja paketissa, tässä ovat puolivälieräparit14.3.2026 17:27:00 EET | Tiedote
F-liigan naisten runkosarja pelattiin tänään loppuun, ja saman tien valittiin myös puolivälierien otteluparit. Runkosarjan voittaja TPS sai valita ensimmäisenä vastustajansa sijoilta 5-8, minkä jälkeen valitsi kakkonen Classic ja sitten kolmonen SB-Pro.
Indians sinetöi FBC Turun kohtalon, TPS löi Nurmon Jymyn13.3.2026 21:37:42 EET | Tiedote
F-liigan miesten sarjassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua, joissa pudotuspeleihin valmistautujat ottivat kotivoiton häntäpään ryhmistä. Westend Indians kaatoi FBC Turun 8-5 ja TPS Nurmon Jymyn 6-4. Samalla varmistui lopullisesti FBC Turun putoaminen ensi kaudeksi Inssi-Divariin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme