Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Tulvakeskus tiedottavat 9.4.2024
Oulun eteläpuolisella alueella tulvasta ennustetaan keskimääräistä suurempaa.

Lunta on Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa paikoin 50 % keskimääräistä enemmän. Lisäksi esimerkiksi Temmeksellä on keskimääräiseen verrattuna runsaasti lunta. Lestijoella ja Kalajoella tulvahuipun ennustetaan olevan huhtikuun puolivälissä, niiden pohjoispuolella sijaitsevilla vesistöalueilla tulvahuippujen ennustetaan olevan välillä huhtikuun loppu – toukokuun alku. Tarkkoja tulvahuippujen ajankohtia tai niiden suuruutta ei voida kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ennustaa sään vaihtelevuuden vuoksi.
Jokien virtaamat kasvavat tällä viikolla Pohjois-Pohjanmaan eteläosilla sään voimakkaasta lauhtumisesta johtuvan lumen sulamisen ja vesisateiden vuoksi. Virtaamien kasvaessa voi muodostua jääpatoja, jos vahvat jäät lähtevät liikkeelle laajemmin. Jääpadot voivat aiheuttaa nopeaa vedenpintojen nousua.
Jäätä on ollut tänä vuonna selvästi keskimääräistä enemmän. Jääsahaukset on suoritettu loppuun viikon 14 aikana. Lestijoen ja Kalajoen alueilla jäät lähtevät mahdollisesti liikkeelle jo kuluvan viikon aikana. ELY-keskus seuraa jäätilannetta.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus korostaa varautumisen tärkeyttä kiinteistöjen tulvasuojauksessa. Tulva-alueilla asuvien ihmisten on itse varauduttava mahdollisiin kevättulviin hyvissä ajoin ja ennakoiden. Hyvissä ajoin varautuminen on tärkeää myös siksi, että tulvatilanteet muuttuvat nopeasti.
Jokialueiden vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi-palvelussa:
Lestijoki
Kalajoki
Pyhäjoki
Siikajoki
Pattijoki
Oulujoki
Kiiminkijoki
Iijoki
Kuivajoki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesitilanne: vesitalousasiantuntija Riku SanaksenahoPohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh:050 396 0753etunimi.sukunimi@ely-keskus.fiSäännöstely: vesitalousasiantuntija Mikko HinkkanenPohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh:0295 038 817etunimi.sukunimi@ely-keskus.fiTulvantorjuntatoimenpiteet: johtava vesitalousasiantuntija Timo KarjalainenPohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh:0295 038 341etunimi.k.sukunimi@ely-keskus.fiVesistömallin ennusteet: Harri MyllyniemiValtakunnallinen tulvakeskus
Puh:0295 251 439etunimi.sukunimi@ymparisto.fiRyhmäpäällikkö Ari KoistinenValtakunnallinen tulvakeskus
Puh:0295 251 287etunimi.sukunimi@ymparisto.fiLinkit
Tietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Linja-autojen pysähtymispaikka Reisjärven keskustassa muuttuu1.8.2025 11:13:41 EEST | Tiedote
Kaikkien linja-autovuorojen pysähtymispaikka Reisjärven keskustassa muuttuu 4.8.2025 alkaen. Vuorot pysähtyvät jatkossa Reisjärventien varrella kunnantalon edessä sijaitsevalla pysäkillä. Uuden pysäkin nimi on Reisjärvi.
Pohjois-Pohjanmaalla kesäkuussa 24 800 työtöntä työnhakijaa22.7.2025 08:11:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli kesäkuun lopussa noin 24 800 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 600 (+7 %) enemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä kasvoi toukokuusta 8 prosenttia (+1 900 hlöä), mikä selittyy osittain kesäkuukausien aikana oppilaitoksista valmistuneiden tulosta työllisyyspalveluiden asiakkaiksi. Kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 1 600, mikä on vajaa 100 lomautettua vähemmän kuin vuosi sitten. Lomautukset kohdistuivat muun muassa kirvesmiehiin, koulunkäyntiavustajiin ja talonrakentajiin.
Koivuojan sillan korjaustyöt alkavat Pudasjärvellä3.7.2025 13:21:59 EEST | Tiedote
Siuruantiellä sijaitsevan Koivuojan sillan korjaustyöt alkavat viikolla 28. Rakennustöiden aikana silta on suljettu liikenteeltä 09.07 - 10.07.2025 klo 22.00-02.00 välisen ajan. Ajantasaiset tiedot tietöistä: Tienkäyttäjälinja puh. 0200 2100 Liikennetilanne (fintraffic.fi)
Siikajoen ja Lamujoen rantasyöpymien selvitykset valmistuneet26.6.2025 10:26:57 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella on Uljuan tekojärven säännöstelyyn liittyvä rantasyöpymien tarkkailu-, selvittämis-, suojaamis- ja korvausvelvoite. Velvoitteesta on määrätty Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 83/2020, 22.6.2020 ja Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä nro 1533/2023, 28.11.2023. Keväällä 2024 tehtiin ilmakuvaus dronella Lamujoen ja Siikajoen rannoille Uljuan voimalaitoksen ja Ruukinkosken pohjapadon välisellä alueella. Ilmakuvauksen tarkoituksena oli selvittää rantasyöpymiä koko 70 kilometrin mittaisella jokijaksolla vertaamalla tuloksia aiempaan vuoden 2008 ilmakuvaukseen. Vertailukohtana käytettiin rantaviivan sijaintia. Koko 140 kilometrin mittaisen rantaviivan pituudesta vajaa puolet, noin 65 kilometriä, pystyttiin tulkitsemaan ilmakuvista, koska rantapuusto peitti näkymän osalla rannoista. Muutoksia rantaviivan sijainnissa havaittiin yhteensä noin 2,8 kilometrin matkalla. Noin puolet muutoksista oli selviä rantasyöpymiä, joissa maapinta-ala oli p
Työttömien määrässä vuodenajalle tyypillistä kausittaista laskua Pohjois-Pohjanmaalla25.6.2025 08:05:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli toukokuun lopussa noin 22 900 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 900 enemmän kuin vuosi sitten ja 1 000 vähemmän kuin huhtikuussa 2025. Kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 1 700, mikä on 600 lomautettua vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä laskee tyypillisesti kesää kohti, kun monilla aloilla työntekijöitä tarvitaan kesä- ja syyskaudelle talvikautta enemmän. Merkittävä talouden kasvu ja avointen paikkojen lisäys on epätodennäköistä vielä lähitulevaisuudessa useiden viimeaikaisten talous- ja työmarkkinaennusteiden perusteella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme