Uudenmaan luonnon monimuotoisuutta turvaamaan perustetaan kaksi uutta Helmi-keskittymää
Helmi-keskittymät ovat alueellisesti merkittäviä ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaita aluekokonaisuuksia, joilla on tiedossa olevia elinympäristöjen ennallistamis-, kunnostus- tai hoitotarpeita.

Länsi-Uudenmaan monimuotoisuusverkosto ja Keski-Uudenmaan virtavesihelmet ovat tänä vuonna perustettavia uusia Helmi-keskittymiä. Ne täydentävät Uudenmaan aiempaa Helmi-keskittymien verkostoa: Vuonna 2023 perustettiin Hankoniemen Helminauha ja Koskenkylänjokilaakso, jotka turvaavat rannikkoseudun arvokkaita elinympäristöjä. Uusien keskittymien myötä myös sisämaan merkittäville luontokohteille tullaan kohdentamaan Helmi-elinympäristöohjelmassa tehtäviä toimenpiteitä.
Helmi-elinympäristöohjelma on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön ohjelma, jossa hoidetaan ja kunnostetaan maamme arvokkainta luontoa. Helmi-ohjelman toimenpiteitä kohdennetaan Helmi-keskittymille, jotta tehtävät toimenpiteet ovat mahdollisimman vaikuttavia sekä taloudellisesti että ekologisesti.
Länsi-Uudenmaan monimuotoisuusverkosto eli LUMO-Helmet
LUMO-Helmet keskittymä Länsi-Uudellamaalla on luontotyypeiltään monimuotoinen alue, jossa esiintyy lajistoltaan harvinaisen edustavia luontotyyppejä ja arvokasta lajistoa. Alue muodostaa kokonaisuuden, jonka luontoarvoihin lukeutuu niin valtakunnallisesti arvokkaita lintuvesiä ja perinnebiotooppeja, kuin myös kalkkikallioita, harjumetsiä, rantalehtoja sekä edustavia pienvesiä. Vesistöissä aluetta yhdistävät Mustionjokilaakso, Lohjanjärvi, Hiidenvesi sekä Vihtijoki sivu-uomineen ja rantaluontotyyppeineen. Keskittymä edesauttaa luomaan laajempia ekologisia yhteyksiä elinympäristöjen välillä sekä huomioimaan vesistöjen valuma-alueita entistä paremmin. Tämän lisäksi LUMO-Helmet muodostaa alueen, joka mahdollistaa menestyksellisen kuntarajat ylittävän verkoston toiminnan luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.

Keski-Uudenmaan virtavesihelmet
Keski-Uudenmaan virtavesihelmet keskittymä kattaa Sipoonkorven pienvedet rantoineen sekä Keravanjoen, Ohkolanjoen ja Sipoonjoen jokivarsiin ja niiden lähiympäristöön sijoittuvat HELMI-ohjelman elinympäristöt, joiden tilaa on tavoitteena parantaa erilaisilla luonnonhoitotöillä. Hoitotoimet parantavat luontoarvoja suojelualueiden lisäksi myös niiden ulkopuolella, mikä parantaa lajiesiintymien ja elinympäristöjen tilaa ja monimuotoisuutta. Tärkeänä tavoitteena on myös parantaa alueen ekologista kytkeytyneisyyttä. Keskittymä pyrkii parantamaan alueella olemassa olevan hajanaisen suojelualueverkoston välisiä ekologisia yhteyksiä. Maantieteellisesti laajalle alueelle ulottuva keskittymä luo myös hyvän mahdollisuuden huomioida ja hillitä valuma-alueiden negatiivisia vesistövaikutuksia.
Helmi-keskittymät tunnistetaan paikallisesti
Helmi-keskittymiä tunnistetaan, jotta Helmi-ohjelman toimenpiteitä voidaan kohdentaa laajemmiksi, toisiaan tukeviksi kokonaisuuksiksi. Helmi-ohjelman alueelliset yhteistyöryhmät tunnistavat Helmi-keskittymiä. Uudenmaan alueelliseen Helmi-yhteistyöryhmään kuuluu laaja toimijajoukko, joka koostuu Helmi-ohjelmaa toteuttavien organisaatioiden lisäksi keskeisistä alueellisista ja paikallistasolla toimivista sidosryhmistä.
Vihdin kunnan ympäristöpäällikkö Sari Brusila osallistui LUMO-Helmet keskittymän valmistelutyöhön:
”Meillä Vihdissä on tehty pitkäjänteistä ja menestyksekästä yhteistyötä vesistöjen kunnostushankkeissa yli kuntarajojen. Länsi-Uudenmaan monimuotoisuusverkosto -keskittymän hakemuksen laatiminen jatkaa tätä saumatonta työtä. Voimme odottaa aktiivista ja mainiota yhteistyötä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi myös tulevissa yhteistyöprojekteissa. On ilo huomata, että alueen kunnat valmistelevat LUMO-ohjelmiaan aktiivisesti muun virkamiestyön rinnalla”.

Helmi-ohjelman toimet suunnitellaan yhteistyössä maanomistajien kanssa
Maanomistajille Helmi-ohjelman toimenpiteet ovat vapaaehtoisia. Kun kohteilla tunnistetaan hoitotarvetta, neuvotellaan maanomistajien kanssa eri kunnostusvaihtoehdoista. Maanomistajien oma osallistuminen suunnitteluun ja hoitotöiden toteutukseen vaihtelee kohteittain ja maanomistajittain. Helmi-ohjelman luonnonhoidon toimenpiteitä tehdään niin suojelualueilla kuin niiden ulkopuolella.

Helmi-ohjelmassa tartutaan Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Helmi-ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa muun muassa suojelemalla ja ennallistamalla soita, kunnostamalla ja hoitamalla lintuvesiä, perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä pienvesi- ja rantaluontoa. Toiminta perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Suojeltavista alueista saa korvauksen ja valtio tukee kunnostus- ja hoitotoimia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula Salomäki, luonnonsuojeluasiantuntija, paula.salomaki@ely-keskus.fi
Maaret Väänänen, ohjelmapäällikkö, maaret.vaananen@gov.fi
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Reparationsarbeten på Kankaanpää-viadukten (U-2594) inleds i Lahtis vecka 3123.7.2025 12:48:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen låter reparera Kankaanpää-viadukten (U-2594) i Lahtis. Bron är belägen i korsningen mellan riksväg 12 och Kankaanpäänkatu, inom Lahtis stads område. Reparationsarbetena gäller båda körriktningarna på riksväg 12 mellan Lahtis och Kouvola.
Kankaanpään risteyssillan (U-2594) korjaustyöt käynnistyvät Lahdessa viikolla 3123.7.2025 12:48:00 EEST | Tiedote
ELY-keskus korjauttaa Kankaanpään risteyssillan (U-2594) Lahdessa. Silta sijaitsee valtatien 12 ja Kankaanpäänkadun risteyksessä, Lahden kaupungin alueella. Korjaustyöt koskevat valtatien 12 molempia ajosuuntia välillä Lahti–Kouvola.
Liipolas och Patomäkis tunnlar vid Lahtis södra ringväg (rv 12) stängs för trafik nattetid 28.–30.7. kl. 21.00–06.0022.7.2025 13:35:00 EEST | Pressmeddelande
Liipolas och Patomäkis tunnlar vid Lahtis södra ringväg (rv 12) stängs nattetid 28.–30.7. kl. 21.00–06.00 på grund av tvätt och underhållsarbete.
Lahden eteläisen kehätien (vt 12) Liipolan ja Patomäen tunnelit suljetaan liikenteeltä yöaikaan 28.–30.7. klo 21.00–06.0022.7.2025 13:35:00 EEST | Tiedote
Lahden eteläisen kehätien (vt 12) Liipolan ja Patomäen tunnelit suljetaan pesun ja huoltotöiden vuoksi yöajaksi 28.–30.7. klo 21.00–06.00.
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Långtidsarbetslösheten fortsatte att öka22.7.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Sysselsättningsöversikten över Nyland för juni har publicerats. Enligt översikten var mängden arbetslösa arbetssökande 15,6 % större i Nyland än året innan. I slutet av juni fanns det i området 116 209 arbetslösa arbetssökande, varav 5 219 var permitterade.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme