Klaus Koponen JLL Finland Oy:n toimitusjohtajaksi
Johtoryhmässä toimivat Kaisu Pienimäki ja Tero Uusitalo vastaavat asiakkaille tarjottavasta arvioinnista, konsultoinnista ja transaktioista. Koponen, Pienimäki ja Uusitalo kommentoivat medialle Suomen ja Euroopan kiinteistömarkkinan tilaa ja kehitystä.
Suomen JLL:n toimitusjohtajaksi (CEO) on nimitetty OTM, VT Klaus Koponen. Koponen on aiemmin toiminut JLL:n Markets-yksiköstä vastaavana johtajana. Suomen JLL:n toimitusjohtajana aiemmin toiminut Tero Lehtonen on siirtynyt yhtiön ulkopuolelle uusien haasteiden pariin.
Klaus Koponen on ollut Suomen JLL:n palveluksessa vuodesta 2020. Tätä ennen hän on toiminut johtotehtävissä mm. IWG:llä (ent. Regus) ja hänellä on laaja kokemus Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoista.
Uudessa roolissaan Koponen vastaa JLL:n liiketoiminnan kehittämisestä ja kasvustrategiasta Suomen markkinoilla. Toimitusjohtajan roolin lisäksi hän vastaa edelleen myös Markets-yksikön vetämisestä.
JLL:n Suomen johtoryhmään kuuluvat lisäksi Head of Valuation & Strategic Consulting Kaisu Pienimäki, Head of Capital Markets Tero Uusitalo sekä COO Mia Ruusila.
Yhteyshenkilöt
Klaus KoponenToimitusjohtaja, JLL Finland Oy
Puh:050 385 4571klaus.koponen@jll.comKaisu PienimäkiHead of Valuation & Strategic Consulting
Puh:040 7032 783kaisu.pienimaki@jll.comTero UusitaloHead of Capital Markets
Puh:040 010 3450tero.uusitalo@jll.comIda KirveslahtiMarketing specialist, mediayhteyshenkilö
Puh:044 575 8210ida.kirveslahti@jll.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta JLL Finland
Kutsu: Kiinteistöasiantuntija JLL:n Nordic Outlook-seminaari5.9.2024 09:14:48 EEST | Kutsu
Kiinteistöasiantuntija JLL järjestää puolivuosittaisen Nordic Outlook -seminaarinsa Valkoisessa Salissa Helsingissä (Aleksanterinkatu 16-18) torstaina 12.9 klo 8.30-10.30. Ohjelma alkaa kello 9.00.
Tutkimus: Suomalaiset tyytymättömimpiä etätöiden määräänsä14.3.2024 13:19:07 EET | Tiedote
Suomalaiset viettävät toimistolla lähes kolme päivää viikossa. Työntekijät kokevat, että se on yksi päivä liian paljon, kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimus kertoo.
Tärkein vastuullisuusmittari on se, jota emme vielä seuraa29.2.2024 09:00:00 EET | Blogi
Kiinteistöjen vastuullisuutta seurataan useimmiten energiatehokkuuden ja sertifikaattien avulla. Jos pitäisi suositella jotain mittaria, se olisi kuitenkin talokohtainen nollahiilitiekartta CRREM, mikä ohjaa kiinteistöjä vähentämään päästöjään, JLL:n ESG- ja vastuullisuuspalveluiden Pohjoismaiden johtaja Tuomas Vuorinen kirjoittaa.
Paneeli: Kukoistaako kiinteistömarkkina myös laskusyklin jälkeen?21.2.2024 08:30:00 EET | Kutsu
Kiinteistöasiantuntija JLL järjestää puolivuosittaisen Nordic Outlook -seminaarinsa torstaina 29.2 klo 9.00-11.00 (aamiainen klo 8.30 alkaen) Valkoisessa salissa osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18.
Kutsu: Ovatko toimistot auringonlaskun ala vai menestystarina vailla vertaa?7.9.2023 10:04:17 EEST | Kutsu
Kiinteistöasiantuntija JLL järjestää puolivuosittaisen Nordic Outlook -seminaarinsa Valkoisessa Salissa Helsingissä tiistaina 19.9 klo 9.00-10.30 (aamiainen klo 8.30 alkaen).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme