SAK:n liittojen poliittiset lakot keskeytyvät 8.4. – ilmoitetut lakot toteutuvat suunnitellusti
4.4.2024 12:03:49 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n hallitus totesi kokouksessaan torstaina, että ammattiliitot keskeyttävät poliittiset työtaistelutoimet ensi maanantaina. Seuraavan kerran SAK:n hallitus arvioi tilannetta kokouksessaan 18. huhtikuuta.
– Hallitus on kertonut, ettei se lakkojen aikana etsi työntekijäpuolen kanssa ratkaisuja. Uusia päätöksiä lakkojen jatkosta ei tehty. Annamme nyt Orpon-Purran hallitukselle tilaa toimia. Lakot keskeytyvät maanantaina 8.4. Olemme valmiit keskusteluihin jo ennen sitä, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo.
Maanantaina 11.3. alkaneilla ja nyt keskeytetyillä lakoilla ammattiliitot ovat vastustaneet hallituksen lukuisia työelämäheikennyksiä ja sosiaaliturvan leikkauksia. Lakossa on ollut yhteensä noin 7 000 Teollisuusliiton, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n, Palvelualojen ammattiliiton PAMin, Rakennusliiton, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n sekä Sähköliiton työntekijää.
Oikeudenmukaisuutta ja kohtuullisuutta
Eloranta ehdottaa, että ensimmäisenä luottamuksen palauttamiseksi pääministeri Petteri Orpo ottaa selkeän torjuvan kannan huhuihin lakko-oikeuden rajoittamisen aikaistukseen.
– Haluamme, että työntekijöillä on tulevaisuudessakin todelliset mahdollisuudet puolustautua ja ajaa omia etujaan. Olemme siksi vaatineet kohtuullisuutta lakko-oikeuden rajaamisessa ja järkeä paikallisen sopimisen laajentamiseen. Hallitusohjelmassa on yksipuolisesti työnantajien toiveita. Nyt on tilaisuus etsiä tasapainoa. Pallo on pääministerillä.
Puheenjohtaja Jarkko Eloranta on huolissaan hallituksen valitseman politiikan seurauksista sekä toimien vaikutuksien arvioinnin puutteista. Ensimmäinen päivä huhtikuuta tulivat voimaan viimeisimmät sosiaaliturvan heikennykset.
– Hallitus vaikuttaa kylmäsydämiseltä. Moni perhe odottaa huolestuneena tulevaa kehysriihtä. Puheet uusista leikkauksista kovenevat päivä päivältä. Jo tehdyt ja tulevat toimet vaikuttavat merkittävästi suureen joukkoon suomalaisia. SAK vaatii, että hallitus valmistelee omaan puoliväliriiheensä keväällä 2025 vaikutusarvioinnin tehtyjen toimien vaikutuksista. Sen on sitouduttava korjaustoimiin kohtuuttomiksi osoittautuneiden työelämäheikennysten ja sosiaaliturvaleikkausten korjaamiseksi.
Yhteyshenkilöt
Jyrki KonolajohtajaKasvu ja vaikuttaminen
Puh:0504061093jyrki.konola@sak.fiTilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:laiset luottamushenkilöt: Työelämän muutokset edellyttävät laadukasta koulutusta työntekijöille19.5.2026 07:53:30 EEST | Tiedote
Yli puolet SAK:laisista luottamushenkilöistä arvioi kyselyssämme, että heidän työpaikallaan on työntekijöitä, jotka tarvitsevat lisäkoulutusta selvitäkseen työtehtävistään. Erityisesti koulutusta kaivataan uuden teknologian käyttöön ottamisessa.
Hallitus heikentää jälleen työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa14.5.2026 08:57:00 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona ensimmäisessä käsittelyssä työsopimuslain muutosesityksen sisällöt. Esitys heikentää työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa. SAK pitää lakimuutosta niin vahingollisena, että se pitäisi joko hylätä eduskunnan toisessa käsittelyssä tai viimeistään perua seuraavan hallituksen toimesta.
SAK:n Jarkko Eloranta vappupuheessaan: Orpon hallitus on epäonnistunut jokaisessa julkituomassaan tavoitteessaan1.5.2026 12:45:00 EEST | Tiedote
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta nostaa vappupuheessaan esille, että Suomi kulkee eri suuntaan kuin muut Pohjoismaat. Hän vaatii suunnan muuttamiseksi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeuden palauttamista ja korottamista.
Näpertelyn sijaan hallituksen olisi pitänyt perua yritysveron alennus22.4.2026 22:04:27 EEST | Tiedote
Hallituksen viimeinen kehysriihi tarjoaa tutuksi tullutta leikkauslinjaa. Pieniä valonpilkahduksia tarjottiin rakennusalalle ja nuorten työllistymiseen.
Alipalkkauksen kriminalisointiin ei ole Suomessa esteitä22.4.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Professori emeritus Niklas Bruunin SAK:n pyynnöstä tekemän lausunnon mukaan alipalkkauksen kriminalisointi on mahdollista Suomessa ilman vähimmäispalkkalakiakin. Näin on esimerkiksi Norjassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme