Helsingin satsaukset Maria 01 -kasvuyrityskeskittymään ovat tuottaneet lähes 10 000 uutta työpaikkaa
Vuonna 2016 entiseen sairaalaan avatun Maria 01 -startup-kampuksen yritykset olivat vuoteen 2022 loppuun menneessä luoneet yli 9 500 työpaikkaa, ja maksaneet palkkoja lähes 466 miljoonaa euroa. Tiedot ilmenevät kaupunginhallituksen elinkeinojaoston maanantaina 8.4. käsittelemässä katsauksessa. Kampus on nykyään yksi Euroopan merkittävimmistä kasvuyritysten keskittymistä.

Maria 01 -kasvuyrityskeskittymän kehitystä esittelevän tilannekatsauksen mukaan Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto on myöntänyt Startup Maria Oy:lle kaupungin innovaatiorahaston varoista yhteensä 1 782 439 euroa vuosina 2018–2024. Lisäksi kaupunki on kohdentanut Startup Maria Oy:n käyttämien kiinteistöjen ja infrojen kehittämiseen ja vuokriin yhteensä noin 4,4 miljoonaa euroa vuosina 2016–2023. Samaan aikaan kampuksen yritykset onnistuivat itse keräämään yhteensä yli 917 miljoonaa euroa pääomasijoituksia. Tällä hetkellä Maria 01:n yhteisössä toimii enemmän kuin 180 yritystä ja 1 400 jäsentä yli 40 eri maasta. Vuonna 2023 Maria 01 sai ennätysmäärän uusia hakemuksia, yli 170 kappaletta. Kysyntä tiloille on jatkuva ja vain noin 40 % hakeneista yrityksistä voidaan ottaa jäseniksi.
Kaupunkistrategian mukaisesti Helsinki jatkaa Maria 01 startup -keskittymän kehittämistä. Tavoitteena on laajentaa palvelujen tarjontaa ja vahvistaa kansallista ja kansainvälistä verkostoa. Vuonna 2023 voimaan tullut asemakaava mahdollistaa uuden, noin 50 000 kerrosneliömetrin korttelin rakentamisen alueelle. Laajennuksen jälkeen kampukselle mahtuu useita satoja toimijoita ja arviolta 5 000 työntekijää. Rakentaminen on käynnistynyt kaupungin suunnitelmien mukaisesti.
Tilannekatsaus kaupungin yrityspalveluiden järjestämisestä
Elinkeinojaosto kuuli myös tilannekatsauksen Helsingin kaupungin yrityspalveluiden järjestämisestä. Katsauksessa todetaan muun muassa, että tämänhetkinen tilanne on vaikea monelle yrittäjälle. Yrityspalveluiden käyttäjät ovat kuitenkin erittäin tyytyväisiä kaupungin yrityspalveluihin. Yrityksen perustaminen on monelle haastavaa ja ilman kaupungin tarjoamia palveluita moni yritys olisi voinut jäädä perustamatta.
Start-upeille suunnattuun valmennukseen osallistui 137 yritystä vuonna 2023 ja nämä keräsivät asiakasrahoitusta 11,1 miljoonaa euroa. Tutkimuslähtöiseen terveysteknologia-alan alkuvaiheen startup-yrityksille tarkoitettuun hautomo-ohjelmaan (Health Incubator Helsinki) osallistui vuonna 2023 45 asiakasta, jotka keräsivät rahoitusta 11,5 miljoonaa euroa. Innovaatioyhteistyötä tehtiin 55 yrityksen kanssa ja erilaisia pilotteja käynnistettiin 36.
Elinkeinojaosto merkitsi molemmat katsaukset tiedoksi. Jaosto päätti myös jatkaa tonttivarausta Jätkäsaaressa.
Kaikki kaupunginhallituksen elinkeinojaoston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan elinkeinojaoston asiakirjat -sivulla.
Elinkeinojaoston seuraava kokous on maanantaina 6. toukokuuta 2024.
Taustatietoa
Elinkeinojaosto on strateginen, laajoja linjauksia määrittelevä toimielin, jolla on merkittävä ohjausrooli kaupungin elinkeinopolitiikassa. Elinkeinojaoston puheenjohtajana toimii pormestari Juhana Vartiainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Casper AlmqvistViestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslian ulkoinen viestintä
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia PL 1,00099 Helsingin kaupunki 09 310 1641 https://www.hel.fi Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kaikki kiertää Stoassa -kiertotaloustapahtuma 21. toukokuuta2.5.2025 11:34:32 EEST | Tiedote
Kaikki kiertää -kiertotaloustapahtuma tarjoaa vinkkejä arjen kestävistä valinnoista. Tänä vuonna tapahtuman pääteemoja ovat muoti ja pukeutumisen ympäristövaikutukset.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ajankohtaiskatsauksen28.4.2025 18:32:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli kokouksessaan 28. huhtikuuta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ajankohtaiskatsausta. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus varasi tontteja asuntohankkeita varten28.4.2025 17:57:10 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 28. huhtikuuta varata tontteja asuntohankkeita varten. Tontteja varataan yhteensä noin 1 323 asunnon rakentamiseen arviolta 2 500 asukkaalle.
Kutsu medialle: Helsingin matkailuseminaari 7.5. – Matkailun hetki on nyt!28.4.2025 10:13:10 EEST | Tiedote
Helsingin matkailu on hyvässä nosteessa. Matkailijamäärät ovat palautuneet poikkeusvuosia edeltävälle tasolle ja vuosi 2025 näyttää kasvusuuntaiselta. Matkailun tulevaisuudennäkymistä keskustellaan Helsingin matkailuseminaarissa 7. toukokuuta Finlandia-talossa. Median edustajat ovat tervetulleita mukaan seminaariin ja tapaamaan matkailualan keskeisiä toimijoita.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Viikin-Malmin pikaraitiotien ja Mariantunnelin yleissuunnitelmat16.4.2025 21:23:28 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 16.4. myös Puistolan peruskoulun, päiväkodin, leikkipuiston ja liikuntahallin hankesuunnitelman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme