Vavahduttava tietokirja Katkerat puutarhat kertoo Euroopan riistettyjen siirtotyöläisten tarinan
10.4.2024 08:24:00 EEST | Atena | Tiedote
Raadollinen tietokirja näyttää järkyttävät olosuhteet, joissa halvat tuontikasvikset kasvatetaan. Kaisa Beltranin kirjoittamaa teosta syventävät Johanna Erjonsalon tarkkanäköiset valokuvat.

14-tuntisia työpäiviä tulikuumissa kasvihuoneissa tuholaismyrkkyjä hengittäen. Palkka, jolla saa asunnon vain slummista. Hyväksikäyttöä, seksuaalista häirintää, äärimmäistä köyhyyttä. Näissä olosuhteissa Espanjan paperittomat siirtolaiset tuottavat halpoja hedelmiä ja vihanneksia ruokapöytiimme.
Todennäköisesti kannamme joka kauppareissulta kotiin palan Espanjaa. Usein tuo pala tulee maan tärkeimmiltä tuotantoalueilta, Huelvasta ja Almeríasta.
Ravistelevassa teoksessa Katkerat puutarhat – Euroopan riistettyjen siirtotyöläisten tarina kuljetaan siirtolaisten slummeissa ja annetaan ääni työntekijöille, erityisesti naisille, jotka maksavat halpojen vihannesten hinnan omasta selkänahastaan.
Maataloustuotannon yhteyteen on muodostunut omalakinen varjomaailma, jossa työsopimukset uupuvat tai niistä pitää maksaa tuhansia euroja, puolet siirtotyöläisten palkasta katoaa välikäsien taskuun ja työläisiä kohdellaan kuin orjia.
Hyväksikäyttöön syyllistyvät niin suurten kuin pienten maatalousyritysten omistajat ja esihenkilöt sekä siirtolaisten maanmiehet ja -naiset, jotka toimivat maksullisina työnvälittäjinä.
Katkerat puutarhat kertoo Välimeren alueen maataloustuotannossa työskentelevistä siirtolaisista, heidän epäinhimillisistä olosuhteistaan ja niitä ylläpitävistä rakenteista. Kirja keskittyy Andalusiaan, joka on suomalaisille tutuin osa Espanjaa – siirtotyöläisten olosuhteet ovat siellä myös kaikkein pahimmat.
Kaisa Beltran on espanjalaiseen yhteiskuntaan perehtynyt toimittaja ja tietokirjailija. Johanna Erjonsalo on palkittu kuvajournalisti, joka työskentelee lehtikuvaajana sekä Suomessa että ulkomailla. Hänet on palkittu vuoden 2023 parhaasta lehtikuvasta ja hän sai lisäksi samassa kilpailussa kunniamaininnan Katkerat puutarhat -kirjassa olevasta henkilökuvastaan. Tekijöiltä on aiemmin ilmestynyt teos Kadonneet tytöt – Aurinkorannikon seksikaupan uhrit ja haavoittuneet (Atena, 2021).
Katkerat puutarhat ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Hanna Saaren lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 25.4.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Keitä ovat suomalaiset murhaajanaiset?7.4.2026 13:46:10 EEST | Tiedote
Kun nainen murhaa, uhrina on tyypillisesti oma lapsi tai puoliso, tekotapana myrkyttäminen tai tukehduttaminen. Heini Pitkäsen uutuuskirja avaa suomalaisnaisten tekemiä murhia ja esittelee 12 järkyttävää tapausta.
Miltä tuntuu, kun oma äiti katoaa muistisairauteen?1.4.2026 10:33:00 EEST | Tiedote
Äidinkielenopettajana työskentelevän Päivi Pekanheimon kauniissa ja omakohtaisessa teoksessa seurataan äidin katoamista muistisairauden varjoihin.
Sitten purjehdimme pohjoiseen -uutuuskirjan englanninkieliset oikeudet on myyty18.3.2026 12:48:15 EET | Tiedote
Sohvi Kangasluoman Sitten purjehdimme pohjoiseen -kirjan maailmanlaajuiset englanninkieliset oikeudet on myyty brittiläiselle Firefinch-kustantamolle. Sopimuksen neuvotteli Ahlbäck Agency. Kiehtova tietokirja purjeveneessä asuvan pariskunnan matkasta pohjoisilla alueilla pohtii ilmastokriisin todellisuutta ja Arktiksen asemaa maailmanpolitiikan näyttämöllä.
Uutuuskirja purkaa noitavainojen myytit ja paljastaa joukkovainojen logiikan13.3.2026 11:57:17 EET | Tiedote
Noitavainot eivät syntyneet takapajuisilla syrjäseuduilla vaan Euroopan sivistyksen keskuksissa, kirkon ja oppineiston piirissä. Marko Nenosen uutuuskirja Paholaisen salaliitto purkaa myytit noitavainojen synnystä ja osoittaa, että vainojen logiikka elää yhä yhteiskunnassamme.
Miltä tuntuu olla sosiopaatti?12.3.2026 13:17:30 EET | Tiedote
Millainen on sosiopaatin mieli sisältäpäin? Amerikkalainen psykologian tohtori ja kahden lapsen äiti Patric Gagne kertoo siitä omakohtaisesti omaelämäkerrassaan Minä olen sosiopaatti, josta tuli nopeasti kansainvälinen bestseller.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme