Nuoren elämän koskettavin oppitunti? – Liikenneturvallisuuskampanja Punainen Liitu saapuu Varsinais-Suomeen
Pelastuslaitoksen, poliisin ja Liikenneturvan järjestämä Punainen Liitu -esitys pyrkii koskettavalla tavalla vaikuttamaan nuorten kuljettajien liikennekäyttäytymiseen. Esityksissä käytetään esimerkkeinä todellisia tarinoita ja kokemuksia herättämään nuorissa ajatuksia sekä keskustelua.

Nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseen tähtäävä Punainen Liitu -esitys nähdään ensimmäistä kertaa Varsinais-Suomessa. Esityksiä on kaksi ja ne järjestetään keskiviikkona ja torstaina 17.–18.4.2024 Raision pääkirjaston auditoriossa (Martinsali, Eeronkuja 2). Tilaisuuksiin on kutsuttu noin 350 nuorta ja esitykset ovat suomeksi.
Median ja yhteistyökumppaneiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan vaikuttavaa ja koskettavaa esitystä kutsuvierasnäytökseen keskiviikkona 17.4. Esitys alkaa keskiviikkona klo 9.30 ja salin ovet suljetaan viisi minuuttia ennen esityksen alkua.
– Median edustajat ovat tervetulleita paikalle jo kello 9 alkaen. Ennen varsinaisen esityksen alkua on mahdollisuus haastatella esiintyjiä sekä tilaisuuden järjestäjätahoja, kertoo palotarkastaja Toni Riuttanen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.
Omakohtaisia kokemuksia liikenneonnettomuudesta – monesta näkökulmasta
Toisen asteen opiskelijoille suunnattu Punainen Liitu -esitys koostuu kahdesta osasta. Tunnin kestävässä tilaisuudessa salissa vuorottelevat todelliseen nuorten onnettomuuteen pohjautuva videotarina sekä omakohtaiset kertomukset nuorten liikenneonnettomuuksista pelastuslaitoksen, ensihoitajan, poliisin ja onnettomuuden uhrin näkökulmasta. Erittäin tärkeä osa toimintamallia on esityksen jälkeen oppilaitoksissa pidettävä jälkikeskustelu, joka käydään opettajien johdolla pienryhmissä.
– Punainen Liitu -esityksessä kerrotaan esimerkiksi paikalla olleen pelastajan kokemukset liikenneonnettomuuden seurauksista sekä miksi kyseinen onnettomuus on jäänyt ikuisesti pelastajan mieleen. Olen päässyt seuraamaan muiden pelastuslaitosten alueilla järjestettyjä tilaisuuksia ja näissä esityksissä vakuuttavinta on mielestäni ollut se, että nuoret keskittyvät esitykseen hiljaa ja hievahtamatta, sanoo Riuttanen.
Raision Punainen Liitu -esitysten takana on laaja yhteistyöverkosto. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Liikenneturva, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Lounais-Suomen poliisilaitos, Punainen Risti, Raision kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalvelut, Raision seudun koulutuskuntayhtymä (Raseko) sekä Raision lukio.
– Iso kiitos esitysten järjestämisestä kuuluu kaikille yhteistyötahoille, mutta haluamme vielä erikseen nostaa esille Raision kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalvelut, jotka mahdollistavat loistavat puitteet esityksille, kiittää Riuttanen.
Kampanja jatkuu syksyllä
Punainen Liitu -liikenneturvallisuuskampanja jatkaa matkaansa syksyllä 2024 kohti Turkua tuomalla tärkeän sanomansa yhä useamman nuoren ulottuville. Keväällä 2025 esitykset suuntaavat tämänhetkisen suunnitelman mukaan Salon tai Uudenkaupungin alueelle. Näin varmistetaan, että viesti turvallisesta liikennekäyttäytymisestä leviää laajasti, tavoittaen merkittävän määrän nuoria ympäri Varsinais-Suomea.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toni RiuttanenPalotarkastaja, pelastuspalvelutVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:044 4910 114toni.riuttanen@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Politiska samarbetskommittén: Fördelningen av politiska platser i Varha gick i gott samförstånd24.4.2025 16:47:06 EEST | Pressmeddelande
Platsfördelningen gällande de politiska förtroendeuppdragen i Egentliga Finlands välfärdsområde har genomförts i gott samförstånd mellan partierna. Man har fört förhandlingarna i en konstruktiv anda och man har velat betona samarbete mellan fullmäktigegrupperna.
Poliittinen yhteistyötoimikunta: Poliittisten paikkojen jako Varhassa sujui hyvässä yhteisymmärryksessä24.4.2025 16:47:06 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen poliittisten luottamustehtävien paikkajako on toteutettu hyvässä yhteisymmärryksessä puolueiden kesken. Neuvotteluita on käyty rakentavassa hengessä, ja valtuustoryhmien keskinäistä yhteistyötä on haluttu painottaa.
Varha testar artificiell intelligens som stöd för dokumentation inom socialservicen23.4.2025 14:33:49 EEST | Pressmeddelande
Varha utvecklar en lösning med artificiell intelligens (AI) som ska underlätta dokumenteringen av klientuppgifter för personalen inom socialservicen. Varha är en av de första i Finland med att testa tjänsten, som utvecklas i samarbete med Gosta Labs Oy. Syftet är att minska den tid som går åt till rutinmässig dokumentation, så att personalen kan ägna mer tid åt klienterna.
Varha kokeilee tekoälyä sosiaalipalvelujen kirjaamisen apuna23.4.2025 14:33:49 EEST | Tiedote
Varha kehittää yhdessä Gosta Labs Oy:n kanssa sosiaalipalveluiden ammattilaisten asiakastietojen kirjaamista helpottavaa tekoälyratkaisua ensimmäisten joukossa Suomessa. Tavoitteena on ohjata ammattilaisten työaikaa osin mekaanisestakin kirjaamisesta enemmän asiakaskohtaamisiin.
Välfärdsområdesfullmäktige i Varha 9.4.2025: Beslut om servicenivå för prehospital akutsjukvård och räddningsväsende9.4.2025 20:46:39 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdesfullmäktige i Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) godkände vid sitt sammanträde på onsdagskväll beslutet om servicenivån för den prehospitala akutsjukvården 2025 och ändringar i beslutet om räddningsväsendets servicenivå 2024-2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme