SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Prisman data näyttää: Suomalaisten tapa grillata on murroksessa – nyt halutaan pitkää nautintoa

Jaa

Koronavuosina suomalaiset panostivat kalliiden ja hienojen grillien ostamiseen, mutta nyt suunta on kääntynyt, kertoo Prisman tuore myyntidata. Tällä hetkellä suomalaiset hakevat grillauksesta uudella tavalla pitkäkestoisia elämyksiä, mistä kertoo muun muassa savustuslastujen ja erityisesti pitkään hauduttamiseen soveltuvien digitaalisten paistomittareiden myynnin merkittävä kasvu. Ylipäätänsä grillauksen lisävarusteisiin satsataan nyt uudella innolla.

Prismassa on noteerattu suomalaisten kasvava innostus tehdä grillaamisesta entistä monipuolisempi kokemus. Asiakkaiden ostoskoreihin päätyy yhä useammin muun muassa erilaisia varrastikkuja sekä grillauskoreja vihanneksille. 

”Grillaus kokonaisuutena kasvaa edelleen ja se on erottamaton osa suomalaisten kesää, mutta sen muoto on muuttunut. Korona-aikana ostettiin paljon yksittäisiä grillejä, mutta nyt se on selvästi kääntynyt lisävarusteiden puoleen. Kärjistetysti voidaan sanoa, että grillaamiselta vaaditaan ja odotetaan nyt enemmän kuin nopeasti paistetuttuja makkaroita. Siitä haetaan selvästi laadukkaampaa kesäiltojen elämystä”, S-ryhmän raudan ja pihan myyntipäällikkö Marko Väänänen toteaa. 

Esimerkki pitkäkestoisemman grillauksen lisääntymisestä ovat savustuslastut, joiden myynti on jopa tuplaantunut viime vuoteen verrattuna. Samaan aikaan myös hauduttamiseen liittyvien tuotteiden suosio kasvaa. 

”Tämä kertoo siitä, että suomalaiset viihtyvät nyt grillin ääressä pitkiäkin aikoja ja ruuasta halutaan makunautinnon lisäksi myös tekemisen kokemusta. Savustaminen ja pitkään hauduttaminen ovat nyt selkeitä trendejä. Jälkimmäisestä kertoo myös digitaalisten paistomittareiden myynnin kasvu, joka on noussut 50 prosenttia viime vuoteen verrattuna”, Väänänen kertoo. 

Ruoan suhteen Prismasta kerrotaan suomalaisten valmistavan tänäkin kesänä monipuolisesti erilaisia grilliruokia. Savustuksessa suomalaiset suosivat muun muassa lohta, joka sopii hyvin savustuksen ja loimutuksen kaltaiseen pitkään ruuanvalmistukseen. Myös monilla kasviksilla on paikkansa suomalaisten grilleissä. Esimerkiksi erilaisten paprikoiden kuten suippo- ja pikkupaprikoiden ennakoidaan löytävän tänä kesänä tiensä monen grillausta ja savustusta harrastavan lautaselle. 

Kaasugrilli yhä suosituin – into savustaa näkyy grillimyynnissäkin 

Vaikka korona-ajan grillien ostobuumi on jonkin verran jäänyt taaksepäin, grillejä myydään joka vuosi tasaista tahtia. Prisman datan mukaan kaasugrilli on edelleen halutuin, mutta muut vaihtoehdot ovat kuroneet sen etumatkaa umpeen. 

”Hiiligrilli ja erityisesti savustamiseen tarkoitetut grillimallit ovat nousseet aiempaa suositummaksi ja saavuttaneet kaasugrillejä myynnissä. Erityisesti savustus on kasvanut viime vuosina enemmän mitä kaasugrillit”, Väänänen paljastaa. 

Näin otat grillin kesäkäyttöön 

Huhtikuussa moni suomalainen kaivaa grillinsä talven jäljiltä esiin ja pistää alkavan grillisesongin ensimmäiset herkut tulille. Väänänen ohjeistaa kuitenkin grillausintoisia tekemään ensin muutamat toimenpiteet. 

”Grilli on hyvä huoltaa ja puhdistaa aina jokaisen käytön jälkeen ja myös silloin, kun grilli on ollut pitkään käyttämättä. Nopea puhdistus jokaisen käyttökerran jälkeen on hyvä toteuttaa niin, että grilliä kuumennetaan ensin ja poistetaan lika teräsharjalla. Tärkeää on noudattaa aina valmistajan ohjeita grillin huoltamisessa ja puhdistuksessa”, myyntipäällikkö toteaa. 

 Väänänen neuvoo seuraamaan näitä kuutta askelta grillin perusteellisessa puhdistuksessa: 

  1. Tarkista kaasupullon matalapainesäädin ja sen letku vuosittain ja vaihda ne tarvittaessa.  

  2. Tarkista rasvapellin tai rasvakeräimen kunto, puhdista tarvittaessa grillinpuhdistusaineella. 

  3. Harjaa kaasugrillin polttimet puhtaiksi ja tarkista samalla, että liekkien ulostuloaukot ovat puhtaat.  

  4. Puhdista grillin kupu ja ulko- sekä sisäseinämät grillinpuhdistusaineella. Jos grillissä on lasia, puhdista se rasvaa liuottavalla pesuaineella. 

  5. Kuumenna parilat ja ritilät ja puhdista ne grillinpuhdistusharjalla. Kätevimmin tämä käy jokaisen grillauskerran jälkeen.  

  6. Hanki grilliin sopiva suojapeite, joka estää grilliä likaantumasta, kun se ei ole käytössä.   

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Marko Väänänen
Myyntipäällikkö, S-ryhmän marketkauppa
marko.vaananen@sok.fi
puh. 0107681637

SOK:n viestintä

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Puh:050 472 2745viestinta@sok.fi

Kuvat

Muurikka Savustuslastu Brandy 360g
Muurikka Savustuslastu Brandy 360g
Lataa
Muurikka pyöreä savustusastia 42cm
Muurikka pyöreä savustusastia 42cm
Lataa

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Kuljetusrobotti on moderni maitokärry – S-ryhmän ruoan verkkokaupan robokuljetus laajenee yli 100 myymälään vuoden loppuun mennessä14.5.2024 08:20:28 EEST | Tiedote

Päästöttömät robokuljetukset ovat vakiinnuttaneet asemansa ensimmäisen toimintavuotensa aikana ja valloittavat tulevaisuudessa uusia alueita. Itsenäisesti kulkevat ja sähköllä toimivat Starship Technologiesin robotit ovat tähän mennessä kuljettaneet Suomessa yli 150 000 tilausta. Tyypillinen tilaaja on lapsiperhe, jolle robotti kuljettaa maitoa, banaaneja ja jauhelihaa.

Prisma julkaisee täysin uuden ulkoilubrändin - mukana muun muassa kuksa, värikkäitä kuorivaatteita ja risukeitin13.5.2024 08:50:00 EEST | Tiedote

Prisman omien tuotemerkkien valikoima täydentyy 13. toukokuuta, kun hypermarketketju ja Suomen suosituin muotikauppa lanseeraa oman ulkoiluun ja retkeilyyn keskittyvän Luode12-ulkoilubrändin. Kaikissa Prisma-myymälöissä ja Prisma.fi-verkkokaupassa myyntiin tulevan Luode12-tuoteperheen ensimmäiseen mallistoon sisältyy muun muassa teknisiä vaatteita, retkeilyvarusteita sekä tämän kesän pakko-ostos: punkeilta suojaavat sukat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye