Kevät etenee nyt vauhdilla Pirkanmaalla − järvien vedenkorkeus nousee reippaasti
Nyt viedään viimeisiäkin lumia, kun säät lämpenevät. Vedenkorkeudet nousevat reippaalla vauhdilla Pirkanmaalla. Järvissä vesi nousee selvästi keskimääräistä korkeammalle tasolle, eikä tulvien aiheuttamilta rakennusten kastumisiltakaan voida välttämättä välttyä. Tulevien viikkojen sääennusteilla on suuri merkitys tulvien kehittymiseen.

Lumet ovat sulaneet sulamispiikkeinä helmikuun loppupuolelta asti. Tämä on osittain helpottanut kevättulviin varautumista, kun keskimääräistä suurempi lumikuorma on sulanut vähitellen. Välillä kuitenkin rajut ja osittain paikallisetkin vesi- ja lumisateet ovat nostaneet lumen vesiarvoa ja aiheuttaneet suuria virtauksia.
Pirkanmaan pohjois- ja itäosissa lumen sulaminen on ollut vielä toistaiseksi melko vähäistä ja vedenkorkeudet ovat nyt vasta lähdössä kovaan nousuun.
Säännöstellyissä järvissä juoksutukset ovat suuria
Jää on ollut vahvaa Kokemäenjoen alaosilla kuluneen talven aikana. Jäiden liikkeellelähdön estämiseksi joen virtaamat on pidetty säännöstelyn avulla maltillisena. Tämä on tehty juoksutusta säätelemällä Pirkanmaan suurimmissa säännöstellyissä järvissä, joita ovat Näsijärvi, Pyhäjärvi, Vanajavesi, Kyrösjärvi sekä Rauta- ja Kulovesi. Säännöstelyllä voidaan ehkäistä erityisesti Satakunnassa Kokemäenjoen alaosiin kertyvien jääpatojen muodostumista ja samalla estää tulvahaittoja muun muassa Porissa.
Juoksutuksella tarkoitetaan säännösteltyjen järvien veden virtauksen määrän säännöstelyä rakenteellisilla ratkaisuilla, kuten voimalaitospadoilla tai kanavilla.
− Tällä hetkellä Kokemäenjoessa vettä virtaa säännöstelylupien maksimimäärän verran, koska vettä on jo nyt paljon liikkeellä ja säännöstellyissä järvissä pyritään pitämään vielä varaa sulamisvesille, kertoo Pirkanmaan ELY-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Piia Tikka.
Säännösteltyjen järvien juoksutukset ovat nyt melko suuria. Etenkin Vanajavedellä juoksutus on nostettu lupaehtojen maksimiin, mikä näkyy voimakkaana virtauksena Lempäälän kanavassa ja sen lähialueilla.
− Vanajaveden vedenkorkeus on noussut nopeasti, sillä järvessä on pidätetty tulvavesiä alapuolisen vesistön vahinkojen välttämiseksi. Viime päivinä juoksutukset ovat olleet todella suuria, tällä estetään vedenkorkeuden liiallinen nousu, kertoo vesitalousasiantuntija Sini Heikkilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Tulvia odotettavissa Längelmäveden reitille
Tavanomaista suuremman lumikuorman takia vedenkorkeuksien ennakoidaan nousevan keskimääräistä korkeammalle. Maaliskuun lämpöiset sääjaksot pienensivät kuitenkin lumikuormaa.
− Nyt on ennustettu todella lämmintä jaksoa, joten kevät tulee vauhdilla. Tämä tarkoittaa sitä, että vedenkorkeudet nousevat nopeasti ja virtaamat ovat suuria. Sääennusteet voivat kuitenkin vielä muuttua, joten tulvien ennustettavuus vaihtelee, toteaa Tikka.
Tänä vuonna etenkin Pirkanmaan itäosissa Längelmäveden reitillä on odotettavissa keskimääräistä ja viime keväistä suurempia tulvia. Längelmäveden, Mallasveden ja Iso-Roineen vedenkorkeuksien ennustetaan nousevan yli 30 cm tavanomaista korkeammalle. Tulvien ennustetaan olevan yhtä suuria kuin vuonna 2022, jolloin jonkin verran rakennuksiakin kastui. Tulvahuiput osuvat pääosin toukokuun alkupuolelle.
− Ainakin jonkin verran peltoja kastunee ja rannanläheiset rakennukset voivat olla vaarassa, arvelee vesitalousasiantuntija Nina Parviola Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
johtava vesitalousasiantuntija Piia Tikka
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
puh. 0295 036 042
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
ELY-keskusten ilmastotyö palkittiin16.5.2025 14:04:13 EEST | Tiedote
Palkitun hankkeen tuloksena ELY-keskukset loivat valtakunnallisen asiantuntijaverkoston, ”ilmastoperheen”, joka toimii varpaat perustyössä ja pää strategisen tason ratkaisuissa. Tästä työstä saatu Kaiku-palkinto jaettiin 13.5.2025 Valtio Expossa Helsingissä. Palkinnon jakoi Valtiokonttori ja sen arvo on 10 000 euroa. Summa on tarkoitettu ilmastotyön jatkokehittämiseen.
Pirkanmaan päällystyskausi alkanut – tietyökohteet viikolle 2116.5.2025 09:02:19 EEST | Tiedote
Viikolla 21 päällystetään Valkeakoskella, Kangasalla, Pirkkalassa, Nokialla ja Tampereella. Pälkäneellä tehdään valmistelevia töitä, kuten palteenpoistoa. Kaikki kohteet tehdään yötyönä ja Kangasalan kohteella on saattoauto.
Hiedanrannan ja Vaitinaron alueella tehdään pohjatutkimuksia kesän aikana14.5.2025 09:53:53 EEST | Tiedote
VT 12 ja kt 65 Hiedanrannan tiesuunnitelmaan liittyviä pohjatutkimuksia tehdään kesän 2025 aikana. Työt alkavat toukokuun loppupuolella ja jatkuvat arviolta heinäkuun puolelle.
Mäntykankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus on nyt nähtävillä8.5.2025 10:39:37 EEST | Tiedote
ABO Energy Oy suunnittelee Parkanoon ja Kurikkaan enintään kahdeksan tuulivoimalan kokoista Mäntykankaan tuulivoimahanketta. Yhtiö on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen Pirkanmaan ELY-keskukselle. Selostusvaiheessa hankkeelle tuli lisää toteutusvaihtoehtoja. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään 20. toukokuuta Jalasjärvellä.
Vesitilanne nyt Pirkanmaalla: Vähälumisen talven jälkeen vedenpinnat ovat alhaalla ja kasvukauden vuoksi lasku jatkuu8.5.2025 09:03:19 EEST | Tiedote
Leuto talvi piti vedenpintoja tavallista korkeammalla. Talven jälkeen vedenkorkeudet ovat kuitenkin kääntyneet laskuun, ja myös kesälle ennustetaan tavanomaista alempia vedenkorkeuksia useille järville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme