Kanta-Hämeen logistiikkaselvityksestä selviää alueen merkittävyys tavaraliikenteen välittäjämaakuntana
Kanta-Hämeen logistiikkaselvityksestä selviää alueen merkittävä rooli tavaraliikenteen välittäjämaakuntana Etelä-Suomessa. Selvitys osoittaa maakunnan erinomaisen logistisen sijainnin ja hyvän saavutettavuuden tarjoavan houkuttelevia sijaintimahdollisuuksia elinkeinoelämälle ja logistiikka-alueille. Kanta-Hämeen kolme seutukuntaa (Forssa, Hämeenlinna ja Riihimäki) sijoittuvat strategisesti Suomen tärkeimpien vienti- ja tuontisatamien sekä väestön ja elinkeinoelämän painopistealueiden läheisyyteen.

Vihreän siirtymän vaikutukset, uudet käyttövoimat raskaassa liikenteessä kuten sähkö, vety ja biokaasu ja kuljetusmuotojen muutokset rautateille multimodaaliterminaaleissa luovat kehitystarpeita ja -mahdollisuuksia myös Kanta-Hämeeseen. Tulevaisuudessa on keskityttävä raskaan liikenteen taukopaikkojen, käyttövoimien lataus- ja jakeluverkkojen kehittämiseen sekä logistiikkakeskusten ja yritysalueiden kehitykseen.
”Hämeenlinnassa ja Riihimäellä sijaitsee logistiikkakeskuksia pääteiden risteyksissä ja rautatien varrella. Tällä hetkellä Hämeenlinna ja Janakkala kehittävät valtatien 3 varrella sijaitsevaa Moren logistiikka-aluetta. Riihimäellä puolestaan panostetaan rautatielogistiikkaan ja siellä on olemassa varaus multimodaaliterminaalin kehittämiseen. Multimodaaliterminaali on terminaali, jossa pystytään vaihtamaan yhdestä kuljetusmuodosta toiseen”, kertoo Uudenmaan ELY-keskuksen liikennejärjestelmävastaava Anna Puolamäki.
Logistiikkaselvitys tarkastelee myös liikenne-ennusteiden ja kuljetusverkkojen kunnon kautta alueen kehitysnäkymiä. Ennustettavissa olevat kehitysnäkymät osoittavat maltillista kasvua tavarakuljetuksissa, mutta samalla on huomioitava ulkoisten tekijöiden vaikutukset, kuten raakapuukuljetuksiin liittyvät muutokset viimeisten vuosien aikana.
Puolamäki kertoo, että tiekuljetusten päästöjen ennustettu kehitys ei vielä vastaa tavoitteitaan. Merkittävin syy tähän on se, että uusien raskaan liikenteen käyttövoimien kuten sähkön, vedyn ja biokaasun yleistyminen on ollut huomattavasti hitaampaa kuin henkilöautoilun puolella, ja siinä keskeisenä syynä on jakeluverkoston puute. Toinen keino, miten päästöjä saataisiin vähennettyä, on nostaa kuljetusten täyttöastetta, koska tällä hetkellä noin neljäsosa ajetaan tyhjänä, ja kolmas on massaltaan suurten HCT-rekkojen yleistyminen teillä.
Ongelmana on raskaan liikenteen taukopaikkojen kapasiteetin vähyys.
”Etelä-Suomessa useat raskaan liikenteen taukopaikat ovat ylikuormittuneita yöaikaan, ja tämä näkyy myös Kanta-Hämeessä, joten suosituimmilla taukopaikoilla tulisi lisätä kapasiteettia. Palveluja tarjoavat taukopaikat ovat toinen kehittämistarve eli kuljettajille tarjottavien palveluiden taso. Tämä on akuuttia lähiaikoina, ja koskee koko Uudenmaan Elyn toimialuetta”, Puolamäki linjaa.
Toinen lähivuosina edistettävä asia on raskaan liikenteen käyttövoimien jakeluverkko eli lataus- ja jakeluverkoston kehittäminen.
”Tämä jakeluinfra voidaan mahdollisesti yhdistää raskaan liikenteen taukopaikkoihin, koska raskaan ajoneuvon lataus vie aikaa. Toisaalta tähän liittyy haasteita, koska lataus vaatii merkittävästi tilaa ja raskaan liikenteen pysäköintipaikoistakin on tällä hetkellä pulaa. Latausta ja jakeluinfraa on tarpeen kehittää muuallakin, mutta yksi mahdollinen näkökulma olisi sen yhdistäminen raskaan liikenteen taukopaikkoihin”, Puolamäki kertoo.
Kanta-Häme on liikenteellisesti välittäjämaakunta, missä pääteiden liikenteen välityskyky on korostunut siinä missä alemmalla verkolla kulkee maa- ja metsätalouden kuljetuksia. Väyläverkon kehittämiseen otetaan kantaa myös valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa, joka valmistuu tämän vuoden lopulla.
”Kanta-Häme sijaitsee logistisesti hyvällä paikalla, mikä tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Alueen toimintaedellytyksiä pitäisi pystyä varmistamaan muun muassa edellä mainittujen raskaan liikenteen taukopaikkojen ja vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfraa rakentamalla sekä pitämällä yllä pääteiden kuntoa ja välityskykyä”, Puolamäki toteaa. Näistä hän mainitsee vt 2:n palvelutasopuutteiden korjaamisen ja rataverkon pääverkon kapasiteetista ja kunnosta huolehtimisen. Logistiikkaselvityksen jatkotoimenpiteet keskittyvät kuljetusjärjestelmän kehittämiseen, liikenneinfrastruktuurin kunnon varmistamiseen sekä rataverkon ja päätieverkon investointeihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uudenmaan ELY-keskus, liikennejärjestelmävastaava Anna Puolamäki, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi, puh 0295 021 370
Hämeen liitto, liikenneasiantuntija Juuso Helander, etunimi.sukunimi(at)hame.fi, puh 046 922 6643
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Antalet lediga jobb ökade i yrkesgruppen specialister23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Nylands sysselsättningsöversikt för november har publicerats. Enligt den fanns det 11,2 % mer arbetslösa arbetssökande i Nyland än året innan. Årsförändringen för hela landet var 9 %. Antalet permitterade fortsatte att minska i både Nyland och hela landet.
Uudenmaan työllisyyskatsaus: Erityisasiantuntijoiden avoimet työpaikat nousussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uudenmaan marraskuuta koskeva työllisyyskatsaus on julkaistu. Sen mukaan Uudellamaalla oli työttömiä työnhakijoita 11,2 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maan vuosimuutos oli 9 %. Lomautettujen määrä jatkoi laskua niin Uudellamaalla kuin koko maassakin.
Kaloisten silta i Tavastehus öppnas för trafik 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Pressmeddelande
Arbetet färdigställs våren 2026.
Hämeenlinnassa Kaloisten silta avataan liikenteelle 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Tiedote
Sillan viimeistelytyöt jatkuvat keväällä 2026.
Delaktighet i arbetslivet för invandrade föräldrar som vårdar barn hemma – nya verksamhetsmodeller och lösningar9.12.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
På det riksomfattande evenemanget som ordnades på Omnia i Esbo i tisdags presenterades verksamhetsmodeller och god praxis som utvecklats i projektarbetet och som främjar delaktigheten i arbetslivet för föräldrar med invandrarbakgrund som vårdar sina barn hemma. Evenemanget samlade cirka 300 deltagare från olika delar av Finland – cirka 60 på plats och 200 via nätet. Ämnet är särskilt aktuellt, eftersom lagen om främjande av integration som trädde i kraft i början av 2025 förpliktar kommunerna att erbjuda integrationsfrämjande utbildning även för grupper utanför arbetsmarknaden, såsom föräldrar som vårdar sina barn hemma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme