Lomautettujen määrä pysyi korkeana
Maaliskuussa ansiopäivärahaa sai Avoimesta työttömyyskassasta 13 prosenttia kaikista kassan jäsenistä. Viime vuoden maaliskuuhun verrattuna saajia oli nyt 23,1 prosenttia enemmän. Lomautusajan päivärahan saajien osuus kaikista ansiopäivärahan saajista oli maaliskuussa edelleen korkea. Omavastuupäivien määrän kasvu näkyy maksetuissa etuuspäivissä.
Avoimesta työttömyyskassasta sai maaliskuussa ansiopäivärahaa 32 216 jäsentä. Saajamäärä oli 23,1 prosenttia suurempi kuin viime vuoden maaliskuussa, jolloin ansiopäivärahaa sai 26 181 jäsentä.
Lomautusajan päivärahan saajien määrä oli maaliskuussa edelleen korkea. Lomautettujen osuus kaikista ansiopäivärahan saajista oli 42,5 prosenttia. Tässä on pieni nousu helmikuuhun verrattuna, jolloin osuus oli 42,4 prosenttia. Lomautettujen osuus on pysynyt korkealla viime vuoden syksystä lähtien. Myös soviteltua päivärahaa saavien osuus saajista on pysynyt suurin piirtein samoissa lukemissa alkuvuoden ajan, eli noin 13 prosentin tuntumassa.
A-kassan jäsenten työttömyysaste pysyi maaliskuussa samalla tasolla kuin helmikuussa. Kumpanakin kuukautena 13,2 prosenttia jäsenistä sai ansiopäivärahaa. Maaliskuun osalta kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan on 1,7 prosenttiyksikköä.
Omavastuupäivien kasvu laskee maksettujen päivien määrää
Keskimääräinen maksettujen päivien määrä on ollut hienoisessa laskussa vuoden alusta lähtien. Maaliskuussa määrä oli 17,9 päivää, mikä on 0,8 päivää helmikuuta vähemmän. Tammikuusta helmikuuhun määrä laski yhdellä päivällä. Viime vuoden maaliskuuhun verrattuna keskimääräisiä maksettuja päivä oli nyt 1,7 päivää vähemmän. Maksettujen päivien määrän vähenemistä selittävät viime vuoden syksystä alkanut lomautusten määrän kasvaminen sekä omavastuupäivien määrän nousu viidestä seitsemään päivään vuoden alussa.
Ansiopäivärahamenot pienenivät
Ansiopäivärahamenoissa on ollut laskutrendi vuoden alusta lähtien. Ansiopäivärahoja maksettiin maaliskuussa 44,7 miljoonaa euroa, mikä on 1,9 miljoonaa euroa vähemmän kuin helmikuussa. Tammikuusta helmikuuhun laskua oli 0,6 miljoonaa euroa. Vuoden alusta voimaan tullut lakimuutos omavastuupäivien lisäämisestä viidestä seitsemään päivään on saattanut osaltaan vaikuttaa ansiopäivärahamenojen vähentymiseen. Ansiopäivärahamenot olivat maaliskuussa kuitenkin 5,9 miljoonaa euroa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän, eli nousua vuodentakaiseen oli 15,2 prosenttia.
A-kassaan saapui maaliskuussa yhteensä 39 888 ansiopäivärahahakemusta. Tämä on 26,2 prosenttia enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Suurin osa saapuneista hakemuksista, eli 62,6 prosenttia, oli jatkohakemuksia. Ensihakemusten osuus laski helmikuun lukemista ja oli nyt 7,9 prosenttia. Soviteltujen hakemusten osuus oli 29,5 prosenttia.
Hakemusten käsittelytilanne parani maaliskuussa
Hakemusten runsaasta määrästä huolimatta A-kassan käsittelyaika parani maaliskuussa. Ensihakemusten käsittelyynottoaika oli maaliskuussa keskimäärin 11,3 päivää eli kolme päivää lyhyempi kuin helmikuussa. Soviteltavat hakemukset puolestaan käsiteltiin 5,5 päivässä, mikä on 2,4 päivää edelliskuukautta vähemmän.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa TikkaEtuuspäällikkö, Avoin työttömyyskassa A-kassa
Puh:050 411 5769kaisa.tikka@a-kassa.fiKuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon.
Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, vuorottelukorvausta, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.
Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!
A-kassa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
Työtilanne kohenemassa – lomautettujen osuus puolittui16.5.2024 07:35:14 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan toukokuun puolenvälin hakemusmäärätietojen perusteella näyttää siltä, että ansiopäivärahaa hakeneiden määrä on kääntymässä laskuun. Hakemusten määrä oli 16 prosenttia pienempi, kuin huhtikuun vastaavana ajankohtana. Lomautettujen osuus näyttää myös kääntyvän laskuun. Toukokuun puoliväliin mennessä lomautettujen osuus saajista oli 19 prosenttia. Koko alkuvuoden ajan lomautettujen osuus pysytteli yli 40 prosentissa. Myös A-kassan jäsenkysely kertoo jäsenten työtilanteen paranemisesta.
Ansiopäivärahamenot nousivat yli 30 prosenttia14.5.2024 08:49:41 EEST | Tiedote
Huhtikuussa ansiopäivärahaa sai Avoimesta työttömyyskassasta 13,4 prosenttia kaikista kassan jäsenistä. Saajamäärä pysytteli samalla tasolla kuin maaliskuussa. Kuitenkin verrattuna viime vuoteen, saajamäärä on kasvanut huomattavasti, jopa 30,5 prosentilla viime vuoden huhtikuuhun verrattuna. Huhtikuussa ansiopäivärahamenot kohosivat 48,1 miljoonaan euroon, ollen 32,1 prosenttia suuremmat kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.
Sami Aapro aloitti Avoimen työttömyyskassan johdossa7.5.2024 09:16:02 EEST | Tiedote
Sami Aapro (OTK) on astunut virallisesti A-kassan kassanjohtajan tehtävään 2. toukokuuta 2024. Aapro tuo mukanaan laajan kokemuksen työttömyyskassojen alalta, ja hänen osaamisensa luo vankan pohjan A-kassan tulevaisuuden kehitykselle.
Työttömyysturvaan uusi leikkaus: työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen korotus poistuu25.4.2024 08:49:20 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahaa voidaan tällä hetkellä maksaa korotettuna silloin, kun osallistuu työllistymistä edistävään palveluun. Nyt hallitus on päättänyt kehysriihen yhteydessä, että korotuksesta luovutaan 1.1.2025.
Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi erityisesti Pirkanmaalla22.4.2024 06:35:00 EEST | Tiedote
Avoimessa työttömyyskassassa kirjattiin vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä merkittävä kasvu ansiopäivärahan saajien määrässä verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan. Maakuntakohtaisesti tarkasteltuna eniten kasvoivat Pirkanmaan (72 %), Keski-Pohjanmaan (66 %), Kanta-Hämeen (65 %) ja Etelä-Pohjanmaan (65 %) ansiopäivärahan saajamäärät tammi-maaliskuun aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme