Coop-tuotteita löytyy S-ryhmän myymälöistä jo yli 400 – Coop-simasta kevään hittituote?
9.4.2024 07:30:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Jo lähes neljäsosa entisistä Rainbow-tuotteista korvautuu kevään aikana laatu-hinta-suhteeltaan erinomaisilla Coop-tuotteilla S-ryhmän myymälöissä ja Coop-tuotesarjaan tuodaan jatkuvasti myös uusia tuotteita. Coop-tuotteita löytyy siis jo osapuilleen saman verran kuin mitä Xtra- tai Kotimaista-tuotesarjoihin kokonaisuudessaan kuuluu. Coopista kasvaa S-ryhmän selvästi laajin oma tuotesarja, johon tulee kuulumaan yli 1500 tuotetta.

- Asiakkaat ovat ottaneet Coop-tuotesarjan kiinnostuksella vastaan. Coopin ja sen hyvän laatu-hintasuhteen tunnettuus ovat jatkuvassa kasvussa. Kuhina on käynyt erityisesti pasta- ja tex mex -hyllyillä, joissa Coop-tuotteita on jo erityisen paljon. Myös maaliskuun puolivälissä myyntiin tuotu Coop-lager on herättänyt kiinnostusta – kirvoittihan sen edeltäjän, Rainbow-lagerin poistuminen runsaasti keskustelua. Voin vakuuttaa, että maku on kohdillaan ja pakkaus entistä ehompi, kertoo S-ryhmän omista merkeistä vastaava johtaja Nina Paavilainen.
Juomahyllyllä suosittu kevään uutuus on ollut myös Coop-ananaslonkero sekä Coop-sima, joka kävi erinomaisesti kaupaksi jo maaliskuun puolella. Coop on herättänyt huomiota myös hedelmä- ja vihannesosastolla, missä monen myymälän valikoimaan on lisätty edullisia Coop-sitruunoita ja Coop-mandariineja sekä joissain myymälöissä myös Coop-banaaneja. Muita suosittuja Coop-tuotteita ovat muun muassa erilaiset perunapakasteet, kuten Crispy long -ranskanperunat ja röstiperunat, maksalaatikko rusinoilla, kana-taco-salaatti, gnocchi-kuviopasta sekä mehutiiviste.
- Kevään aikana myslien ja granoloiden valikoima uudistuu ja esimerkiksi jo myynnissä oleva Coop Crunchy Granola jogurtti-mansikka on ollut hitti. Parhaillaan Coop-tuotteiksi vaihtuvat myös 150 gramman jogurttipikarit, joista niin ikään mansikkamaku on löytänyt tiensä ostoskoreihin. Suositussa ja monipuolisessa kolmioleipien valikoimassa uudet Coop-tuotteet ovat myös löytäneet ostajansa. Joissakin tuoteryhmissä, kuten juustoraasteissa, on Coop-tuotteiden kauppa käynyt jopa paremmin kuin edeltäneiden Rainbow-tuotteiden kohdalla. On ilo huomata, että Coopin laatu-hinta-suhde tunnistetaan arjessa, iloitsee Paavilainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.
Nina PaavilainenS-ryhmän omista merkeistä vastaava johtajaS-ryhmä
Puh:010 768 0615nina.paavilainen@sok.fiKuvat
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmän tammi–syyskuun myynti kasvoi edellisvuodesta12.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–syyskuussa 2026 oli noin 11,2 miljardia euroa. Myynti kasvoi edellisvuodesta 4,2 prosenttia. Vahvinta kehitys oli liikennekaupassa.
SOK:n pääjohtaja vaihtuu7.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n pääjohtaja Hannu Krook jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa. SOK:n hallintoneuvosto on tänään 7.10.2026 valinnut uudeksi pääjohtajaksi Arttu Laineen. Laine toimii tällä hetkellä kenttäjohtajana ja SOK:n pääjohtajan varahenkilönä. Hän aloittaa SOK:n pääjohtajana 1.1.2027.
Laura Tarkka S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan johtajaksi1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Laura Tarkka on nimitetty matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtajaksi 5.10.2026 alkaen.
Prisma.fi kasvaa miljoonien tavaroiden kotimaiseksi markkinapaikaksi30.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Prisma.fi haastaa globaalit verkkokauppajätit tarjoamalla suomalaisille kuluttajille entistäkin laajemman käyttötavaroiden valikoiman tutussa kotimaisessa verkkokaupassa.
Joka viides S-ryhmän bonusosto kirjataan nyt puhelimella – mobiilibonustelu ohitti maksukortin sirun24.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Puhelimessa olevasta S-Etukortista on tullut S-ryhmän asiakasomistajille toiseksi suosituin tapa kerryttää Bonusta. Yleisempää on enää vain maksukortin lähimaksu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

