Tilkanniittyyn uusi skeittipaikka – idea tuli OmaStadi-ehdotuksesta
4.4.2024 10:06:26 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Tilkanniityn hiekkakentälle aletaan rakentaa uutta skeittipaikkaa. Kyseessä on OmaStadi-ehdotuksen ”Skeittipaikka Länsi-Helsinkiin” toteutus.

Vuosien 2020–2021 OmaStadi-äänestyksessä Länsi-Helsinkiin ehdotettiin skeittipaikkaa, jossa pystyisivät harjoittelemaan kaikenikäiset ja -tasoiset harrastajat. Ehdotus sai 1332 ääntä, ja sopivaksi paikaksi valikoitui Tilkanniityn kenttä Pikku-Huopalahdessa.
Skeittipaikan rakennus alkaa 8. huhtikuuta alkavalla viikolla urakka-alueen aitauksella ja kaivuutöillä. Kyseessä on betonista valettu suorakulmainen alue, jonka skeittialueen pinta-ala on noin 770 neliömetriä. Alueelle tulee skeittauselementtejä ja -rakenteita eri tasoisille harrastajille. Pääelementtinä on skeitattava betoninen taimen, jonka pyrstö nousee ilmaan kentän etelälaidalla.
Kenttä rajataan nurmipintaisilla maakumpareilla, joiden päällä kulkevien polkujen varsille sijoitetaan puita, penkkejä, roska-astioita ja infotaulu. Myös alueen valaistus uusitaan.
Skeittipaikka rakentuu Tilkankentän eteläosaan, jotta kulku päiväkodista ja leikkipuistosta luistelu- ja palloilukentälle säilyy turvallisena. Pääkulku skeittialueelle kulkee hiekkakentän läpi.
Skeittipaikka valmistuu näillä näkymin joulukuun lopussa. Rakentamisen aikana jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät ohittamaan työmaa-alueen merkittyjä vaihtoehtoisia väyliä pitkin.
Urakoitsijana hankkeessa toimii VRJ Etelä-Suomi Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennuttaja
Minni Karjalainen
projektipäällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 52668
minni.karjalainen@hel.fi
Urakoitsija
Tommi Kivinen
työpäällikkö
VRJ Etelä-Suomi Oy
puh. 050 302 0776
tommi.kivinen@vrj.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 5.11.20265.11.2026 17:53:28 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 5.11.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 19.11.2026
Körfälten vid Auroraporten på Nordenskiöldsgatan förnyas4.11.2026 12:20:06 EET | Pressmeddelande
Under entreprenadens första fas byggs en ny svängfil som leder till den underjordiska parkeringshallen och underhållslokalerna i Dals sjukhusområde. Byggandet inleds i november 2026 och pågår till juni 2027.
Auroranportin liittymiskaistoja uusitaan Nordenskiöldinkadulla4.11.2026 12:20:06 EET | Tiedote
Urakan ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan uusi kääntymis kaista Laakson sairaala-alueen maanalaiseen parkkihalliin ja huoltotiloihin. Rakentaminen alkaa marraskuussa 2026 ja kestää kesäkuulle 2027.
En bastu planeras på Tjärholmen4.11.2026 11:05:01 EET | Pressmeddelande
En utvecklingsreservation har sökts för en flytande bastubyggnad på Tjärholmen. Planerna diskuteras under ett invånarmöte den 23 november.
Tervasaareen suunnitellaan saunaa4.11.2026 11:05:01 EET | Tiedote
Kelluvalle saunarakennukselle haetaan kehittämisvarausta Tervasaareen. Suunnitelmista keskustellaan asukastilaisuudessa 23. marraskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme