Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu täyttää 60 vuotta – Vapaaehtoiset hälytysryhmät auttavat nopeaa apua tarvitsevia monta kertaa viikossa
10.4.2024 06:30:00 EEST | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Jopa tuhannet ihmiset saavat vuosittain apua Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun, eli Vapepan, koulutetuilta vapaaehtoisilta.

Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu perustettiin 60 vuotta sitten surullisesti päättyneen 5-vuotiaan tytön suuretsinnän jälkeen. Nykyisin Vapepan toiminta on paljon muutakin kuin kadonneiden etsintää.
Vapepa on yli 50 järjestön tai muun yhteistyötahon verkosto, jonka hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa. Useimmiten Vapepa hälytetään kadonneen ihmisen etsintään, mutta vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi antamaan henkistä tukea, ohjaamaan liikennettä ja auttamaan evakuoinneissa. Vapepan koulutetut vapaaehtoiset ovat esimerkiksi olleet mukana tukemassa viranomaisia koronapandemian hoidossa, auttamassa Ukrainasta Suomeen paenneita ja avustaneet viranomaisia metsäpalojen kanssa. Auttajat toimivat maalla, vesialueilla ja ilmassa. Vapepan toimintaa koordinoi Suomen Punainen Risti.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Vapepa on osallistunut 3608 auttamistilanteeseen ja avun kohteena on ollut lähes 30 000 henkilöä.
"60 vuodessa ollaan päästy valtavasti eteenpäin etsintöjen ja muun toiminnan osalta. Etsintämenetelmiä ollaan kehitetty, vapaaehtoiskoulutuksia lisätty ja uusia etsintätapoja kehitetään jatkuvasti. Väestön ikääntyessä on odotettavissa, että tarve vapaaehtoisten tuelle kadonneiden etsinnöissä ja muussa toiminnassa kasvaa entisestään”, sanoo Suomen Punaisen Ristin valmiuskoordinaattori Arsi Veikkolainen.
Juhlavuosi korostaa vapaaehtoistyön merkitystä ja Vapepan roolia suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjänä. Koulutettuja vapaaehtoisia auttajia löytyy niin meri- ja lentopelastuksen kuin henkisen tuen saralta. Tällä hetkellä Vapepassa on vapaaehtoisia yli 15 000 noin 1500 hälytysryhmässä eri puolilla Suomea.
60-vuotisjuhlaseminaari tulevana viikonloppuna Seinäjoella
60-vuotiasta Vapepaa juhlitaan Seinäjoella juhlaseminaarissa 13.–14.4 lauantaina klo 10:00–17:00 ja sunnuntaina 9:30–13:15. Juhlaseminaarin ohjelma tarjoaa monipuolisen kattauksen puheenvuoroja ja mahdollisuuden tutustua Vapepan toimintaan. Seminaarissa pohditaan myös vapaaehtoistyön haasteita ja mahdollisuuksia. Puhujina ovat muun muassa kansanedustaja Paula Risikko ja tulevaisuudentutkija Ilkka Halava. Ansioituneita vapaaehtoisia huomioidaan tunnustuksin.
Seminaarin ohjelman löydät täältä. Toimittajat ovat myös tervetulleita seminaariin paikan päälle. Mukaan voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä viestinnän asiantuntija Aku Suomalaiseen torstaihin mennessä.
Yhteystiedot
Aku Suomalainen
Viestinnän asiantuntija
aku.suomalainen@punainenristi.fi
040 581 0346
Arsi Veikkolainen
Valmiuskoordinaattori
arsi.veikkolainen@punainenristi.fi
040 120 9022
Avainsanat
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Stöd från Finlands Röda Kors för att hjälpa civila i Iran18.3.2026 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ger ur sin katastroffond 300 000 euro till biståndsarbetet i Iran. Civilbefolkningens situation försvåras från dag till dag då anfallen fortsätter.
Suomen Punaiselta Ristiltä tukea siviilien auttamiseen Iranissa18.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa avustustyöhön Iranissa. Siviilien tilanne vaikeutuu päivä päivältä iskujen jatkuessa.
Undersökning av Röda Korset: Majoriteten av invånarna i Finland anser att rasism försämrar säkerheten i samhället16.3.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Av dem som svarade på Röda Korsets undersökning anser 86 procent att rasismen försämrar säkerheten i samhället. Majoriteten är av den åsikten att man genom att ingripa i rasism ökar tryggheten i det finländska samhället.
Punaisen Ristin tutkimus: Valtaosa Suomessa asuvista kokee rasismin heikentävän yhteiskunnan turvallisuutta16.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Punaisen Ristin teettämään tutkimukseen vastanneista 86 prosenttia kokee, että rasismi heikentää yhteiskunnan turvallisuutta. Valtaosa on sitä mieltä, että puuttumalla rasismiin lisätään turvallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Fallolyckor är ett folkhälsoproblem – en stor del av fallolyckor kan förhindras11.3.2026 07:03:00 EET | Pressmeddelande
Fallolyckor är den vanligaste typen av olycksfall i Finland, och särskilt för äldre är följderna ofta allvarliga. Olycksfallsdagen, som ordnas fredagen den 13 mars, påminner om olika sätt med hjälp av vilka personer i olika åldrar kan förebygga fallolyckor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme