Hämeen kauppakamari

Ennätysmäärä uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle

Jaa

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuussa. Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 37 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”On hienoa, että saimme tällä kertaa ennätyksellisen määrän uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle. Tutkinto antaa erinomaiset lähtökohdat hyvään hallitustyöhön ja hallitusammattilaisuuteen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

HHJ-tutkinnon hyväksytysti suorittanut on oikeutettu käyttämään HHJ-nimikettä.
HHJ-tutkinnon hyväksytysti suorittanut on oikeutettu käyttämään HHJ-nimikettä.

Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneet sekä tutkinnon suorittaneet:

Toimitusjohtaja Jarkko Arrajoki, Suomen Viljava Oy, Helsinki

Hallituksen puheenjohtaja Taija Borg, Lahden Team-Isännöinti Oy, Lahti

Ann-Mari Heino, Turenki

Toimitusjohtaja Jani Helviö, SOE Busproduction Finland Oy, Lahti

Luottohallintojohtaja Petri Hokkanen, Hämeen Osuuspankki, Lahti

Projektijohtaja Petri Honkanen, Solarwind Finland Oy, Lahti

Tiimipäällikkö Anne Hyyrynen, Lahden kaupunki, Lahti

Toimitusjohtaja Petri Hämäläinen, Kantaputki Oy, Hämeenlinna

Toimitusjohtaja Robert Inna, Landtek Finland Oy, Iittala

Toimitusjohtaja Eeva Jauro, Lahden Pysäköinti Oy, Lahti

Toimitusjohtaja Hannu Jokinen, Weckman Steel Oy, Vierumäki

Toimitusjohtaja Ville Jäntti, Heinolan vuokra-asunnot Oy, Lahti

Talouspäällikkö Terhi Kaattari, LHJ Group, Forssa

Toimitusjohtaja Matti Koivula, Häme 10 Oy, Hämeenlinna

Taloustoimittaja Teppo Koskinen, Etelä-Suomen Sanomat, Orimattila

Kaupunginhallituksen jäsen Minna Lampinen, Lahden kaupunki, Lahti

Energy Manager Mikko Lepistö, SSAB Europe Oy, Hämeenlinna

Business and Customer Coach Satu Mäkelä, Business Finland, Helsinki 

Toimitusjohtaja Tero Mäntylä, Okun Energia Oy, Outokumpu

Talous- ja henkilöstöjohtaja Taru Niininen, Alexandria Group Oyj, Helsinki

Toimitusjohtaja Mika Pentikäinen, HSL Group Oy, Heinola

Hallituksen puheenjohtaja Veli-Pekka Pihlainen, Kotirinki Oy, Hämeenlinna

Senior Legal Counsel Satu Pohja, Fondia Oyj, Lahti

Hallituksen puheenjohtaja Pekka Rautio, Materflow Oy, Lahti

Kaupunginhallituksen jäsen Aapo Reima, Hämeenlinnan kaupunki, Hämeenlinna

Talouspäällikkö Marja Saarikunnas, Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy, Lahti

HSE-päällikkö Saku Salminen, Recticel Insulation Oy, Orimattila

Toimitusjohtaja Mika Seppänen, Skanveir Oy, Hollola

Kaupunginhallituksen jäsen Sari Sikkilä, Orimattilan kaupunki, Orimattila

Hallituksen jäsen Heidi Siltala, Lahden Team-Isännöinti Oy, Lahti

Kiinteistöpäällikkö Milla Sojakka-Hytönen, Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, Lahti

Kaupunginhallituksen jäsen, ELT Leena Suojala, Hämeenlinnan kaupunki, Lammi

Toimitusjohtaja Nina Tillaeus, TILLACON Ltd Oy, Nastola

Hallituksen puheenjohtaja Eino-Pekka Vatanen, Plytec Oy, Lahti

Toimitusjohtaja Heini Vilvala, Taloushallinta Leiska Oy, Lahti

Hallituksen jäsen Sanna Virta, Lahden seudun kehitys LADEC Oy, Lahti

Toimitusjohtaja Hanna Ylä-Mononen, Villähteen Leipä Oy, Lahti

HHJ-tutkinnon hyväksytysti suorittanut on oikeutettu käyttämään HHJ-nimikettä. ”Tutkinnon on Hämeen kauppakamarin alueella tähän mennessä suorittanut noin 560 hallitusammattilaista. Ennen kuin tutkintoon voi osallistua on suoritettava Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kurssi. Seuraavat HHJ-kurssimme järjestetään 27.8.2024 alkaen Hämeenlinnassa ja 10.10.2024 alkaen Lahdessa. Lisäksi järjestämme HHJ-puheenjohtajakurssin Hämeenlinnassa 16.-17.5.2024, johon osallistujilta edellytetään HHJ-kurssin käymistä tai vastaavien tietojen hallitsemista”, Eerikäinen kertoo.

Tampereen kauppakamari ja Hallituspartnerit ry järjestävät tutkinnon kolme kertaa vuodessa. Seuraavan tutkinnon ilmoittautuminen päättyy 11.4.2024 ja tutkinto järjestetään etäyhteyksin 20.8.2024.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Eerikäinen

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja

Puh:040 739 9303

Kuvat

HHJ-tutkinnon hyväksytysti suorittanut on oikeutettu käyttämään HHJ-nimikettä.
HHJ-tutkinnon hyväksytysti suorittanut on oikeutettu käyttämään HHJ-nimikettä.
Lataa

Hämeen kauppakamari

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Hämeessä yritykset ovat tarttuneet ilmastotoimiin, mutta liiketoimintamahdollisuuksia ei vielä tunnisteta29.4.2025 14:35:39 EEST | Tiedote

Hämeessä yhä useampi yritys on laskenut toimintansa hiilijalanjäljen ja asettanut päästövähennystavoitteet verrattuna kahden vuoden takaiseen tilanteeseen, selviää Hämeen kauppakamarin huhtikuussa tekemästä ilmastokyselystä. ”Esimerkiksi suuret yritykset vaativat alihankkijoiltaan ilmastotoimia ja tämä ohjaa toimitusketjun yritysten toimintaan. Lisäksi julkisten hankintojen kilpailutuksissa edellytetään entistä enemmän ilmastotoimia”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Talouden epävarmuus näkyy suhdannenäkymissä, mutta hallituksen kasvuriihen päätökset lisäävät luottamusta talouden käänteeseen28.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Hämeessä yritysten suhdannetilanteessa ei ole tapahtunut muutoksia tammikuuhun verrattuna, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä huhtikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. Suhdannenäkymät ovat sen sijaan kääntyneet hienoiseen laskuun, kuten on tapahtunut muuallakin Suomessa. ”Yleinen talouden epävarmuus ja tulleihin liittyvät ennalta-arvaamattomat käänteet näkyvät tuloksissa sekä Hämeessä, että koko maassa yleisemminkin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamari mukana FRUSHissa ja palkitsi StartUp-kilpailun voittajat25.4.2025 15:06:41 EEST | Tiedote

Hämeen kauppakamari palkitsi torstaina Forssassa järjestetyn Frush-tapahtuman yhteydessä StartUp -kilpailun voittajat. ”Kaksipäiväinen kestävään kehitykseen ja innovaatioihin keskittyvä tapahtuma huipentui StartUp -kilpailun finaaliin. Finaalissa voitosta kilpailivat kolme hyvin erilaista kestävän kehityksen liiketoimintaratkaisua. Tuomaristo valitsi voittajaksi selluteollisuuden sivuvirroista liimapinnoitteita kehittävän LignoSpheren, toiseksi tuli ruokahävikkisovelluksen kehittänyt Code Ananas ja kolmannen sijan sai hiuksettomille ekologisen ratkaisun kehittänyt MyClips. Hämeen kauppakamari oli yksi tapahtuman kumppaneista ja onnittelee kilpailun voittajia”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamari valitsee Vuoden jäsenyrityksen ja Vuoden kauppakamarilaisen – ehdota palkinnon saajaa jo nyt!10.4.2025 10:51:19 EEST | Tiedote

Hämeen kauppakamari juhlii tänä vuonna 85-vuotista taivaltaan erillisissä tilaisuuksissa Hämeenlinnassa, Forssassa ja Lahdessa. Juhlavuoden kunniaksi kauppakamarin hallitus on päättänyt valita Vuoden jäsenyrityksen sekä Vuoden kauppakamarilaisen ehdotusten pohjalta. ”Hallituksemme on hyväksynyt kriteerit, joilla valinnat tehdään. Valitsemalla Vuoden jäsenyrityksen ja kauppakamarilaisen teemme näkyväksi jäsenyritystemme toimintaa ja nostamme esiin aktiivisia kauppakamarilaisia”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten hallitustyöskentelyä8.4.2025 11:40:35 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin alueelta HHJ-kurssin käyneistä 25 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hienoa, että saimme uusia hallitusammattilaisia vahvistamaan eri organisaatioiden hallitustyöskentelyä. HHJ-kurssin ja -tutkinnon suorittaneet pystyvät kehittämään hallitustoimintaa hyvinkin konkreettisin keinoin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye