"Joka ketun jälkiä seuraa"- teoksessa Suomi kohtaa Japanin ja koulukiusaaja tekojensa seuraukset.
Lumoava nuortenkirja, jossa kahden eri maassa ja ajassa elävän nuoren elämät kietoutuvat mystisellä tavalla toisiinsa.
18-vuotias Nene kärsii unettomuudesta ja painajaisista, eikä koulunkäyntikään suju ongelmitta. Väsymys ja paha olo purkautuvat ikävällä tavalla, kun Nene alkaa kiusata luokkakaveriaan Emmaa. Epäonniset sattumat lukitsevat Nenen koulun alla kulkeviin käytäviin, joita oppilaat kutsuvat ”katakombeiksi”.
Maanalaiset käytävät johtavat satumaiseen metsään, jossa Nene kohtaa valkoisen ketun. Huima seikkailu vie aina muinaiseen Japaniin asti, jossa kilpailevat klaanit ovat ajautuneet sodan partaalle ja nuori Hikaru yrittää selviytyä parhaan kykynsä mukaan. Hikaru päätyy kauniin, mutta julman hovimiehen palvelukseen ja joutuu myös kohtaamaan menneisyytensä varjot. On tullut aika riisua naamiot, joiden takaa paljastuu hyvin toisenlaiset kasvot.
Joka ketun jälkiä seuraa on itsenäinen jatko-osa Sinikka Koyaman esikoisteokselle Joka kurjen laulua kuuntelee. Trilogian toisessa osassa käsitellään oman identiteetin kadottamista sekä koulukiusaamista kiusaajan näkökulmasta. Koyama itse on kokenut lapsuudessaan kiusaamista, mutta hän valitsi silti tarinan päähenkilöksi kiusaajan, koska halusi haastaa itsensä näkemään asiat myös vastakkaisesta näkökulmasta.
Teoksessa pohditaan Nenen kautta sitä, mikä saa nuoren kiusaamaan toista ja miten luokassa vallitsevat roolit ja hierarkiat vaikuttavat tähän. Japanilaisessa Hikarussa on paljon samaa kuin Nenessä ja Hikarun tarinan kautta lukijalle lopulta paljastuu se, mikä Nenen elämässä on pielessä. Tärkeäksi teemaksi nousee myös identiteetti, jota käsitellään varsinkin Japaniin sijoittuvassa tarinassa.
Joka ketun jälkiä seuraa on sekoitus fantasiaa, maagista realismia ja historiallista draamaa, jossa käsitellään elämän suuria ja ajankohtaisia kysymyksiä taiturillisen tarinankerronnan keinoin, samaistuttavasti ja koskettavasti.
Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: Anita Salo
anita@basambooks.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anita SaloViestintävastaavaBasam Books Oy
Viestintä, sosiaalinen media, tiedotteet, arvostelukappaleet
Kuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
"Anssi Ylirönnin syvällinen monitieteellinen teos 'Ajasta iäisyyteen' tarjoaa uudenlaisen katsauksen kuolemaan"11.4.2024 09:18:00 EEST | Tiedote
Anssi Ylirönnin monitieteellinen teos 'Ajasta iäisyyteen' tarjoaa syvällisen katsauksen kuolemaan uusien näkökulmien kautta. Ylirönni yhdistää filosofiaa ja biologiaa etsiessään vastauksia kysymyksiin kuolemasta, elämästä ja tietoisuudesta. Teos tarkastelee kuolemaa osana luonnon kiertokulkua ja ihmisten ohella myös muiden lajien näkökulmasta.
Äänesi, ikuinen viha-rakkaussuhde? Äänikouluttaja Sara Rouvisen uusi teos "Löydä luonnollinen äänesi" rohkaisee vapaaseen ilmaisuun9.4.2024 10:24:35 EEST | Tiedote
Löydä luonnollinen äänesi-teos opastaa lukijan ainutlaatuiselle matkalle äänen maailmaan. Ääni on tärkeä tunneilmaisun ja rentoutumisen väline, ja kirja tarjoaa helpot harjoitukset äänen kehittämiseen ja huoltamiseen. Tekijä Sara Rouvinen on esiintymisen ja äänenkäytön kouluttaja, puheviestinnän FM, laulaja ja esiintyvä artisti. Kirja avaa äänen eri piirteitä ja rohkaisee lauluun, puhumiseen ja vapaaseen ilmaisuun, olitpa sitten esiintyjä, puhetyöntekijä tai muuten vain kiinnostunut äänestäsi. Kirja pitää sisällään myös inspiroivia haastatteluja ihmisten suhteesta omaan ääneen. Kirjassa on haastateltu mm. näyttelijä Sari Havasta, sokeaa laulunopettajaa Riikka Hännistä ja lukuisia muita äänenkäyttäjiä.
"Fasismista ja demokratiasta: George Orwellin upea klassikko herää uudelleen henkiin"5.4.2024 11:22:44 EEST | Tiedote
George Orwellin intohimoinen älykkyys ja vastustus totalitarismia kohtaan heijastuvat uudessa kirjajulkaisussa "Fasismista ja demokratiasta". Kokoelma koostuu 1940-luvun esseistä, joissa Orwell käsittelee sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja puolustaa demokratiaa. Näiden uudelleen julkaistujen klassikoiden avulla lukijat voivat löytää ajankohtaisia näkökulmia politiikkaan ja yhteiskuntaan.
Kauan odotettu historiallinen romaani on viimein ilmestynyt!3.4.2024 10:22:00 EEST | Tiedote
Jaakko Aarnialan esikoisromaani, Helsingejoen lapset, ilmestyy 12.4.2024. (Basam Books). Teos kertoo myöhäiskeskiajan Helsingen pitäjän ihmisten elämästä tavalla, joka hakee vertaistaan kotimaisessa kaunokirjallisuudessa. Keskiaikainen kyläyhteisön koko kirjo herää eloon.
Yhdessä menestykseen: Matti Nokelan uusi kirja tarjoaa selkeät ohjeet tuloksellisen ja hyvinvoivan työyhteisön rakentamiseen19.3.2024 09:20:00 EET | Tiedote
Uusi kirja pureutuu työhyvinvoinnin ytimeen - kuinka organisaatio voi rakentaa tuloksellisen ja hyvinvoivan työyhteisön? Selkeät ohjeet vastuunottoon omasta hyvinvoinnista ja johtajuudesta, sekä vuorovaikutuksen merkityksestä. Kirjassa esitellään käytännöllinen ryhmädynamiikkamalli kehittämään yksilöiden ja yhteisön menestystä. Matti Nokela - kouluttaja ja työnohjaaja - tuo yli 30 vuoden kokemuksensa kirjaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme