SAK:n hallitus: Sakset pois työeläkkeistä
SAK:n hallitus varoittaa Orpon-Purran hallitusta leikkaamasta eläkkeistä ensi viikon kehysriihessä.
– Hallitus on päättänyt jo kovista leikkauksista, jotka kohdistuvat pieni- ja keskituloisiin. Suomessa moni eläkeläinen sinnittelee pienillä tuloilla. Nämä ihmiset eivät voi enää merkittävästi vaikuttaa tuloihinsa. Olisi väärin leikata heiltä. SAK vastustaa esitettyjä leikkauksia, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo.
Eloranta muistuttaa, että myös indeksijäädytys on leikkaus, koska arjen menot ovat selkeästi kasvaneet.
Työmarkkinakeskusjärjestöt aloittivat hallituksen pyynnöstä viime syksynä keskinäiset neuvottelut eläkeuudistuksesta. Tavoitteena on tehdä tammikuun 2025 loppuun mennessä yhteinen esitys, joka pitkällä aikavälillä vahvistaa julkista taloutta miljardilla eurolla.
– Hallitusohjelman eläkekohdassa lukee, että hallitus toteuttaa mainitut pitkän aikavälin säästöt joka tapauksessa. Mutta se on tilannut järjestöiltä esityksen, miten tavoitteeseen voidaan päästä. Jos hallitus nyt puuttuu keskeneräiseen prosessiin kehysriihipäätöksin, se olisi törkeä välistäveto. Sillä voi olla isoja ja hallituksen kannalta ei-toivottuja seurauksia, Eloranta pohtii.
Eloranta peräänkuuluttaa tasapuolisuutta myös eläkekeskusteluun. Hän muistuttaa, että veronmaksajat rahoittavat alivakuutettujen yrittäjien eläkkeiden maksua puolella miljardilla.
– Yrittäjäeläkeuudistuksesta huolimatta veronmaksajien taakka yrittäjien eläkkeistä ei ole pienentymässä, pikemminkin päinvastoin. Ennen kajoamista työntekijöiden eläkkeisiin olisi kohtuullista puuttua yrittäjäeläkkeiden veronmaksajille aiheuttamiin kustannuksiin ja saada yrittäjien eläkemaksut lain vaatimalle tasolle.
Kehysriihestä lisää kuritusta työntekijöille?
Hallituksen holtittomasta leikkauspolitiikasta ovat pahiten kärsineet pienituloiset työntekijät ja lapsiperheet, työttömät, opiskelijat ja heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. SAK vaatii sosiaaliturvan leikkausten peruuttamista tai vähintäänkin kohtuullistamista. Kehysriihessä olisi tällaiseen uudelleenarviointiin mahdollisuus.
Ministerit ja mediatiedot kertovat, että kehysriihestä on odotettavissa uusia sopeutuspäätöksiä. SAK tunnistaa tarpeen vahvistaa julkista taloutta. Olisi kuitenkin kestämätöntä, jos aiempien tavallisten ihmisten etuuksien ja palveluiden leikkausten päälle tulisi vielä uusia.
– Hallituksen on jatkossa hoidettava julkisen talouden tasapainottaminen oikeudenmukaisemmalla tavalla. Hallituksen pitää siksi kehysriihessä ottaa tarkasteluun ne jo tekemänsä päätökset, jotka heikentävät julkista taloutta. Esimerkiksi hyvätuloisille suunnatun solidaarisuusveron kevennyksen peruminen olisi järkevä ja taloutta vahvistava ratkaisu, samoin jo päätetty kelakorvausten korotuksen peruminen, Eloranta toteaa.
Elorannan mukaan sosiaaliturvaleikkausten sijaan julkista taloutta kannattaa vahvistaa verotuksen keinoin. Lisätuloja valtiolle saataisiin muun muassa osinkoverotusta uudistamalla. Listaamattomien yhtiöiden kevennetyn osinkoverotuksen hyödyt menevät nyt lähes yksinomaan kaikkein hyvätuloisimmille.
Yhteyshenkilöt
Jarkko Elorantapuheenjohtaja
Puh:020 774 0100Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:n hallitus: Kynnys vientimallineuvotteluihin noussut13.5.2024 13:20:15 EEST | Tiedote
SAK:n hallitus arvioi maanantain kokouksessaan ajankohtaista työmarkkinatilannetta. Se keskusteli erityisesti lakkojen rajoittamisesta ja työmarkkinamallista.
Mer sommarjobb än i fjol inom privat service och i transportbranschen13.5.2024 07:10:00 EEST | Tiedote
Privat service och transportbranschen erbjuder fler sommarjobb än i fjol. Läget varierar emellertid från en bransch till en annan och sammantaget erbjuds färre sommarjobb än i fjol, visar FFC:s enkät som riktades till förtroendevalda.
Kesätöitä tarjolla viime vuotta enemmän yksityisissä palveluissa ja kuljetusalalla13.5.2024 07:05:00 EEST | Tiedote
Kesätyöpaikkoja on tarjolla viime vuotta enemmän yksityisissä palveluissa ja kuljetusalalla. Tilanne vaihtelee kuitenkin aloittain ja kaikkiaan kesätyöpaikkoja on tarjolla hieman viime kesää vähemmän, käy ilmi SAK:n luottamushenkilöille tekemästä kyselystä.
SAK:n Heli Puura: Lakko-oikeuden rajoitukset raivaavat tietä Orpon-Purran hallituksen seuraaville työelämäheikennyksille8.5.2024 16:04:56 EEST | Tiedote
SAK pitää eduskunnan tänään keskiviikkona säätämiä työtaisteluoikeutta merkittävästi rajaavia lakeja erittäin huonoina ja epätasapuolisina.
FFC:s Eloranta i sitt tal på första maj: Vi blir inte ett nordiskt land genom att skära ner och demoralisera1.5.2024 11:15:00 EEST | Tiedote
Företagen har fått allt de önskat av regeringen. Nu gäller det att satsa på att stärka löntagarnas kompetens och deras möjligheter att vara kreativa och utveckla sitt eget arbete. Jarkko Eloranta höll årets första maj-tal i Kotka och Kouvola.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme